ROIDno-2025-2184
Hallintosääntö 52 § Kaupunginhallitus 21.10.2020 § 341 Kaupunginjohtajan delegointipäätös 28.2.2023 § 8 Kaupunginhallitus 28.4.2025 § 135
Kaupunginhallitus (28.4.2025 § 135) on päättänyt osallisuuskoordinaattorin vakanssin perustamisesta viestintä-, markkinointi- ja osallisuuspalveluihin. Osallisuuskoordinaattorin tehtäväalaan kuuluvat kuntalain ja kaupunkistrategian mukaiset tehtävät.
Kuntalain 22 §:n (8.2.2019/175) mukaan kunnalla on velvollisuus huolehtia siitä, että kuntalaisilla on riittävät mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Kuntalaisen perusoikeus on vaikuttaa omaan elämäänsä kuuluviin asioihin. Rovaniemen kaupunkistrategiassa on asetettu tavoitteeksi asukkaiden osallisuuden vahvistaminen, mikä pitää sisällään vaikutusmahdollisuuksien lisäämisen ja vuorovaikutuksen lisäämisen kuntalaisten, päättäjien ja viranhaltijoiden kesken. Lisäksi tavoitteena on, että osallisuudesta tulee laajasti osa kaupungin toimintaa ja se huomioidaan jokaisella palvelualueella.
Päätän avata osallisuuskoordinaattorin toimen haettavaksi liitteenä olevan hakuilmoituksen mukaisesti.