Kuvaus
Korvausta hakevan kuvaus tapahtumasta:
Hakija on kertonut ajaneensa Ounasjoentie 6 pohjoispäädyssä ajoväylällä. Ajoväylän oikeassa reunassa on ollut reikä, johon auton rengas on osunut. Kertomuksen mukaan reikä on ollut keskellä oikean reunan kulku-uraa. Renkaan vanteeseen on kuoppaan ajon seurauksena tullut halkeama ja rengas on alkanut tyhjentymään.
Asian arviointi:
Tienpitäjän korvausvastuu:
Kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain 2 luvun 3 §:n mukaan tienpitäjän velvollisuutena on pitää kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Mikäli tienpitäjä laiminlyö tätä velvollisuutta määräytyy tienpitäjän korvausvastuu vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n perusteella. Tämän lainkohdan mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Lähtökohtana on siis vahingonkorvausvastuun perustuminen tuottamukselle eli kadun kunnossapidosta vastuussa olevan on täytynyt syyllistyä johonkin laiminlyöntiin tai muuhun virheeseen.
Tuottamusperiaatteen takia tien kunnossapitäjällä on oltava kohtuullinen aika liikennettä tyydyttämättömässä kunnossa olevan tien saattamiseksi kuntoon. Jos tien kunnossapitäjä toimii kohtuullisessa ajassa, ei korvausvastuuta synny.
Tieliikennelain 3 §:n mukaan tienkäyttäjän on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Ajoneuvon kuljettajalta edellytetään lisäksi tieliikennelain 5 §:ssä, että ajoneuvon nopeus ja etäisyys toiseen tienkäyttäjään on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä muut olosuhteet. Ajoneuvo on kyettävä hallitsemaan kaikissa liikennetilanteissa.
Harkinta:
Tieliikennelain mukaan tienkäyttäjän on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Lisäksi ajoneuvon nopeus on tullut sovittaa sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen tien kunto, sää, keli, näkyvyys sekä muut olosuhteet.
Katuja ei voida pitää reaaliaikaisesti täysin moitteettomassa kunnossa, eikä katujen ylläpito- ja kunnossapitotöiden aiheuttamia haittoja liikenteelle voida kokonaan välttää. Kunnossapidon tietoon ei ollut tullut palautteita tai yhteydenottoa kadulta ennen vahinkoa. Hakijan kertomuksen mukaan tienpinta on käyty korjaamassa vahingon tapahtumisen jälkeen. Tiessä olleeseen reikään on reagoitu kohtuullisessa ajassa sen tultua tienpitäjän tietoon, eikä laiminlyöntiä voida todeta tapahtuneen.
Edellä mainitun perusteella Rovaniemen kaupunki katsoo, ettei vahinko ole aiheutunut kaupungin tuottamuksesta tai laiminlyönnistä, eikä kaupungille tienpitäjänä synny voimassa olevaan oikeuteen perustuvaa korvausvastuuta vahingosta.