ROIDno-2026-2688
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 3:1
Hallintosääntö 41 §
Hoitovirheestä johtuva korvausasia / eläinlääkintä, koiralle tehty sektio
Vaatimus Koiralle on tehty sektio Ylitornion kaupungineläinlääkärin vastaanotolla 26.4.2026. Koiran omistajan mukaan toimenpiteen yhteydessä on tapahtunut hoitovirhe, joka on vaatinut jatkohoitoa. Omistaja on vaatinut, että hänelle korvataan hoitovirheestä aiheutuneena vahingonkorvauksena seuraavat kulut:
Perustelut Asiassa saadun selvityksen mukaan 26.4.2026 tehdyn sektion jälkeen koiralla todettiin vatsakalvontulehdus. Tulehdus aiheutui todennäköisestä leikkauksen aikaisesta kontaminaatiosta sekä leikkauksen jälkeisen antibiottihoidon puutteesta, jonka eläinlääkäri unohti määrätä. Kyseessä on hoitovirhe. Koiraa on tulehduksen vuoksi jouduttu jatkohoitamaan Kolarin, Rovaniemen ja Pellon eläinlääkärin vastaanotoilla.
Vahingonkorvaus kattaa hoitovirheestä aiheutuneen lisävahingon. Asiassa ei ole esitetty, että sektio olisi ollut aiheeton tai että se olisi hoitovirheen vuoksi epäonnistunut siten, että sen kustannukset muodostuisivat vahingoksi. Näin ollen korvattavia ovat hoitovirheestä aiheutuneet jatkohoitokulut, mutta ei alkuperäisen sektion kustannuksia, jotka olisivat aiheutuneet joka tapauksessa asianmukaisessakin hoidossa.
Päätän, että vahingonkorvausta vaativalle korvataan hoitovirheen aiheuttamien jatkohoitojen 1.5., 3.5. ja 6.5.2026 kustannukset, yhteensä 1717,66 €.