Perustelut
Sinetän kirjasto suljettiin Ounasjoen peruskoulun sisäilmaongelmien vuoksi 1.12.2014. Kirjasto oli mukana Ounasjoen peruskoulun tarveselvityksessä, jonka pohjalta päädyttiin uudisrakennuksen rakentamiseen. Kirjaston sulkemisen ajan alueen kirjastopalvelut hoidettiin kirjastoautolla. Sinetän kirjasto on toiminut elokuusta 2018 alkaen Ounasjoen monitoimitalossa, jossa toimivat kirjaston lisäksi peruskoulu, kansalaisopisto, nuorisotila ja päiväkoti.
Sinetän kirjaston toimitila on Ounasjoen peruskoulun äidinkielen luokan opetustilassa. Tilaa on muutamalle hyllylle, kirjastoaineiston palautuslaatikolle, varausten noutohyllylle sekä lainaus/palautusautomaatille. Asiakaspalvelupistettä ei ole. Kirjasto vie tilasta n. 10 neliötä, joka on pääosin kirjahyllyjen tarvitsema tila luokan seinustalla. Hyllytilan rajallisuus rajoittaa erityisesti aikuisten aineiston saatavuutta, ja asiakaspalvelupisteen puuttuminen heikentää palvelun saavutettavuutta.
Luokassa käytettävissä oleva hyllytila mahdollistaa seuraavanlaisen kokoelman: n. 650 nidettä aikuisten aineistoa, n. 1350 lasten- ja nuorten aineistoa eli yhteensä n. 2000 kirjaa.
Kirjaston sijainti koululuokassa mahdollistaa seuraavat aukioloajat koulun päättymisen jälkeen:
Asiakaspalveluaika ma klo 15-18 ja omatoimiaika ma - pe klo 15-20 sekä la-su klo 7-20
Haasteena on, että kirjaston sijainti koululuokassa ei mahdollista mm. päiväkotien, pienten lasten ja heidän vanhempiensa tai ikäihmisten kirjaston käyttöä päiväaikaan. Lisäksi käytettävissä oleva hyllytila rajoittaa kirjallisuuden saatavuutta: tarvetta olisi paitsi lasten- ja nuorten aineiston isommalle kokoelmalle, myös erityisesti aikuisten kirjallisuuden isommalle kokoelmalle. Lainausdatasta on nähtävissä, että pääkirjastolta ja Saarenkylän kirjastosta lainattua aineistoa palautuu Sinetän kirjastoon.
Alueen kirjastopalvelujen toteuttamisen eri vaihtoehtoja on tarpeen tutkia, jotta toiminnalla ja tiloilla voidaan vastata kirjastolain edellyttämiin vaatimuksiin koskien monipuolista ja uudistuvaa kokoelmaa, tilaisuuksia oppimiselle ja itsensä kehittämiselle.
Sinetän nuorisotilat toimivat kirjaston kanssa samalla monitoimitalolla. Nuorisotilan osalta on päätetty tehdä tarveselvitys, jonka yhteydessä on tullut ilmi yhtenä vaihtoehtona uudisrakennuksen rakentaminen monitoimitalon läheisyyteen. Myös kirjaston osalta tarveselvityksen käynnistäminen on tarpeellista, jotta voidaan arvioida alueen kirjastopalvelun toteuttamisen eri vaihtoehdot ja varmistaa kirjastopalvelun hyvä saatavuus alueen asukkaille.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi
Hyvinvointilautakunta käynnistää tarveselvityksen koskien Sinetän kirjastopalvelujen toteuttamisen eri vaihtoehtoja. Tarveselvityksessä arvioidaan päätöksenteon tueksi eri vaihtoehtojen vaikutukset palvelun saatavuuteen, laatuun ja kustannuksiin
Päätös
Esittelijä teki muutosesityksen: Hyvinvointilautakunta käynnistää tarveselvityksen koskien Sinetän kirjastopalvelujen toteuttamisen eri vaihtoehtoja. Tarveselvityksessä arvioidaan päätöksenteon tueksi eri vaihtoehtojen vaikutukset palvelun saatavuuteen, laatuun ja kustannuksiin. Laura Moisionvaara edustaa hyvinvointilautakuntaa tarveselvitysryhmässä.
Hyvinvointilautakunta päätti palvelualuepäällikön muutetun päätösesityksen mukaisesti.
Nina Sipola poistui klo 15:16.
Hyvinvointilautakunta piti tauon klo 15:18-15:28.