Perustelut
Kaupunginvaltuusto on päättänyt taloussuunnitelmassa vuodelle 2027 Häkinvaaran koulun hankesuunnittelun aloittamisesta. Perusopetuksen 1.-6. luokkien koulu rakennetaan 2025 avatun päiväkodin yhteyteen. Koulun rakentaminen on huomioitu kaupungin investointiohjelmassa siten, että hankesuunnittelu ja kilpailutus tehdään 2027-2028 ja rakentaminen 2028-2029. Alustavasti investointiohjelmaan on vuoden 2026 talousarviossa varattu 10,5 miljoonaa euroa. Ennen hankkeen toteutusta tulee kuitenkin vielä selvittää uudelleen alueen kaavoituksen ja asuntotuotannon vaikutus koulun mitoitukseen.
Häkinvaaran kouluun on tarkoitus yhdistyä Rautiosaaren, Hirvaan ja Alakorkalon koulujen perusopetus. Rovaniemen perusopetuksen oppilasennusteen mukaan oppilasmäärä tulee laskemaan koko kaupungin tasolla, mutta alueellisia palvelutarpeen muutoksia tulee selvittää vielä tarkemmin. Häkinvaaran oppilaaksiottoalueella lapsimäärä pysyy tulevina vuosina kaupungin keskiarvoa vakaampana, mikä edellyttää pitkäjänteistä suunnittelua opetuksen järjestämisen näkökulmasta.
Uusien koulutilojen tulee perustua huolelliseen mitoitukseen ja kustannustehokkuuteen koko kaupungin tasolla. Alakemijoen koulualueen oppilasmäärän kehitys, alueen maankäytön mahdolliset muutokset sekä Muurolan yhtenäisen peruskoulun tilaratkaisut ja mitoitus vaikuttavat kokonaisuuteen, jota tulee tarkastella uudelleen.
Tarveselvityksen tavoitteena on tuoda esille ajantasainen ja kokonaisuuden huomioiva arvio koulualueen tarpeista tulevaisuudessa. Tarveselvityksessä tuodaan esille vaihtoehtoja erilaisista tilaratkaisuista ja huomioidaan Hirvaan alueen kautta suunnitellun ohitustien mahdolliset vaikutukset Häkinvaaran alueen maankäyttöön. Lisäksi tarveselvityksessä kuvataan investoinnin ja käyttötalouden kustannukset sekä arvioidaan kaupungin kaavoitukseen liittyvät muutostarpeet, joilla voi olla vaikutusta alueen oppilasmäärään ja -sijoitteluun.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi
Sivistyslautakunta päättää:
-
Käynnistää Häkinvaaran koulun tarveselvityksen edellä kuvattujen tavoitteiden mukaisesti.
-
Tuoda tarveselvityksen lautakunnan käsiteltäväksi vuoden 2026 lokakuun loppuun mennessä.