ROIDno-2026-342
Toimialajohtajan päätös 22.06.2023 § 59: Toimivallan delegointi, erillishankinnat teknisissä palveluissa, ROIDno- 2021- 519.
Yhdyskuntateknisiä palveluja koskeva asukastyytyväisyystutkimus toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten tyytyväisiä asukkaat ovat katuja, puistoja, jätehuoltoa ja vesi- ja viemärihuoltoa koskeviin palveluihin. Raportti kertoo myös, mitä mielipiteitä asukkailla on katuvalojen ja liikennevalo-ohjauksen toimivuudesta sekä liikuntapaikkojen hoidosta. Tutkimus tarjoaa päätöksenteon tueksi ajantasaista ja vertailukelpoista tietoa yhdyskuntatekniikan palveluiden toimivuudesta ja laadusta sekä auttaa tunnistamaan kehittämiskohteet. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää yhdyskuntatekniikan osalta kohdistamalla toimenpiteitä oikeisiin kohteisiin sekä priorisoimalla kehittämistoimia.
Tutkimus toteutetaan kunnissa samanaikaisesti vertailun mahdollistamiseksi. Aikaisemmissa tutkimuksissa mukana on ollut yhteensä yli 60 kuntaa. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää myös Suomen Kuntaliiton tuottavuusvertailussa (talvihoidon tuottavuus). Otos poimitaan väestörekisteristä, vastaajina ovat 18–79-vuotiaat asukkaat. Poiminta voidaan tehdä myös alueittain postinumeron perusteella. Rovaniemen kaupunki on osallistunut tutkimukseen joka toinen vuosi vuodesta 1996 lähtien. Edellisen kerran Rovaniemen kaupungin osalta tutkimus laadittiin vuonna 2024. Silloin kysely toteutettiin 1000 henkilön otoksena, ja vastaaminen oli mahdollista sekä verkossa ja paperilomakkeella.
Tutkimus hankitaan suorahankintana ilman kilpailutusta, koska kyseessä on pitkäaikainen seurantatutkimus, jota on toteutettu samalla tutkimusmenetelmällä ja pääosin samoilla kysymyksenasetteluilla useiden vuosikymmenten ajan. Tutkimuksen keskeinen arvo perustuu tulosten vertailukelpoisuuteen ajassa sekä muiden tutkimuksessa mukana olevien kuntien kanssa. Tutkimus toteutetaan usean kunnan yhteisenä kokonaisuutena, jossa käytetään yhteisiä mittareita, kysymyksiä ja raportointitapaa. Tämän vuoksi palveluntarjoajan vaihtaminen tai tutkimuksen kilpailuttaminen johtaisi menetelmällisiin muutoksiin, jotka heikentäisivät tulosten luotettavuutta ja katkaisivat pitkän aikasarjan.
Päätän hankkia Yhdyskuntatekniset palvelut 2026 –tutkimuksen laatimisen MDI/ FCG Finnish Consulting Group Oy: ltä 1000 henkilön otoksella kokonaishintaan 5809 € (ALV 0%). Hankinta toteutetaan edellä mainituin perustein pienhankintana suorahankintamenettelyllä.