Tekninen lautakunta, kokous 26.5.2026

§ 98 Katusuunnitelman hyväksyminen - Valtakatu välillä Koskikatu-Toripuistikko

ROIDno-2026-1996

Valmistelija

  • Hanna Puolimatka, suunnittelupäällikkö, hanna.puolimatka@rovaniemi.fi

Perustelut

Valtakadusta välillä Koskikatu - Toripuistikko on laadittu katupiirustuksien mukainen katusuunnitelma. Katusuunnitelmalla parannetaan ja sujuvoitetaan alueen liikennejärjestelyjä ja -turvallisuutta sekä tuodaan vehreyttä katutilaan. Katusuunnielma on jatkumo Valtakadun kehitykselle, joka on aloitettu Yliopistonkadun puoleisesta päästä vuonna 2016.

Valtakatu-Harrikatu katusuunnitelmista on pidetty osallistava keskustelutilaisuus 16.12.2025. Tilaisuuteen osallistui 11 henkilöä, joista kaupungilta suunnitteluasiantuntija Jari Kyrö ja osallisuuden ja vaikuttamisen erityisasiantuntija Riitu Pirkkalainen sekä suunnittelukonsultti Sweco Finland Oy:ltä.

Keskustelutilaisuudessa käytiin läpi katusuunnitelmat ratkaisuineen ja esiteltiin havainnekuvat keskustelun pohjaksi.

Tilaisuudessa nousi esille muun muassa viihtyisyyden lisääminen kasvillisuudella, jota suunnitelmassa on pyritty huomioimaan niin hyvin kuin se on mahdollista maan alla kulkevan tekniikan vuoksi. Pyöräliikennettä koskien kysyttiin, voiko pyöräliikenteen ohjata Pohjanhovin ja Aallonkadun kautta, johon vastattiin, että Valtakadulle tehtävä uudistus mahdollistaa pyöräilyn jatkumona alueella oleville muille pyöräteille. Tilaisuudessa keskusteltiin myös Harrikadun muuttamisesta yksisuuntaiseksi, joka oli suunnittelussa alustava ajatus. Tilaisuudessa vahvistui näkemys siitä, että Harrikatu tulee säilyttää kaksisuuntaisena, jotta se palvelee sekä asukkaiden että hotellin liikennettä. 

Valtakadun katusuunnitelmaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä 24.3.2026 –9.4.2026 asiointipiste Osviitassa osoitteessa Koskikatu 19, Osviitan aukioloaikoina ma-to klo 9-16:30, perjantaina klo 9-15:30 sekä Rovaniemen kaupungin virallisella ilmoitustaululla osoitteessa rovaniemi.fi/ilmoitustaulu ja sieltä katu- ja puistosuunnitelmat.

Määräaikaan mennessä katusuunnitelmaehdotuksesta jätettiin kaksi muistutusta, jotka ovat tehneet KOY Kalotinlinna/ Hotel Santa Claus ja Asunto Oy Valtaharri.

Koy Kalotinlinna muistuttaa Valtakadun katusuunnitelmaehdotuksen osalta seuraavaa:

Katusuunnitelman toteutusaikataulusta

Teemme Santa’s Hotel Noellen, Korkalonkatu 29 (parkkipaikalle meno Valtakadun kautta) pihatöiden viimeistelytyöt kesällä 2027, yhteensovitamme työmme kaupungin kanssa katutöiden osalta.

Pysäköintipaikoista

Rovaniemen ydinkeskustan tulee olla asioinnin kannalta helposti saavutettava myös autoilevan kaupunkilaisen tai kaupungissa vierailevan näkökulmasta, mitä autopysäköinnin osalta tämä katusuunnitelmaehdotus heikentää entisestään. Siksi ennen katusuunnitelmaehdotuksen hyväksymistä tulee kaupungin esittää ratkaisu ydinkeskustan yleisten pysäköintipaikkojen sijoittamiselle ja poistuvien autopaikkojen kompensoinnille. Tällä säilytämme myös kaupunkilaisten positiivisuuden matkailua kohtaan. Nyt on jo valitettavasti kuultavissa kommentteja; ”nyt safariyritysten pikkubussit valtaavat pysäköintipaikat, ei jää parkkipaikkoja vapaaksi, asiointi siirtyy marketteihin” ”ei meinaa löytää parkkipaikkaa, kun ennen on pysäköinyt aina teidän alueella, nyt piti kiertää kolmesti, että löytyi paikka” ”asun keskustassa, saisko teiltä vuokrattua autopaikkaa, kun kaupungista ei löydy enää parkkipaikkoja” …. Uudisrakentaminen valtaa nykyisiä ydinkeskustan parkkialueita ja mm. Valtakadulta on kadonnut monta autopaikkaa väljän sijoittelun vuoksi. Jälkimmäisen voisi korjata muuttamalla paikat vinoparkeiksi. Siksi Valtakadun varrelle tulisi osoittaa vinopysäköintipaikkoja, millä saadaan kompensoitua ydinkeskustasta poistuvia autopaikkoja. Rakennushankkeiden alle jääviä ”yleisiä” parkkipaikkoja: 1. Kiinteistömme hotellilaajennuksen rakentamisen myötä yleisessä käytössä kiinteistöllämme olleet ajoneuvopaikat n. 30 kpl jäävät rakennuksen alle eli poistuvat yleisestä käytöstä. Kun rakennamme vaiheet 2. ja 3. poistuu loputkin n. 35 kpl paikkaa yleisestä käytöstä. 2. Gröhnin Mikaelin Pekankadulta lähivuosina hotellin rakentamisen myötä poistuva pysäköintitalo 3. Arina-kortteli ?? 4. Vanha McDonaldsin tontti ?? Kaupungin tulisi esittää kestävä ratkaisu ydinkeskustan yleisten pysäköintipaikkojen sijoittamiselle ja poistuvien (n 200, laskekaa tarkempi luku) autopaikkojen kompensoinnille. Jättö- ja lähtöliikenne (PickUp) safarit, resorttien busseille & App-pickUp ja miksei myös joukkoliikenneajoneuvoille (?) Valtakadulla tulisi ehdottomasti säilyttää kaksikaistaisuus bussien ja pikkubussien pysähtymismahdollisuuden vuoksi. Valtakatu olisi oivallinen jättö- ja lähtöpaikka bussiliikenteelle, nk. pick up-paikka, josta pääsee kävelykadulle ja ydinkeskusta-alueelle turvallisesti. Olisi sopivan kaukana hotellien sisäänkäynneistä, ettei asiakkaat tule lämmittelemään sisälle. Paikkaan voisi tehdä bussipysäkkikatoksen penkkeineen, jotta olisimme huolehtineet myös poimittavien henkilöiden ”suojaamisesta”. Taksitolppa voisi olla myös Valtakadulla, nyt hotellimme edessä Korkalonkadulla oleva tolppa on kaaos. Hotelleiden eteen jätettäisiin majoittujien jättöä varten linja-autoille pysähtymismahdollisuus sekä tietenkin huoltoliikenteelle; pyykit, ruoka-&juomakuljetukset,... Turisteille ja kaupunkilaisille olisi helppo kertoa yksi paikka, taxit ja bussipoiminnot ovat Valtakadulla Koskikadun liittymässä. Toisella puolen tietä PickUp-pointit ja toisella taksit. Viheristutuksista ja muuta Viheristutukset: käyttää väliin jäävä tila pyörä-, skootteri- ja moottoripyöräpaikoille esim Rovakatu. Puuistutukset tulisi sijoittaa niin, etteivät ne veisi autopaikkoja. Pyörätiet Voisiko Pyörätiet keskittää Kemijoen rantaan ja tuoda ”nostot” Toripuistikko & (Koskikatu) & Ruokasenkatu & Hallituskatu.

Vastineena Tekniset palvelut toteaa, että kyseisellä Valtakadun osuudella ei ratkota muistutuksessa esitettyjä ydinkeskustan pysäköintiongelmia. Katusuunnitelmaehdotuksessa Valtakadulla välillä Koskikatu - Toripuistikko on nykyisin pysäköintipaikkoja 15kpl ja katusuunnitelmaehdotuksessa paikkojen määrä vähenee kolmella eli jäljelle jää 12 kpl pysäköintipaikkoja. Uudistamisen myötä, jossa katutilassa huomioidaan sekä valtakunnallisten että paikallisten tavoitteiden mukaisesti (viittaus mm. Rovaniemen tie- ja katuverkkosuunnitelma 2035 sekä kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma 2030) jalankulun- sekä pyöräilyn olosuhteiden parantaminen sekä katutilan vehreyden lisääminen kaupungin strategian sekä kaupunkilaisten toiveiden mukaisesti, on tälle "hintana" katualueelta pysäköintipaikkojen määrän hienoinen väheneminen. Lisäksi Tekniset palvelut toteaa, että katusuunnitelmaehdotuksessa esitetyistä elementeistä huolimatta, ei käytettävissä oleva asemakaavan mukainen katualue, katutila, mahdollista vinopysäköintiä, kun ajosuunnassa ruudun vaatima tilantarve on 2.5 metriä niin vinopysäköinnissä ruudun vaatima tila kadun poikkileikkaussuunnassa on vähimmilläänkin 5 metriä, riippuen pysäköintikulmasta, eli tilatarve olisi suurempi kuin nyt poistettavaksi esitetty toinen ajokaista.

Pienelläkin määrällä katuvihreän lisäämisessä on hyötyjä. Hyötyjä ovat mm. ilmanlaadun parantuminen, vaikutukset katutilan lämpötilaan (puut luovat varjoja ja haihduttavat), hulevesien hallinta (viheralueet ja kasvit imevät ja viivyttävät sadevesiä), kasvit luovat viihtyisyyttä. Katuvihreä on keskeinen osa kestävää kaupunkiympäristöä. 

Asunto Oy Valtaharri muistuttaa Valtakadun katusuunnitelmaehdotuksen osalta seuraavaa: 

1. Yleisesti katusuunnitelma vaikuttaa hyvältä

2. Pyöräliikenne

Pyöräliikenne voi aiheuttaa katutason liiketilojen asiakasvirtojen osalta vaaratilanteita ainakin marras-maaliskuun välisenä sesonkiaikana. Ehdotamme, että pyöräily on kielletty marras maaliskuun välisenä aikana kiinteistön alueella. Vaihtoehtoinen reitti pyörätielle olisi Valtakatu-Aallonkatu-Toripuistikko.

Vastineena Tekniset palvelut toteaa, että Valtakadun välillä Koskikatu - Toripuistikko katusuunnitelmaehdotuksessa esitetty yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä kadun itäpuolelle on jatkumo jo aiemmin toteutetulle välillä (Pekankatu-Koskikatu). Samoin on tarkoitus jatkaa aina Lainaankadulle saakka, josta rantaan on jo toteutettu yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä samalle puolelle katua. Lisäksi Tekniset palvelut toteaa, että nyt katusuunnitelmaehdotuksessa esitetty yhdistetty väylä tulee mahdollistamaan pyörällä liikkumisen kyseisellä välillä, joka ei ole aiemmin ollut mahdollista koska yksisuuntaisen kadun molemmin puolin sijaitsevat väylät ovat olleet jalkakäytäviä. Jatkossa kaupungilla on pyrkimys jatkaa Lainaanrantaan rakennettua, Ounasjoen sillan pielestä lähtevää pyöräilyn pääreittiä Kemijoen rantaa pitkin kohti Sairaalanniemeä ja Yliopistonkatua. Kaupungin strategian sekä Rovaniemen kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman 2030 mukaisesti kaupunkilaisten kestävää liikkumista mm. pyörällä tulee tukea ja mahdollistaa ympärivuoden.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Tekninen lautakunta hyväksyy liitteiden mukaiset katusuunnitelmat.

Päätös

Tekninen lautakunta kuuli asiassa vt. kaupungininsinööri Kaisa Kinnusta. 

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti. 

Tiedoksi

Muistutuksen jättäneet

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa ja se, jonka valitusoikeudesta laissa erikseen säädetään. Viranomainen saa hakea muutosta valittamalla myös, jos valittaminen on tarpeen viranomaisen valvottavana olevan yleisen edun vuoksi.

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Päätöksen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä.

Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianomaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen
Viranomainen, jolle valitus tehdään on Pohjois-Suomen hallinto-oikeus

Postiosoite: PL 189, 90101 Oulu                                                
Käyntiosoite: Torikatu 34-40, Oulu
Sähköpostiosoite: pohjois-suomi.hao(at)oikeus.fi
Faksinumero: 029 564 2841
Puhelinnumero: 029 564 2800 (vaihde)
Asiakaspalvelu avoinna: ma - pe kello 8.00 – 16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/.

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

3) vaatimusten perustelut;

4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

1) valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

2) selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

3) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

 

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015 https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki) säädetään.

Hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 310 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään, mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmä kohtainen.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjanotteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

 

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15.

 

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.