ROIDno-2024-215
HS § 53 / KV 17.6.2023 § 70
Sivistys- ja hyvinvointipalvelujen toimialajohtajan päätös 2.6.2023 § 17
Ruoka- ja puhtauspalveluiden palvelualueella ruokapalvelut yksikössä on ollut haettavana ruokapalvelutyöntekijän toimi (vakanssinro 72575011) Toimi on ollut julkisesti haettavana 11.4. - 30.4.2025 välisen ajan. Toimen kelpoisuusehtona on ollut ruokapalvelualan perustutkinto ja työkokemusta vastaavista tehtävistä sekä kykyä huomioida asiakkaiden toiminnan luonne.
Työntekijältä edellytetään myös, että hän osaa suunnitella ja organisoida oman työn toteuttamisen. Lisäksi tehtävässä tarvitaan joustavuutta ja paineensietokykyä erilaisten yllättävien tilanteiden selvittämiseen sekä kestävyyttä toistotyössä. Suuressa lähityöyhteisössä toimiminen vaatii hyviä yhteistyötaitoja.
Määräaikaan mennessä tointa haki kaksikymmentä yksi (21) henkilöä, joista anonyymien hakemusten perusteella kolmetoista (13) hakijaa täytti kelpoisuusvaatimukset. Heidät kaikki valittiin haastatteluun. Ruokapalvelun palveluohjaaja, keittiömestari ja palvelualuepäällikkö haastattelivat hakijat 12. - 30.5.2025 välisenä aikana. Yksi haastateltava ei saapunut haastatteluun.
Kaikilla haastatelluilla on ruokapalvelualan perustutkinto ja työkokemusta vastaavista tehtävistä sekä kyky huomioida asiakkaiden toiminnan luonne. Lopulliseen valintaan vaikutti haastatteluissa esiin tulleet vahvuudet muiden vaadittujen taitojen osalta ja pitkä kokemus vastaavasta tehtävästä. Kokonaisarvioinnin perusteella soveltuvuus juuri kyseiseen tehtävään ja työyhteisöön toteutui parhaiten (vakanssinro 72575011) Hyvärinen Minnalla. Haastatteluiden perusteella haastatteluryhmä esittää, että kyseiseen ruokapalvelutyöntekijän toimeen (vakanssinro 72575011) valitaan Hyvärinen Minna. Toimen aloituspaikkana on Poropolun päiväkodin keittiö.
Päätän valita ruoka- ja puhtauspalveluiden palvelualueen ruokapalvelut yksikköön ruokapalvelutyöntekijän toimeen (vakanssinro 72575011) Hyvärinen Minna 4.8.2025 alkaen edellä esitetyillä perusteilla. Toimen aloituspaikkana on Poropolun päiväkodin keittiö.
Valinnassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa ja valitun on toimitettava hyväksytty lääkärintodistus kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta.