§ 47 151225 SPR kontti-ketjun Rovaniemi-lisän päätös

Lataa 

ROIDno-2022-150

Päätöspäivämäärä

15.12.2025

Päätöksen tekijä

Työllisyyspäällikkö

Päätöksen peruste

SPR kontti-ketjulle voidaan myöntää Rovaniemi-lisä kahden henkilön osalta, koska hakemukset täyttävät lisän myöntämisen kriteerit. Työllistettävillä henkilöillä on palkkatukioikeus ja he kuuluvat Rovaniemi-lisän kohderyhmiin.  

Avustus maksetaan todellisten kustannusten perusteella. Avustusta voi hakea maksuun takautuvasti enintään kolmelta kuukaudelta taaksepäin, kun kustannukset ovat selvillä. Yleishyödyllisille yhteisöille avustus myönnetään valtiontukien ulkopuolisena tukena.

Kuvaus

SPR Kontti-ketju on hakenut Rovaniemi-lisää kahden henkilön työllistämisen kustannuksiin. Henkilöillä on palkkatukioikeus ja hakemusten liitteenä on toimitettu vaaditut dokumentit. 

Rovaniemen kaupunki tukee heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymistä avustamalla kolmannen sektorin toimijoita työllistämään pitkään työttömänä olleen tai muutoin heikossa työmarkkina-asemassa olevan henkilön. Työllistämisen tukia myönnetään kunkin toimintavuoden talousarvion määrärahojen puitteissa. Työllistämisen avustukset ovat aina harkinnanvaraisia tukia. Avustusten myöntöperusteet perustuvat aina rovaniemeläiselle työttömälle myönnettyyn palkkatukipäätökseen tai yli 55-vuotiaiden työllistämistukeen sekä voimassa olevan palkkatukilainsäädännön perusteisiin. Rovaniemi-lisää voidaan käyttää työllistymisestä aiheutuviin palkkatuen ylittäviin kustannuksiin, kuten palkan sivukuluihin, lomarahoihin tai työvaate- tai työvälinekustannuksiin. 

Rovaniemi-lisää maksetaan sellaisen rovaniemeläisen henkilön työllistämiseen, jolla on työvoimaviranomaisen myöntämä palkkatuki tai yli 55-vuotiaan työllistämistuki. Rovaniemi-lisää myönnetään voimassa olevan palkkatukilainsäädännön mukaisen, palkkatukeen oikeutetun tai yli 55-vuotiaiden työllistämistukeen oikeutetun työttömän työllistämisen kustannuksiin enintään 450 €/kk. Avustusta voidaan myöntää työllistetyn työsuhteen ajalle ja palkkatuen keston mukaan (5- 10kk).  

Yleishyödyllisille yhteisöille Rovaniemi-lisä myönnetään valtiontukien ulkopuolisena tukena. Tuen määrää laskettaessa huomioidaan EU:n valtiontukien yleinen ryhmäpoikkeusasetus (Komission asetus 651/2014). 

Rovaniemi-lisä on hakijalle harkinnanvarainen etuus ja sitä myönnetään aina siihen osoitettujen määrärahojen puitteissa. Rovaniemi-lisän linjauksia päivitetään tarpeen mukaan kaupungin talousarvio ja toimintasuunnitelma huomioiden vastaamaan sen hetkisiä palkkatukilinjauksia, kaupungin määrärahapäätöksiä sekä muita velvoittavia päätös- tai säädöspohjia. 

Päätös

SPR kontti-ketjulle myönnetään Rovaniemi-lisä kahden henkilön osalta niin, että avustus voi olla vuonna 2025 enintään 810 euroa ja vuonna 2026 enintään 6405 euroa. Avustus maksetaan määrärahojen puitteissa, toteutuneiden kustannusten mukaisesti. 

Allekirjoitus

Työllisyyspäällikkö Sanna Mäensivu

Organisaatiotieto

Elinvoimapalvelut