ROIDno-2026-900
Koha-Suomi Oy:n yhtiökokouksessa 16.6.2025 valittiin nimeämistoimikunta valmistelemaan hallitusjäsenten valintaa yhtiökokoukselle. Yhtiön perustamissopimuksessa määriteltiin, että perustajajäsenillä on oikeus hallituspaikkaan viiden vuoden ajan. Perustajajäsenten oikeus hallituspaikkoihin päättyi 2021 ja jatkossa yhtiökokous nimeää hallituksen haluamallaan tavalla. Perustajakaupungit ovat Joensuu, Kouvola, Mikkeli, Oulu, Rovaniemi ja Turku.
Nimeämistoimikunta pyytää kirjastossanne ja kirjastokimppanne kokouksessa käsiteltävän hallitusjäsenehdokkaita ja heidän varajäseniään. Hallituksen jäseneltä edellytetään yhtiön joko riittävää toimialan tuntemista tai riittävää liike- ja kuntataloudellista osaamista tehtävien onnistuneen hoitamisen varmistamiseksi. Käytännössä hallituksessa on ollut kirjastoalan osaamisen lisäksi tietojärjestelmä-, laki- ja talousosaamista. Lisäksi on hyvä varmistaa ehdokkaiden suostumus tehtävään. Hallituksessa voi olla viidestä yhdeksään jäsentä ja heillä henkilökohtaiset varajäsenet.
Nykyiset hallitusjäsenet Lapin kirjastoista ovat: kirjastonjohtaja Nina Sipola (Rovaniemi), varajäsen asiakaspalvelupäällikkö Pasi Rantanen (Rovaniemi).
Lisäksi nimeämistoimikunta toivoo ehdotuksia nimeämistoimikunnan jäsenistä. Nimeämistoimikunnassa voi olla kolmesta viiteen jäsentä, ja heillä henkilökohtaiset varajäsenet, jotka yhdessä edustavat kirjastoalan tuntemusta.
Nykyisen nimeämistoimikunnan jäsen Lapin kirjastosta on asiakaspalvelupäällikkö Esko Nousiainen (Rovaniemi).
Rovaniemen kaupungin hallintosäännön 25 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan toimialajohtaja päättää toimialan henkilöstön käytöstä ja tehtävistä.
Esitän, että Koha Suomi Oy:n hallituksen jäseneksi nimetään Rovaniemen kaupunginkirjaston johtaja Nina Sipola ja hänen varajäsenekseen Rovaniemen kaupunginkirjaston asiakaspalvelupäällikkö Pasi Rantanen. Molemmilla on pitkä kokemus Koha-Suomen hallitustyöskentelystä sekä hyvä tuntemus yleisistä kirjastoista.
Esitän, että nimeämistoimikunnan jäseneksi nimetään Rovaniemen kaupunginkirjastosta asiakaspalvelupäällikkö Esko Nousiainen.