Ympäristölautakunta, kokous 27.5.2026

§ 81 Rakennusjärjestyksen uudistaminen, ehdotus Rovaniemen kaupungin rakennusjärjestykseksi

ROIDno-2024-88

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Hannu Kangas, johtava rakennustarkastaja, hannu.kangas@rovaniemi.fi

Perustelut

Rakennusjärjestyksen päivittämisestä ja sen ajankohdasta on käyty keskustelua usean vuoden ajan. Nykyinen rakennusjärjestys on tullut voimaan 1.6.2007. Rakennusjärjestyksen päivittäminen tulee ajankohtaiseksi Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen myötä kun Rakentamislaki tulee voimaan 1.1.2025 kumoten nykyisen Maankäyttö- ja rakennuslain. Lainsäädännön muutokset edellyttävät rakennusjärjestyksen uusimista tulevan lain mukaiseksi kaikissa kunnissa. 

Rakentamislain voimaan tullessa oleviin rakennusjärjestyksiin sovelletaan 17 §:n asemasta tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä, kunnes rakennusjärjestys on muutettu rakentamislain mukaiseksi ja muutos on tullut voimaan, enintään kuitenkin kahden vuoden ajan lain voimaantulosta.

Rovaniemen hallintosäännön 36§:n mukaisesti ympäristölautakunta vastaa rakennusjärjestyksen valmistelusta. 

Rakennusjärjestystä valmistelee työryhmä rakennusvalvonnan johtamana. Työryhmään on nimetty asiantuntemusta rakennusvalvonnan lisäksi kaavoituksesta,​ ympäristönsuojelusta,​ paikkatieto-​ ja tonttipalveluista sekä yhdyskuntatekniikasta. Lisäksi työryhmään kutsutaan asiantuntemusta lakipalveluista. 

Uudella rakennusjärjestyksellä korvataan 1.6.2007 voimaan tullut Rovaniemen kaupungin rakennusjärjestys.

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Voimassa olevan maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 15 §, 62 §, 65 §) mukaan rakennusjärjestystä valmisteltaessa on soveltuvin osin noudatettava kaavoja valmisteltaessa käytettävää vuorovaikutusmenettelyä. 1.1.2025 voimaan tulevan rakentamislain 19 §:ssä säädetään rakennusjärjestyksen hyväksymisestä, kuulemisestä ja julkaisemisesta. Kuitenkin tämän lain voimaan tullessa vireillä oleva asia käsitellään soveltaen tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita MRL:n säännöksiä noudattaen. 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma laaditaan riittävän vuorovaikutuksen arvioimiseksi. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan tarvittaessa täydentää rakennusjärjestyksen uudistamistyön aikana.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kerrotaan Rovaniemen kaupungin rakennusjärjestyksen päivittämisen lähtökohdat ja tavoitteet sekä osallistumis-, vuorovaikutus- ja päätöksentekomenettelyt. Kaupunki kuuluttaa vireilletulosta ja asiakirjojen nähtävilläolosta kunnan verkkosivuilla sekä paikallislehdessä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan julkisesti nähtäville 14 päivän ajaksi. Nähtävilläoloaikana osallisilla on mahdollisuus antaa palautetta siihen ja esittää mielipiteensä rakennusjärjestyksen uudistamisesta. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Hannu Kangas, johtava rakennustarkastaja, hannu.kangas@rovaniemi.fi

Ympäristölautakunta päättää käynnistää rakennusjärjestyksen uudistamisen esittelytekstin mukaisesti sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma hyväksytään asetettavaksi nähtäville mielipiteiden saamiseksi.

Päätös

Ympäristölautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti sillä muutoksella, että liitteen 1 kohdissa 6.1. ja 6.2 kuulutusaika 14 vrk muutetaan 30 vuorokaudeksi ja 6.7 kohdassa oleva kuulemisajan päivämäärät muutetaan siten, että kuulemisaika on 11.3. - 9.4.2024.

Valmistelija

Hannu Kangas, johtava rakennustarkastaja, hannu.kangas@rovaniemi.fi

Perustelut

Uusi rakentamislaki tuli voimaan 1.1.2025. Rakentamislaki edellyttää kunnat uusimaan rakennusjärjestykset rakentamislain mukaisiksi.  

Rovaniemen kaupungin ympäristölautakunta on 28.2.2024 § 27 mukaisesti päättänyt aloittaa rakennusjärjestyksen uudistustyön ja hyväksynyt siihen liittyvän osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä työryhmän rakennusvalvonnan johtamana. 

Rakennusvalvonta on valmistellut rakennusjärjestysluonnoksen Rovaniemen kaupungin rakennusjärjestykseksi. Luonnos on valmisteltu työryhmällä, johon on nimetty asiantuntemusta rakennusvalvonnan lisäksi kaavoituksesta, ympäristönsuojelusta, paikkatieto- ja tonttipalveluista, sekä yhdyskuntatekniikasta ja lakipalveluista.  

Rakennusjärjestyksen laadinnassa on käytetty tukena Kuntaliiton laatimaa mallirakennusjärjestystä. Nykyistä rakennusjärjestystä on käytetty soveltuvin osin sisältönään pohjana muutoksille.  

Rakennusjärjestysluonnos asetetaan nähtäville 30 päivän ajaksi sekä pyydetään tarvittavat lausunnot. Nähtävilläolon päätyttyä rakennusjärjestyksen uudistamistyötä jatketaan saatujen mielipiteiden sekä lausuntojen käsittelyllä ja rakennusjärjestysehdotuksen valmistelulla luonnoksen pohjalta. 

Päätöksentekoon osallistuvat kunnat: Rovaniemen kaupunki 

Päätösehdotus

Esittelijä

Hannu Kangas, johtava rakennustarkastaja, hannu.kangas@rovaniemi.fi

Johtava rakennustarkastaja esittää, että ympäristölautakunta päättää asettaa rakennusjärjestysluonnoksen nähtäville 4.3.-3.4.2026 väliselle ajalla mielipiteiden saamiseksi sekä pyytää tarvittavat lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti. 

Päätös

Ympäristölautakunta kuuli asiassa johtava rakennustarkastaja Hannu Kangasta.

Kaupunginhallituksen edustaja Sara Seppänen poistui kokouksesta klo 15:20 tämän asian käsittelyn aikana ja saapui kokoukseen klo 15:33 tämän asian käsittelyn aikana. 

Ympäristölautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Tämän asian päätöksenteon jälkeen ympäristölautakunta piti kokoustauon kello 15.50 -​ 16:10. Puheenjohtaja piti tauon jälkeen nimenhuudon ja totesi,​ että kaikki ennen taukoa paikalla olleet olivat edelleen paikalla.

Valmistelija

  • Hannu Kangas, johtava rakennustarkastaja, hannu.kangas@rovaniemi.fi

Perustelut

1.1. 2025 voimaan tullut rakentamislaki edellytää rakennusjärjestyksen muuttamisen rakentamislain mukaiseksi ja sen tulee olla voimassa 1.1.2027 mennessä. Nähtävillä olevassa rakennusjärjestysehdotuksessa annetaan paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomion ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumisen ja säilyttämisen kannalta tarpeelliset määräykset.  

Rovaniemen kaupungin hallintosäännön 36 §:n mukaan rakennusjärjestyksen valmistelee ympäristölautakunta. 

Rakentamislain 751/2023 17 §:n mukaisesti kunnassa on oltava rakennusjärjestys, rakentamislain 19 §:n mukaan Rakennusjärjestyksen hyväksyy kunnanvaltuusto. 

Kunnan on asetettava ehdotus rakennusjärjestykseksi julkisesti nähtäville vähintään 30 päivän ajaksi. Kunnan ilmoitusten julkaisemisesta säädetään kuntalain (410/2015) 108 §:ssä. Kunnan jäsenille ja osallisille on varattava tilaisuus tehdä muistutus rakennusjärjestysehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kunnalle ennen ehdotuksen nähtävänäoloajan päättymistä.  

Ehdotuksesta rakennusjärjestykseksi on pyydettävä lausunto Lupa- ja valvontavirastolta, maakunnan liitolta ja kunnalta, jonka alueiden käyttöön tai rakentamiseen rakennusjärjestys voi vaikuttaa. Muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet yhteystietonsa, on ilmoitettava kunnan perusteltu kannanotto esitettyyn mielipiteeseen. 

Jos kunta on olennaisesti muuttanut rakennusjärjestystä sen jälkeen, kun se on asetettu julkisesti nähtäville, se on asetettava uudelleen nähtäville. Ehdotusta rakennusjärjestykseksi ei kuitenkaan tarvitse asettaa uudelleen nähtäville, jos muutokset koskevat vain yksityistä etua ja kunta kuulee erikseen niitä osallisia, joita muutokset koskevat. 

Rakennusjärjestyksen luonnos kuulutettiin ja luonnos oli esillä 4.3.2026 - 7.4.2026 välisen ajan ympäristölautakunnan kokouksen 25.2.2026 §33 mukaisesti. Kuulemisaikana rakennusjärjestysluonnoksesta annettiin 10 lausuntoa ja 4 mielipidettä. Luonnosvaiheeseen tehdyt muutokset ja vastineraportti rakennusjärjestysluonnokseen saatuihin lausuntoihin sekä mielipiteisiin on esitetty liitemateriaaleissa. Rakennusvalvonta on valmistellut rakennusjärjestysehdotuksen Rovaniemen kaupungin rakennusjärjestykseksi huomioiden rakennusjärjestysluonnokseen saatu palaute. Rakennusjärjestysehdotus on valmisteltu työryhmällä, johon on nimetty asiantuntemusta rakennusvalvonnan lisäksi kaavoituksesta, ympäristönsuojelusta, paikkatieto- ja tonttipalveluista, sekä yhdyskuntatekniikasta ja lakipalveluista. Rovaniemen kaupungin rakennusjärjestysehdotus on esitetty liitteenä. 

Uudella rakennusjärjestyksellä korvataan 1.6.2007 voimaan tullut Rovaniemen kaupungin rakennusjärjestys. 

Päätöksentekoon osallistuvat kunnat: Rovaniemen kaupunki

 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Hannu Kangas, johtava rakennustarkastaja, hannu.kangas@rovaniemi.fi

Johtava rakennustarkastaja esittää, että ympäristölautakunta päättää asettaa rakennusjärjestysehdotuksen sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville 4.6.-10.7.2026 väliselle ajalla sekä pyytää lausunnot rakentamislain esitetyn mukaisesti Lupa- ja valvontavirastolta, Lapin liitolta sekä naapurikunnilta (Sodankylä, Pelkosenniemi, Kemijärvi, Posio, Ranua, Tervola, Kolari, Ylitornio, Pello, Kittilä)