Kaupunginvaltuusto, kokous 21.10.2024

§ 75 Valtuustoaloite: Sijoitustulojen tietyn prosenttiosuuden antaminen vuosittain osallistavaan budjetointiin (lisäpykälä)

ROIDno-2024-4044

Perustelut

Riitta Liinamaa ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Kaupungin sijoitustoimintaa on kritisoitu, ettei se hyödytä suoraan kaupunkilaisia. 

Ehdotan, että määrätty prosenttiosuus tuotoista laitettaisiin osallistuvan budjetoinnin kautta suoraan kaupunkilaisten hyväksi, jolloin sijoitustoiminnan hyödyt näkyisivät lisäten samalla kaupunkilaisten osallistumismahdollisuuksia hyvinvoinnin lisäämiseen. 

Prosenttiosuus olisi joka vuosi sama, mutta euromääräisesti summa vaihtelisi, sillä sijoitustuotot myös vaihtelevat."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.