§ 18 170625 Eduro-säätiön Rovaniemi-lisä

Lataa 

ROIDno-2022-150

Päätöspäivämäärä

17.6.2025

Päätöksen tekijä

Työllisyyspäällikkö

Päätöksen peruste

Eduro-säätiölle voidaan myöntää Rovaniemi-lisää kuuden henkilön työllistämisen kustannuksiin, sillä hakemukset täyttävät Rovaniemi-lisän myöntämisen kriteerit. Työllistettävillä henkilöillä on palkkatukioikeus ja työllistettävät kuuluvat Rovaniemi-lisän kohderyhmiin. 

Avustus maksetaan todellisten kustannusten perusteella. Avustusta voi hakea maksuun takautuvasti enintään kolmelta kuukaudelta taaksepäin, kun kustannukset ovat selvillä. 

Kuvaus

Eduro-säätiö sr on hakenut Rovaniemi-lisää kuuden henkilön työllistämisen kustannuksiin. Henkilöiden osalta on toimitettu vaaditut liitteet. 

Rovaniemen kaupunki tukee heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymistä avustamalla kolmannen sektorin toimijoita työllistämään pitkään työttömänä olleen tai muutoin heikossa työmarkkina-asemassa olevan henkilön. Työllistämisen tukia myönnetään kunkin toimintavuoden talousarvion määrärahojen puitteissa. Työllistämisen avustuket ovat aina harkinnanvaraisia tukia. Avustusten myöntöperusteet perustuvat aina rovaniemeläiselle työttömälle myönnettyyn palkkatukipäätökseen tai yli 55-vuotiaiden työllistämistukeen sekä voimassa olevan palkkatukilainsäädännön perusteisiin. Rovaniemi-lisää voidaan käyttää työllistämisestä aiheutuviin palkkatuen ylittäviin kustannuksiin, kuten palkan sivukuluihin, lomarahoihin tai työvaate- tai työvälinekustannuksiin. 

Rovaniemi-lisää maksetaan sellaisen rovaniemeläisen henkilön työllistämiseen, jolla on työvoimaviranomaisen myöntämä palkkatuki tai yli 55-vuotiaan työllistämistuki. Rovaniemi-lisää myönnetään voimassaolevan palkkatukilainsäädännön mukaisen, palkkatukeen oikeutetun tai yli 55-vuotiaiden työllistämistukeen oikeutetun työttömän työllistämisen kustannuksiin enintään 450 € / kk. Avustusta voidaan myöntää työllistetyn työsuhteen ajalle ja palkkatuen keston mukaan (5-24kk). 

Yleishyödyllisille yhteisöille Rovaniemi-lisä myönnetään valtiontukien ulkopuolisena tukena. Tuen määrää laskettaessa huomioidaan EU:n valtiontukien yleinen ryhmäpoikkeusasetus (Komission asetus 651/2014). 

Rovaniemi-lisä on hakijalle harkinnanvarainen etuus ja sitä myönnetään aina siihen osoitettujen määrärahojen puitteissa. Rovaniemi-lisän linjauksia päivitetään tarpeen mukaan kaupungin talousarvio ja toimintasuunnitelma huomioiden vastaamaan sen hetkisiä palkkatukilinjauksia, kaupungin määrärahapäätöksiä sekä muita velvoittavia päätös- tai säädöspohjia. 

Päätös

Myönnetään Eduro-säätiölle Rovaniemi-lisää kuuden henkilön työllistämisen kustannuksiin siten, että ne voivat olla vuonna 2025 enintään 18 135 euroa ja vuonna 2026 enintään 7065 euroa. Avustus maksetaan määrärahojen puitteissa, toteutuneiden kustannusten mukaisesti. 

Allekirjoitus

Työllisyyspäällikkö Sanna Mäensivu

Organisaatiotieto

Elinvoimapalvelut