Vanhusneuvosto, kokous 17.9.2025

§ 27 Ehdotus pienteollisuustalon pysäköintihaasteisiin

ROIDno-2025-2885

Valmistelija

  • Tiia Viiri, erityisasiantuntija, tiia.viiri@rovaniemi.fi

Perustelut

Pienteollisuustalo,”Piekkari”, on kärsinyt pysäköintipaikkojen riittämättömyydestä jo useiden vuosien ajan.

Piekkarissa työskentelee arviolta runsaat sata henkilöä, jotka saapuvat paikalle aamuisin ensimmäisinä ja täyttävät valtaosan pysäköintipaikoista. Tämän jälkeen alueelle saapuvat Laphan palveluiden käyttäjät, jotka etsivät kiireessä pysäköintitilaa. Myös eläkeläisyhdistysten tilaisuuksiin osallistuvat kohtaavat usein saman ongelman, sillä paikat ovat jo täynnä. Tilanne toistuu pitkin päivää.

Henkilöstölle pysäköinnin epävarmuus aiheuttaa jatkuvaa haittaa: ajastinta on seurattava ja autoa joudutaan siirtämään kesken työpäivän, vaikka vapaita paikkoja ei useinkaan ole. Pysäköintipaikkojen riittämättömyys vaikeuttaa myös eläkeläisten osallistumista tilaisuuksiin, mikäli pysäköinti on epävarmaa tai paikan joutuu etsimään kauempaa.

Ratkaisuksi esitetään, että Kauppatori voitaisiin ottaa pysäköintikäyttöön syyskuun alusta kevätmarkkinoihin asti ja mahdollisesti toukokuun loppuun saakka. Tämä mahdollistaisi Piekkarin työntekijöille pitkäaikaisemman pysäköinnin ja vapauttaisi Piekkarin omia pysäköintipaikkoja lyhytaikaiseen asiointiin.

Rovaniemen vanhusneuvosto ehdottaa, että Kauppatoria hyödynnettäisiin pysäköintialueena kesäkauden ulkopuolella. Kesäisin ongelma on vähäisempi, sillä lomakaudet ja yhdistystoiminnan tauot keventävät pysäköinnin tarvetta.

 

Päätösehdotus

Ehdotus viedään tiedoksi tekniselle lautakunnalle sekä kaavoituspäällikölle.

Tiedoksi

Tekninen lautakunta, Kaavoituspäällikkö