Perustelut
Asian tausta
Kaupungintalo on luokiteltu suojelutavoitteiden mukaisesti luokkiin 1–4. Hankeorganisaatio on onnistunut suojelutavoitteiden saavuttamisessa hyvin. Tilaaja (Rovaniemen kaupunki) ja sr-urakoitsija (Sakela Rakennus Oy) asiantuntijoineen ovat onnistuneet restauroimaan luokitusten 1–2 tilat suojelutavoitteista tinkimättä. Yhtenä yksittäisenä esimerkkinä voidaan mainita aulatiloissa esiintyvän Loue-marmorilattian materiaalin hankkiminen erikoistyönä. Hankesuunnitteluvaiheessa kvartsivinyylilaatat ja osa toimistohuoneiden muovimattolattioista on määritelty säilytettäviksi.
Hankkeen toteutusvaiheen edetessä ovat suunnitelmat tarkentuneet monelta osin. Teknisistä syistä muovimattolattiat on korvattu uusilla ja keskustelun aiheeksi on lisäksi noussut kvartsivinyylilaattojen säilyttäminen käytävä- ja aulatiloissa, jotka sijaitsevat pääosin suojeluluokan 3 tiloissa, mutta myös suojeluluokan 2 tiloissa. Asiasta on käyty keskustelua jo kehitysvaiheen aikana vuonna 2024 ennen toteutusvaiheen alkamista. Kaupungin näkemyksen mukaan lattiapinnat olisi kunnossapidon näkökulmasta pitänyt uusia, mutta museoviranomaisen ja Alvar Aalto-säätiön toivomuksesta ne päätettiin jättää uusimatta suojeluluokan 2 tiloissa tämän peruskorjauksen yhteydessä. Alueet, joilta laattoja on tarpeen vaihtaa, on esitetty pohjapiirustuksissa (liite 1).
Hankkeen edetessä on käynyt ilmi, että laatat ovat teknisen käyttöikänsä päässä. Laattojen kuluneisuuden vuoksi niitä jouduttaisiin vahaamaan, mikä muodostaa riskin sisäilman laadulle. Lisäksi lattiat eivät täytä kaltevuudeltaan nykyisiä vähimmäisvaatimuksia. Oikaisua ei luonnollisesti voida tehdä ilman laattojen poistamista. Näin ollen on päädytty siihen, että kaupungintalon käytävien ja aulatilojen 300x300x2,5 –kokoiset kvartsivinyylilaatat on tarkoituksenmukaista purkaa ja korvata uusilla 305x305x2,0 –kokoisilla kvartsivinyylilaatoilla, jotka vastaavat väriltään ja kuvioinniltaan alkuperäisiä laattoja. Hankkeen pääsuunnittelija Tapani Mustonen on valinnut nykyiset laatat korvaavat laatat. Asiasta on pyydetty lausuntoja asiantuntijoilta sekä Lapin maakuntamuseolta.
Asiantuntijoiden lausunnot
Syyskesällä 2025 tehdyissä tarkemittauksissa on havaittu, että lattiapintojen kaltevuudet ovat paikoin suuria. Asia on selostettu yksityiskohtaisemmin hankkeen rakennesuunnittelijan antamassa lausunnossa (liite 2). Esimerkiksi 3. kerroksen aulan C3002 osalta lattian tasaisuus ei saavuta heikointakaan vaatimustasoa. Hankeorganisaatio on löytänyt ratkaisut, jolla kyseiset ongelmat korjattavissa. Korjaus edellyttää nykyisten laattojen poistamista, pohjan tasoittamista sekä uuden vastaavanlaisen pinnoitteen asentamista. Huomioitava on, että kyseisten pinnoitteiden ulkonäkö ei ole muuttumassa, koska hankeorganisaatio on onnistunut hankkimaan vastaavanlaista laattaa erikoistilauksena.
Hankkeen rakennusterveysasiantuntijan tekemän selvityksen mukaan kvartsivinyylipinnoitteet ovat paikoin hyvinkin kuluneita ja laattojen väliset saumat ovat paikoin auenneet. Asia on selostettu tarkemmin rakennusterveysasiantuntijan lausunnossa (liite 3). Lausunto puoltaa osaltaan kvartsivinyylilaattojen vaihtamista uusiin. Toimenpiteellä saadaan pinnoitteet näyttämään alkuperäisen näköisiltä ilman, että pinnoitteissa näkyy paikkausjälkiä. Näitä tulisi väistämättä korjaustoimenpiteiden yhteydessä.
Rovaniemen kaupungin työsuojeluvaltuutettu on ottanut osaltaan kantaa pinnoitteiden huollettavuuteen ja puhtaanapitoon omassa lausunnossaan (liite 4). Pinnoitteissa pyritään päästöjen ja hajusteiden osalta vahaamattomiin tuotteisiin. Nykyisten käyttöikänsä päässä olevien pinnoitteiden puhtaanapito ei ole mahdollista ilman säännöllistä vahausta eikä vanhojen laattojen säilyttäminen ole sisäilman laadun varmistamiseksi kannatettava vaihtoehto.
Maakuntamuseon lausunto
Lapin maakuntamuseo toteaa lausunnossaan seuraavaa:
“Rovaniemen kaupungintalo on merkittävä valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti. Suojelumääräyksen mukaisesti kohteessa suoritettavissa korjaus- ja muutostöissä rakennuksen ominaispiirteet tulee säilyttää ja korjauksissa tulee käyttää alkuperäisiä tai niitä vastaavia materiaaleja. Kaupungintalon tähänastiset korjaustyöt ovat olleet lähinnä ylläpitäviä ja tilat ovatkin säilyneet pääosin hyvin alkuperäisessä asussaan. Kohteen arvot ja ominaispiirteet nivoutuivat keskeisesti myös sisätiloihin ja alkuperäisiin suunnittelu- ja toteutusratkaisuihin, minkä vuoksi arkkitehtoniset ja materiaaleihin liittyvät ratkaisut on toteutettava huolellisesti suunnitellen, kiistattomia suojelullisia arvoja kunnioittaen.
Nyt esitetyissä asiakirjoissa on tuotu esille kvartsivinyylipinnoitteen ikä, kunto ja huoltotoimenpiteet. Lapin maakuntamuseon saamien tietojen mukaan kvartsivinyylilaattoja on mahdollista hioa ja käsitellä (PU-pinnoitus). Lausuntopyynnön yhteydessä toimitetuissa dokumenteissa on maininta, että jo purettuja laattoja on varastoitu ja näillä voidaan paikata tiivistyskorjauksia varten irrotettavia tai muuten vaurioituneita laattoja.
Lattioiden suoruuksia on mitattu ja esitelty aineistossa ja niistä on liitetty mukaan rakennesuunnittelijan lausunto. Lausunnossa todetaan, että lattioiden suoruus ei tavoita nykyisiä standardeja. Lausunnon mukaan alkuperäisten holvien käyttöasteet olivat monessa kohtaa alkuperäisten kuormitusten mukaan laskettuna reilusti yli 100 %. Tasoitusvalujen toteuttaminen olemassa olevien holvien pintaan lisäisi kuormaa entisestään sekä suurella todennäköisyydellä aiheuttaisi ongelmia väliovien toimintaan. Lausunnossa myös suositellaan ottamaan suojelulliset arvot huomioon. Lattioiden pintamateriaalin vaihtamisella ei ole korjaavaa vaikutusta lattioiden suoruuteen.
Tiivistystöiden laadunvarmistusraportin laadinnan yhteydessä tehtyjen kohdekierrosten pohjalta kirjoitetussa raportissa lattiapinnoitteista (PBM 11.2.2025) esitetään, että lattioihin kohdistuu toimenpiteitä ja että toimenpiteiden yhteydessä puretut laatat pystytään korvaamaan olemassa olevilla, varastoiduilla laatoilla.
Lattiamateriaalien osalta ylittynyt laskentapohjainen tekninen käyttöikä ei ole uusimisen peruste kulttuurihistoriallisesti merkittävässä arvorakennuksessa, varsinkin kun paikalla useampaan otteeseen katselmoidut lattiapinnat vaikuttavat siisteiltä ja ehjiltä. Hovi-kvartsivinyylilaattoja ei saa enää alkuperäisessä levykoossaan eikä sävyissään, joten käytävämiljöiden lattioiden ladontatapa muuttuisi alkuperäisestä. Lopputulemana merkittävä osuus rakennuksen interiööreistä muuttuisi ulkoasultaan, menettäen alkuperäisen Aallon toimiston suunnitteleman värimaailmansa.
Jo aikaisemmassa lausunnossa ja keskusteluissa Lapin maakuntamuseon sekä Alvar Aalto -säätiön kanssa on todettu, etteivät museoviranomaiset vastusta arkkitehtonisilta arvoiltaan sekundaarisemman kellarikerroksen pintojen ja rakenteiden perusteltua saneeraamista.
Tarveselvitysvaiheessa käydyn neuvottelumuistion (25.9.2019) perusteella Museovirasto on esittänyt kantansa alueella voimassa olevan asemakaavan uusimisen tarpeessa ja todennut että jos asemakaavoitus ei edisty eikä näin ollen rakennuksen suojelukysymystä saada asemakaavalla ratkaistua, on Museovirastolla erittäin vahvat perusteet esittää rakennuksen suojelemista Rakennusperintölain (498/2010) nojalla. Asemakaavoitus ei ole edistynyt.
Lapin maakuntamuseo näkee, että nyt esitetyissä aineistoissa ei ole esitetty pakottavia syitä lattiamateriaalin vaihtamiseen. Lapin maakuntamuseon näkemyksen mukaan lattiamateriaalien vaihto nyt esitetyiltä osin vaarantaa rakennuksen kulttuuri- ja rakennushistoriallisesti tärkeiden suojeltavien arvojen säilymistä ja kulttuurihistoriallisesti arvokas kohde on vaarassa turmeltua. Huomioitavaa on myös, että rakennushankkeeseen ryhtyvän velvollisuus on huolehtia, että rakentaminen tapahtuu määräyksiä ja luvan mukaisia suunnitelmia noudattaen ja näin otettava huomioon rakennuksen suojeltavat arvot, niin kuin Rakentamislaissa määrätään.
Lapin maakuntamuseo haluaa tiedoksi tuoda, että Rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain perusteella alueellisilla vastuumuseoilla on oikeus tehdä rakennusperintölain mukainen suojeluesitys ELY-keskukselle (tulevalle LVV:lle) ja että ELY-keskus voi soveltaa rakennusperintölakia myös asemakaava-alueella, mikäli kohteella on valtakunnallista merkitystä, kohteen säilymistä ja suojelua ei voida turvata alueidenkäyttölailla ja sen nojalla annetuilla säännöksillä tai määräyksillä tai että kohteen suojeluun rakennusperintölain mukaisesti on erityisiä syitä asemakaavoitustilanteen vuoksi. Rakennusperintölain mukaan ELY-keskus (LVV) voi lisäksi kieltää rakennuksen kulttuurihistoriallista merkitystä vaarantaviin toimenpiteisiin ryhtymisen (vaarantamiskielto), kun suojelun turvaaminen sitä edellyttää.
Suunnitelmien tarkentamisessa edellä mainituin osin – ja muutoinkin tarvittaessa – on konsultoitava Lapin maakuntamuseota ja Alvar Aalto -säätiötä.”
Lupa- ja valvontavirastolta saadun ohjauksen sisältö
Asiassa on järjestetty neuvottelu Lapin maakuntamuseon kanssa. Neuvotteluun osallistui maakuntamuseon ja kaupungin edustajien lisäksi lupa- ja valvontaviraston edustaja. Lupa- ja valvontaviraston edustajan näkemyksen mukaan kuluvien pintojen vaihtaminen uusiin vastaaviin on mahdollista niissäkin kohteissa, joista on tehty rakennussuojelupäätös. Toisaalta, koska rakennussuojelupäätöstä ei ole kaupungintalon osalta tehty tai vireillä, ei estettä kuluvien pintojen vaihtamiseen ole.
Katselmuksen sisältö
Asiassa on järjestetty kaupungintalolla 2.2.2026 katselmus maakuntamuseon edustajille. Katselmuksen yhteydessä maakuntamuseon johtaja totesi, että käytävien osalta asiasta ei tarvitse edes keskustella vaan tarkastelua edellyttää aulatilojen kuvioinnin säilyttäminen.
Vaihtoehdot
Vaihtoehtoina asiassa on ensinnäkin nykyisten käyttöikänsä päässä olevien kvartsivinyylilaattojen säilyttäminen, jolloin niiden vaihtaminen tulee joka tapauksessa ajankohtaiseksi myöhemmin. Maakuntamuseon lausunnosta poiketen kaupungin tekemän selvityksen mukaan kvartsivinyylilaattoja ei voida hioa. Niiden paksuus on ainoastaan kaksi millimetriä, joten hiomisen varaa ei ole, eikä tällaista menettelyä tunneta alan asiantuntijoiden parissa. Maakuntamuseon lausunnosta ei selviä, millä perusteella maakuntamuseo on tällaiseen ratkaisuehdotukseen päätynyt.
Toinen vaihtoehto on kvartsivinyylilaattojen uudistaminen uusiin mahdollisimman tarkasti nykyisiä vastaaviin laattoihin. Tässä yhteydessä myös lattiapinnat voidaan suoristaa. Laatat uusimalla vältetään vahauksesta johtuva sisäilmariski. Uusimalla laatat nykyisen peruskorjauksen yhteydessä vältetään uusi laaja lattioiden vaihtotyö, joka jouduttaisiin joka tapauksessa tekemään viimeistään muutamien vuosien kuluttua.
Asian arviointi
Kaupungintalon sisäilmaolosuhteiden laadun varmistamiseksi ja mahdollisimman pitkän elinkaaren saavuttamiseksi kaupungintalon kvartsivinyylilaattojen vaihtaminen uusiin vastaaviin laattoihin on perusteltua.
Hallintolain 6 §:n mukaisesti viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.
Asiaa arvioitaessa voidaan ottaa huomioon lupa- ja valvontavirastolta asiassa saatu ohjaus siitä, että vastaavissa kohteissa kuluvat pinnat on voitu korvata uusilla sekä maakuntamuseon johtajan katselmuksen yhteydessä esittämä toteamus, jonka perusteella ainakin käytävien laatat voidaan uusia. Hallintolain 6 §:n mukaisesti kaupungilla on oikeus luottaa viranomaisten antamiin ohjeisiin ja voitava luottaa siihen, että lupa- ja valvontaviraston kuluvien pintojen osalta kaikissa suojelukohteissa noudattamaa käytäntöä noudatetaan myös Rovaniemen kaupungintalon osalta.
Tarkasteltaessa kaupungintalon kokonaisuutta tulee lisäksi huomioida, että kvartsivinyylilaattoja on jo vaihdettu laajoille, liitteessä 1 kuvatuille alueille. Lisäksi rakennusterveysasiantuntijan lausunnossa kuvatulla tavalla laattoja joudutaan joka tapauksessa uusimaan kaikilta alueilta lattioiden reunoilta rakennuksen runkotasolle tehtävien tiivistystoimien vuoksi. Näiden korjaus tulee aiheuttamaan joka tapauksessa kirjavuutta laattapintoihin. Yhtenäinen lattiapintojen ilme saavutetaan vaihtamalla kaikki laatat uusiin.
Kaikki edellä todettu huomioiden voidaan katsoa, että huolimatta kvartsivinyylilaattojen vaihtamisesta rakennuksen kulttuuri- ja rakennushistoriallisesti tärkeät suojeltavat arvot säilyvät toisin kuin Lapin maakuntamuseo toteaa, eikä laattojen vaihtaminen uusiin, mahdollisimman tarkasti nykyisiä laattoja vastaaviin, pääsuunnittelijan valitsemiin laattoihin aiheuta vaaraa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kohteen turmeltumisesta.
Maakuntamuseon lausunnossaan esittämä mielipide ei estä laattojen vaihtamista eikä muitakaan, esimerkiksi laissa säädettyjä tai viranomaisten päätöksistä johtuvia esteitä laattojen vaihtamiselle ole olemassa.
Toimivalta
Hallintosäännön 30 §:n mukaan kaupunginhallituksen tilajaosto vastaa kaupungin omistuksessa tai hallinnassa olevista rakennuksista ja toimitiloista sekä niiden rakennuttamisesta, ylläpidosta, peruskorjauksesta ja vuokrauksesta kaupungille ja edelleen kaupungin eri toimintojen käyttöön sekä edellä mainittujen tilojen terveellisyydestä ja turvallisuudesta.
Päätös
Henri Ramberg esitti, että tilajaosto päättää merkitä tiedoksi saadut selvitykset sekä esittelyn.
Lisäksi tilajaosto päättää, että kvartsivinyylilaattojen osalta neuvottelua jatketaan Lapin maakuntamuseon kanssa, jotta päästään kaikkia osapuolia tyydyttävään lopputulokseen siten, että peruskorjauksen yhteydessä laatat voitaisiin vaihtaa mahdollisimman tarkasti nykyisiä vastaaviin laattoihin soveltuvin osin esittelytekstissä todetuilla perusteilla, joita ovat muun muassa
- sisäilmaolosuhteiden mahdollisimman hyvän laadun varmistaminen kaupunginvaltuuston edellyttämällä tavalla,
- lattiapintojen yhtenäisen ulkoasun toteuttaminen uusien ja vanhojen laattapintojen yhdistämisen sijaan, sekä se, että
- laatat on perusteltua vaihtaa nyt tehtävän peruskorjauksen yhteydessä niiden kuluneisuuden vuoksi sen sijaan, että korjaus tehtäisiin joka tapauksessa lähitulevaisuudessa.
Lisäksi tilajaosto päättää, että suojelumääräyksen mukaisesti kohteessa suoritettavissa korjaus- ja muutostöissä rakennuksen ominaispiirteet tulee säilyttää ja korjauksissa tulee käyttää alkuperäisiä tai niitä vastaavia materiaaleja.
Esittelijä teki kokouksessa muutetun päätösehdotuksen:
Tilajaosto päättää, että kaupungintalon kvartsivinyylilaatat vaihdetaan peruskorjauksen yhteydessä mahdollisimman tarkasti nykyisiä vastaaviin laattoihin esittelytekstissä todetuilla perusteilla, joita ovat muun muassa
- sisäilmaolosuhteiden hyvän laadun varmistaminen kaupunginvaltuuston edellyttämällä tavalla ja laattoihin liittyvän sisäilmariskin poistaminen,
- lattiapintojen yhtenäisen ulkoasun toteuttaminen uusien ja vanhojen laattapintojen yhdistämisen sijaan, sekä se, että
- laatat on perusteltua vaihtaa nyt tehtävän peruskorjauksen yhteydessä niiden kuluneisuuden vuoksi sen sijaan, että korjaus tehtäisiin joka tapauksessa lähitulevaisuudessa.
Lisäksi suojelumääräyksen mukaisesti kohteessa suoritettavissa korjaus- ja muutostöissä rakennuksen ominaispiirteet tulee säilyttää ja korjauksissa tulee käyttää alkuperäisiä tai niitä vastaavia materiaaleja. Nyt kysymyksessä on korjaus, jolla ominaispiirteet säilytetään käyttäen alkuperäistä vastaavia materiaaleja. Korjauksissa käytetään pääsuunnittelijan valitsemia laattoja.
Puheenjohtaja totesi, että Rambergin esitys raukesi kannattamattomana.
Tilajaosto päätti esittelijän muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.