Perustelut
Isopalon ampumaratatoimikunta on jättänyt ympäristönsuojelulain 115 a §:n mukaisen ilmoituksen, joka koskee Isopalon ampumaradan toimintaa. Ampumarata sijaistee kiinteistöllä 683-404-285-1 ja osoitteessa Keväjärventie 26, 95285 Ranua.
Ampumarata on 1980-luvulla perustettu neljän eri seuran, Hosion Erä ry:n, Maurun Jahti ry:n, Suhangon Metsästys- ja Kalastusseura ry:n ja Ylimaan Erämiehet ry:n yhteisesti ylläpitämä rata. Rataa käyttävät pääasiassa radan omistavien seurojen jäsenet mutta satunnaisesti myös muut ammunnan harrastajat ja metsästäjät. Radalla viime vuosina ammuttu kokonaislaukausmäärä on pieni, noin 2 200 laukausta vuodessa. Laukausmäärän ei ennakoida kasvavan nykyisestä.
Ampumaradalla on käytössä kaksi lajirataa: hirvirata 75 ja 100 metrin ampumamatkalla ja 100 metrin kiväärirata. Hirviradan yhteyteen on lisäksi rakennettu kohti tulevan karhun rata. Radalla järjestetään maa- ja metsätalousministeriön asetuksen mukaisia ampumakokeita noin 1–2 kertaa vuodessa ja toisinaan jäsentenvälisiä kilpailuja.
Toiminnasta ympäristöön aiheutuvaa melutasoa on arvioitu sapluunamallien avulla. Sapluunamallitarkastelun perusteella melutaso ei ylitä ampumaradoilta aiheutuvalle melutasolle annettuja ohjearvoja yhdenkään asuin- tai lomarakennuksen kohdalla eikä toiminnasta aiheutuvasta melusta arvioida aiheutuvan meluhaittaa, terveyshaittaa eikä haittaa elinympäristön viihtyisyydelle. Ampumarataa lähinnä sijaitseva asuinrakennus on noin 2,1 kilometrin etäisyydellä ja lähinnä sijaitseva lomarakennus noin 2,5 kilometrin etäisyydellä.
Ampumaradan ratarakenteisiin on arvioitu kertyneen koko radan käyttöajalta yhteensä 962 kg lyijyä, 97 kg kuparia, 16 kg antimonia ja 2 kg sinkkiä. Ampumaradalle tehdyn riskiarvioinnin perusteella haitta-ainekuorman arvioidaan jäävän pääasiassa ampumarata-alueelle eikä toiminnasta arvioida aiheutuvan ympäristöön päästöjä, joista aiheutuisi merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa tai terveyshaittaa.
Ampumarata ei sijaitse vedenhankintaa varten tärkeällä pohjavesialueella eikä radan lähiympäristössä sijaitse sellaisia luonnonsuojelualueita, joihin toiminnalla olisi haitallisia vaikutuksia.
Hakemuksesta annettiin yksi lausunto ja jätettiin yksi muistutus.
Johtavan ympäristötarkastajan ehdotus
Ympäristölautakunta päättää hyväksyä Isopalon ampumaratatoimikunnan ampumarataa koskevan ilmoituksen liitteenä 1 olevan ilmoituspäätöksen mukaisesti.
Päätökseen osallistuvat kunnat: Ranuan kunta ja Rovaniemi kaupunki
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Hannu Kangas, johtava rakennustarkastaja, hannu.kangas@rovaniemi.fi
Ympäristölautakunta päättää ympäristötarkastajan ehdotuksen mukaisesti.