ROIDno-2025-1703
Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan nuorempi tutkija Juuli Huttu-Hiltunen hakee tutkimuslupaa kasvatustieteen tohtoritutkintoon liittyvän tutkimuksen tekemiseen. Tutkimuksen aiheena on esi- ja alkuopetusikäisten lasten hyvinvointikokemukset Suomen arktisten ja Suomen eteläisten aluiden kontekstissa. Kolmesta osatutkimuksesta koostuvan artikkeliväitöskirjan tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa sekä mahdollisesti ennalta-arvaamattomia näkökulmia esi- ja alkuopetusikäisten lasten hyvinvointiin huomioiden samalla kasvuympäristö ja kulttuuri.
Käytettävät tutkimusmenetelmät ja kohderyhmät
I Osatutkimus: Esiopetusryhmän lapsille hyvinvointimatto-työskentely ja haastattelu.
II Osatutkimus: Esiopetusryhmän huoltajille kyselylomake ja yksilöhaastattelut. Varhaiskasvatuksen opettajille yksilöhaastattelut.
Tutkimus kohdentuu kustakin tutkimukseen osallistuvasta päiväkodista pohjoisessa ja etelässä kahteen tai kolmeen ryhmään (4-6 lasta/ryhmä), lasten huoltajiin sekä opettajiin. Tutkimushenkilöiden hankkimisessa hyödynnetään Uarctic-opettajankoulutuksen temaattisen verkoston yhteistyökumppaneita.
Tutkimuksen toteuttamisaika on v. 2023 - 2029
Aineistoinkeruu syksy v. 2025
Tutkimuksen arvioitu valmistumisaika v. 2029
Tutkimusta ohjaavat kasvatustieteen professori Satu Uusiautti ja kasvatustieteen tohtori Samuli Ranta.
Juuli Huttu-Hiltuselle myönnetään em. tutkimuslupa. Tutkimuksessa on noudatettava henkilötietolain ja julkisuuslain säännöksiä. Tutkimuksen toteuttamisesta on vielä erikseen sovittava ko. varhaiskasvatusyksikön johtajan kanssa.
Tutkimuksesta tulee toimittaa yksi kappale Rovaniemen kaupungin sivistyslautakunnan käyttöön ja se on lähetettävä sähköisesti osoitteeseen riitta.halonen@rovaniemi.fi.