§ 43 Tonttijako 18. kaupunginosan korttelissa 7021

Lataa 

ROIDno-2025-1734

Päätöspäivämäärä

27.5.2025

Päätöksen tekijä

Kaupungingeodeetti

Päätöksen peruste

Tonttijako on aiheellista hyväksyä riippumatta tulevasta maantien uudesta linjauksesta, jonka johdosta tullaan laatimaan tarvittavat asemakaavamuutokset. Asemakaavamuutoksissa kestää kauan. Asemakaavamuutokset ja mahdollinen uusi maantien linjaus vaikuttavat nykyisen linjausluonnoksen perusteella KTY-rakennuskorttelin alueeseen vähäisesti tai eivät ollenkaan.

Asianosaisen esittämät muutokset tonttijakoon käyttötarkoitusten osalta- sekä Siipitien kevyen liikenteenväylän - että LPA -alueen osalta ovat sellaisia, joita ei voida ratkaista tonttijaolla. Muutokset on laadittava asemakaavamuutoksella, joka voidaan toteuttaa tonttijaon hyväksymisen jälkeen. Asemakaava ja kiinteistöjen omistussuhteet ohjaavat tonttijaon laatimista, tonttijaolla ei voida muuttaa asemakaavassa osoitettuja alueiden käyttötarkoituksia.

Päivitetyssä tonttijakoehdotuksessa alueen maanomistukset on otettu paremmin huomioon kuin vuoden 2021 tonttijakoehdotuksessa. Tontin 4 eri omistuksessa olevien muodostajakiinteistöjen pinta-alat ovat pienemmät ja asianosaisen kiinteistön suhteellinen osuus tontin alasta on kasvanut, kun kaupungin kiinteistön osuus on pienentynyt. Asianosaisen kiinteistön muodostajapinta-ala on pysynyt samana. Tonttijako on erillinen sekä kiinteistörekisteristä että asemakaavasta.

Kuvaus

Toimitusinsinööri Mikko Myllynen 26.5. 2025

Paikkatieto- ja tonttipalveluissa on laadittu ehdotus tonttijaoksi otsikossa mainitulle alueelle. Ehdotus perustuu 19.5.2003 vahvistettuun asemakaavaan. Tonttijaolla muodostetaan 18. kaupunginosan korttelin 7021 tontit 1-4, jotka rajoittuvat Teknotie -nimiseen katualueeseen.

Tonttijakoehdotus on laadittu alunperin erisisältöisenä vuonna 2021 ja kuulutettu tuolloin nähtäville. Alkuperäinen tonttijaon laatiminen on keskeytetty mahdollisen asemakaavamuutoshakemuksen vuoksi. Asemakaavamuutoshakemusta ei ole toimitettu Rovaniemen kaupungille, eikä kaupunki ole oma-alotteisesti aloittanut asemakaavamuutosta. Tuon jälkeen tonttijakoehdotus on laadittu uudestaan nykyisen ehdotuksen mukaiseksi ja kuulutettu nähtäville 24.4.2025 - 8.5.2025. Tonttijaosta on sen nähtävilläollessa toimitettu yksi muistutus asianosaisen toimesta.

Muistutuksessa asianosainen on moittinut vuoden 2003 asemakaavan laatimisen prosessia sekä kummastellut tässä tonttijakoehdotuksessa tontin 4 muuttunutta pinta-alaa. Lisäksi asianosainen on vaatinut tonttijaon laatimista niin, että asemakaavan mukainen LPA -alue liitetään osaksi tonttia ja ja Siipitien kevyen liikenteenväylän tarkoitus tutkitaan uudelleen. Asianosainen on myös vaatinut tonttijaon laatimisen keskeyttämistä kunnes mahdollinen uusi maantien linjaus on käsitelty ja siitä johtuvat asemakaavamuutokset on käsitelty.

Asianosaisen kiinteistöstä tonttiin 4 lasketaan edelleen saman verran pinta-alaa kuin aikaisemmassa tonttijakoehdotuksessa tonttiin 2 (3133 m².) Tonttijako on laskelma asemakaavan mukaisista tonteista. Tonttijaolla ei voida muuttaa asemakaavamääräyksiä kuten alueiden käyttötarkoituksia. Rakennuskorttelin kaavan käyttötarkoituksen mukaiseen KTY-alueeseen ei tonttijaolla voida liittää LPA käyttötarkoituksen mukaista alaista aluetta.

Voimassaolevan asemakaavan laatimis- ja kuulemisprosessi on erillinen ja nykyinen asemakaava on ollut voimassa 21 vuotta. Alueella ei ole voimassa aikaisemmin laadittua tonttijakoa. Asianosaiselle on vastattu laajemmin sähköpostitse kartta-aineiston kanssa. Tonttijaon hyväksyminen tässä vaiheessa on aiheellista riippumatta tulevasta mahdollisesta maantien uudesta linjauksesta. Tällä hetkellä esitetyt linjaukset vaikuttavat KTY-rakennuskorttelin alueeseen vähäisesti tai ei ollenkaan ja tulevat asemakaavamuutokset voivat vaatia aikaa vuosia.

Esitän, että kaupungingeodeetti hyväksyy tonttijaon ja pohjakartan 18. kaupunginosan korttelin 7021 tonttijaoksi.

Päätös

Päätän hyväksyä pohjakartan sekä tonttijaon 18. kaupunginosan korttelin 7021 tonttijaoksi.

Allekirjoitus

Kaupungingeodeetti Pertti Onkalo

Organisaatiotieto

Tekniset palvelut