ROIDno-2024-3809
Ottamistoiminta ei aiheuta kauniin maisemankuvan turmeltumista eikä luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista.
Alueella ei ole havaittu merkittäviä luontoarvoja, joten maa-ainestenotto ei aiheuta huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa.
Alueelle tai sen läheisyyteen ei sijoitu muinaismuistokohteita, valtakunnallisesti tai maakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita eikä valtakunnallisesti merkittäviä rakennettua kulttuuriympäristöä eikä alueella tai sen läheisyydessä ole inventoitu arvokkaita perinnemaisemakohteita.
Alueella ei myöskään ole luonnonsuojelulain, uhanalaisten lajien eikä luontodirektiivin eläin- ja kasvilajien havaintopaikkoja.
Alue ei sijoitu pohjavesialueelle.
Alueella ei ole kuntatason kaavoja. Alue sijoittuu Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavassa alue sijoittuu puolustusvoimien harjoitusalueelle (EAH).
Alue ei sijoitu rantavyöhykkeelle.
Ottamisen vahingollinen vaikutus luontoon ja maisemankuvaan jää mahdollisimman vähäiseksi, kun ottaminen toteutetaan ottamissuunnitelman ja lupamääräysten mukaisesti.
Kun toiminnassa noudatetaan ottamissuunnitelmassa esitettyä ja lupamääräyksissä vaadittuja suojaustoimia ei ottotoiminta aiheuta vaaraa asukkaille tai ympäristölle.
Maa-ainesten ottaminen ei ole ristiriidassa maa-aineslain 6 §:ssä säädettyjen luvan myöntämisen edellytysten kanssa.
Kiinteistöhuolto ja maanrakennus Martin Oy hakee maa-aineslupaa Rovaniemen kaupungin Kivijärvelle tilalle Rovaniemen MLK:n Valtionmaa V 698-893-14-1 (Kivijärven sora-alue). Hakijalla on maanomistajan suostumus hakemuksen mukaiselle toiminnalle. Vanha ottamisalue sijaitsee Rovaniemen kaupungin keskustasta noin 40 km kolliseen. Ottamisalueen koordinaatit ovat N=7401201 ja E=3476835 (ETRS-TM35FIN). Tieyhteys ottamisalueelle kulkee Kemijärventieltä Härkämaantien kautta. Ottamisalue ei sijaitse pohjavesialueella. Lähin vesistö on Kivioja noin 130 m koilliseen ja Kivijärvi noin 180 m itään ottamisalueelta. Alueella ei ole suojelukohteita taikka tiedossa olevia suojeltavia lajeja. Ottamisalueen läheisyydessä ei ole muinaismuistolain mukaisia kohteita. Ottamisalueen läheisyydessä ei ole asutusta. Alueella ei ole kuntatason kaavoja. Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavassa alue sijoittuu puolustusvoimien alueelle ER 2810 (Rovajärven harjoitusalue). Alueelle on myönnetty maa-aineslupa 753/2023 (11.1.2023 § 1). Lupa päättyy 11.1.2033.
Lupaa haetaan kymmenen (10) vuoden aikana toteutettavalle yhteensä 99 000 m3 suuruiselle maa-aineksen ottamiselle. Ottamisalueen pinta-ala on noin 3,0 ha. +193.00..+197.00 (N2000) ja ottamissyvyys 2-8m. Alueelta saatavaa maa-ainesta käytetään lähialueiden tieverkostojen parantamiseen. Alueella voidaan suorittaa tilapäistä ja vähäistä murskaustoimintaa.
Hakemus on kuulutettu Rovaniemen kaupungin julkisella ilmoitustaululla 2.10.–8.11.2024 välisenä aikana, Hakemuksesta ei pyydetty lausuntoja. Hakemuksesta ei jätetty muistutuksia tai esitetty mielipiteitä.
Kiinteistöhuolto ja maanrakennus Martin Oy:lle myönnetään liitteenä 1 olevan päätöksen mukainen maa-aineslupa. Samalla myönnetään lupa aloittaa toiminta mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
Kiinteistöhuolto ja maanrakennus Martin Oy:n on ennen luvanmukaisen toiminnan aloittamista asetettava 15 000 € suuruinen hyväksyttävä vakuus Rovaniemen kaupungin ympäristölautakunnalle ympäristön saattamiseksi ennalleen lupapäätöksen kumoamisen tai lupamääräysten muuttamisen varalle.
Kun Kiinteistöhuolto ja maanrakennus Martin Oy on toimittanut tämän päätöksen mukaisen vakuuden, alueelle aiemmin myönnetyn maa-ainesluvan 753/2023 vakuus palautetaan.