Kuvaus
Vahingonkärsinyt vaatii, että Rovaniemen kaupunki korvaa hänen autolleen aiheutuneen 380 euron vahingon.
Vahingonkärsineen ajoneuvoon kohdistui vahinko 27.10.2024 Ounasjoen peruskoulun parkkipaikalla. Ajoneuvon tullilasi rikkoutui, kun jääkiekko lensi koulun jääkiekkokaukalosta parkkipaikalla olleen auton tuulilasiin.
Arviointia ja johtopäätökset
Vahinkojen korvaamisen osalta on olennaista, että vahinkoa kärsinyt taho näyttää vahingon aiheutuneen ja osoittaa luotettavasti vahingosta vastuussa olevan tahon.
Vahingonkorvauslain (31.5.1974/412) 2 luvun 1.1 §:n mukaan joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu. Tuottamuksella tarkoitetaan moitittavaa menettelyä eli virhettä, huolimattomuutta tai laiminlyöntiä.
Vahingonkärsinyt ei ole perustellut vaatimuksessa miksi kaupunki olisi vastuussa autolle aiheutuneesta vahingosta. Pelkästään se seikka, että vahinko on tapahtunut kaupungin parkkipaikalla, joka on jääkiekkokaukalon läheisyydessä ei yksi riitä vastuun syntymiseen. Parkkipaikan ja jääkiekkokaukalon sijainti ja sen rakentaminen perustuvat olemassa olevaan asemakaavaan ja alueen suunniteltuun maankäyttöön ja rakentamiseen, joten tältä osin ei ole tapahtunut virhettä tai laiminlyöntiä.
Kaupunki on pyrkinyt jääkiekkokaukalon omistajana huolehtimaan osaltaan alueen turvallisuudesta muun maussa rakentamalla alueelle tarvittavia suojarakenteita. Näin ollen kaupunki on osaltaan huolehtinut kyseessä olevan alueen omistajan vastuulle kuuluvista velvoitteista ja kunnossapidosta, eikä tältä osin ole tapahtunut virhettä, laiminlyöntiä tai lainvastaisuutta.
Yleisen elämänkokemuksen mukaista on, että jääkiekkokaukalon alueella tai sen lähiympäristössä voi tapahtua käyttäjien taholta erinäisiä vahinkoja ja tapaturmia. Tällaiset vahingot ovat yleensä syy-yhteydessä jääkiekkokaukalon käyttäjien havaintovirheisiin, laiminlyönteihin tai joskus myös puhdas tapaturma (esim. jääkiekko osuu johonkin ja ponnahtaa ennalta arvaamattomasti eteenpäin tai toiseen suuntaan). Kaupungilla ei ole lakiin perustuvaa velvollisuutta eikä käytännössä mahdollisuuttakaan valvoa käyttäjien toimintaa jääkiekkokaukaloissa. Edelleen kaupungilla ei myöskään ole oikeutta rajoittaa sitä, kuka jääkiekkokaukaloa käyttää, sillä kyse on yleisellä alueella sijaitsevasta liikunta- tai virkistysalueeksi kaavoitetusta jääkiekkokaukalosta.