Sivistyslautakunta, kokous 25.2.2026

§ 20 Vastaus valtuustoaloitteeseen: Rekrytointilisä päteville varhaiskasvatuksen opettajille

ROIDno-2025-2581

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Laura Tarvainen ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Osaajapula haastaa Rovaniemellä varhaiskasvatuksen laadukasta toteutumista. Meillä on haasteena rekrytoinnit niille ammattialoille, joilla on valtakunnallisia saatavuusongelmia. Esimerkiksi vuonna 2024 varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviä oli avoinna 60 kappaletta. Hakijoita tehtäviin oli 67 henkilöä, joista kelpoisia oli vain 21 henkilöä.

Varhaiskasvatuksessa on erityisesti pula pätevistä opettajista, kun varhaiskasvatuslaki edellyttää, että päiväkodissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, josta vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Kansallisella ja paikallisella tasolla tulee lähivuosina pystyä ratkaisemaan monimutkaisia pulmia työntekijöiden kouluttamiseksi, rekrytoimiseksi ja pitämiseksi varhaiskasvatustyössä. Keskeisiä motivaatiota vahvistavia tekijöitä on muun muassa palkkaustaso. Tällä hetkellä palkkaero pätevän varhaiskasvatuksen opettajan ja epäpätevän välillä on noin 90 euroa kuukaudessa. Tutkimusten mukaan varhaiskasvatuksesta on hyötyä lapselle vain silloin kun se on laadukasta. Laatuun puolestaan vaikuttaa muun muassa henkilöstön koulutus. Varhaiskasvatus painii aivan samojen haasteiden parissa kuin peruskoulukin: lapset tarvitsevat enemmän tukea ja ammattilaisilta vaaditaan enemmän osaamista. On korkea aika nostaa varhaiskasvatuksen opettajat palkkakuopasta ja arvostaa koulutusta niin, että se näkyy myös palkassa.

Tämän valtuustoaloitteen allekirjoittajat esittävät, että Rovaniemellä otetaan käyttöön rekrytointilisä päteville varhaiskasvatuksen opettajille."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. 

Valmistelija

  • Tarja Kuoksa, kasvun ja oppimisen palvelualueen johtaja, tarja.kuoksa@rovaniemi.fi

Perustelut

Valtuustoaloitteen tekijät esittävät, että Rovaniemellä otetaan käyttöön rekrytointilisä päteville varhaiskasvatuksen opettajille.  

Aloitteessa on esitetty rekrytointilisää ratkaisemaan varhaiskasvatuksen opettajien rekrytointihaasteita. Asia on tärkeä, mutta rekrytointilisän käyttö on ongelmallista, koska se luo epäoikeudenmukaisuuden tunnetta jo päiväkodissa olevien kokeneiden työntekijöiden jäädessä palkkauksellisesti uusien työntekijöiden jälkeen. Rekrytointilisän ollessa määräaikainen se ei myöskään välttämättä johda työntekijän pysyvään sitoutumiseen.  

Palkkaus ja sen kehittämistarpeet tuleekin tarkastella kokonaisuutena, joka pohjaa ajantasaiseen palkkarakenteiden oikeellisuuden tarkastamiseen. Viimeisten kahden vuoden aikana varhaiskasvatuksen opettajan palkkaa on Rovaniemellä korotettu niin, että se on tällä hetkellä kilpailukykyinen. Rovaniemellä peruspalkka on 2887,87 € kun OVTES:n mukaan palkan tulee olla vähintään 2809,37 €. Verrokkina Oulussa peruspalkka on 2864,37 €. 

Palkkauksen, työn organisoinnin ja työolosuhteiden kehittäminen täytyy nähdä laajemmalla perspektiivillä, kun halutaan vahvistaa varhaiskasvatuksen opettajien paikallista veto- ja pitovoimaa. Veto- ja pitovoima päiväkotityössä rakentuu itse työhön, johtajuuteen sekä työyhteisöön liittyvistä seikoista.  

Veto- ja pitovoiman kehittämisessä on Rovaniemen varhaiskasvatuksessa lähdetty liikkeelle perusasioiden parantamisesta. Henkilöstön ja johdon roolien, tehtävien ja vastuiden selkeyttämisellä, tehtävänkuvien ajantasaistamisella ja avaamisella on tavoiteltu organisaatiolle tarvittavaa hallinnan tunnetta. Jokainen työntekijä tietää tehtävänsä ja vastuunsa, mutta myös oman paikkansa tiimissä ja yhteistyössä.  

Riittävät tukipalvelut pedagogisista tehtävää tekeville ovat välttämättömät ajan ilmiöiden ja paineiden ristitulessa. Konsultoivat erityisopettajat ja asiantuntijaopettajat tukevat ja auttavat löytämään ratkaisuja lapsiryhmätilanteissa. Palkkaamalla päiväkoteihin apulaisjohtajia olemme mahdollistamassa yksikön johtajalle aikaa tukea henkilöstöä ja kehittää yksikön työhyvinvointia. Lapsiryhmien kokoa ja henkilöstörakennetta on myös tarkoitus arvioida uudelleen tulevalle uudelle kaudelle. 

Kelpoisten opettajien saatavuuden turvaamiseksi on siis keskeisintä kasvattaa työn veto- ja pitovoimaa turvaamalla hyvät työolot. Ilman riittävää koulutettua henkilöstöä ei synny laadukkaita palveluita. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi

Sivistyslautakunta

1. merkitsee saapuneen aloitteen tiedoksi ja

2. esittää, että varhaiskasvatusopettajien peruspalkkaa korotetaan ja

3. muutoin antaa edellä esitetyn vastauksen valtuustoaloitteeseen.

Tiedoksi

Aloitteen tekijät, kirjaamo