ROIDno-2025-5008
Osoitejärjestelmän päätarkoitus on muodostaa kiinteistöille yksiselitteiset osoitteet esim. mahdollisten hätätilanteita varten.
Tien nimeämisen johdosta on kuultava hallintolain 34 §:n mukaan kaikkia muutoksen osalta rajoittuvien tilojen omistajia/haltijoita asiassa.
Rovaniemellä Narkauksen ja Kuohungin kylien välissä, Mustonojantieltä erkaantuu, karttaliitteiden mukaiset nimettömät tiet.
Teiden varrella on vapaa-ajan asutusta.
Teiden nimien puuttumisen vuoksi on tullut tarve määrittää teille virallinen tiennimi.
Hallintolain 34 §:n mukainen kuuleminen on tehty kirjeitse 12.11.2025 niiden kiinteistöjen omistajien kanssa, joiden mailla nimettävä tie sijaitsee. Kuulemiskirjeessä oli ehdotettu nimivaihtoehtona tien nimeksi Kampsavaarantietä ja Kampsavaaranpolkua.
Kirjeeseen vastanneiden palautteiden perusteella oli enemmistö kannattanut ehdotettuja Kampsavaarantietä ja Kampsavaaranpolkua.
Yksi tien nimeämisen peruste on, että nimi pohjautuu peruskartalla olevaan nimistöön tai olemassa olevaan tienimistöön, koska ne ohjaavat karkealla tasolla tien sijainnin.
Päätän, että karttaliitteen mukaiset tiet, Mustonojantieltä alkavat nimettömät tiet nimetään Kampsavaarantie ja Kampsavaaranpolku - nimisiksi teiksi.