Kuvaus
Korvausta hakevan kuvaus tapahtumasta:
Asian arviointi:
Hakijan kertomuksen mukaan hän on ajanut Heposuontiellä, kun rengas tyhjeni. Jälkikäteen tarkastettuna renkaan oli tyhjentänyt irtomurske, joka oli renkaassa kiinni. Hakija on myöhemmin samana päivänä ajanut vahingon tapahtumakohdan ohi ja huomannut irtokivien levinneen asfaltoimattomalta tieltä.
Tienpitäjän korvausvastuu:
Pelkkä vahinkotapahtuma ei yksinään aiheuta kaupungille korvausvastuuta. Kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain 2 luvun 3 §:n mukaan tienpitäjän velvollisuutena on pitää kadut liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kadun kunnossa- ja puhtaanapitoon liittyvä vahingonkorvausvastuu perustuu lähtökohtaisesti tuottamukseen eli kadun kunnossapitovelvollisen on vahingonkorvausvastuun syntymiseksi täytynyt syyllistyä laiminlyöntiin, huolimattomuuteen tai virheelliseen menettelyyn. Lisäksi edellytetään, että toiminnan tai laiminlyönnin ja syntyneen vahingon välillä on syy-yhteys.
Kadun kunnossapitovelvollinen vapautuu vahingonkorvausvastuustaan osoittamalla, että kunnossapito on hoidettu asianmukaisesti tai että vallinneet olosuhteet ovat tehneet kunnossapitotyöt hyödyttömiksi tai että kunnossapidosta huolehtiminen olisi vahinkohetken olosuhteissa ollut ylivoimaista. Tuottamusperiaatteen takia kunnossapitäjällä on oltava kohtuullinen aika liikennettä tyydyttämättömässä kunnossa olevan tien saattamiseksi kuntoon. Jos tien kunnossapitäjä toimii kohtuullisessa ajassa, ei korvausvastuuta synny.
Jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä, voidaan vahingonkorvausta kohtuuden mukaan sovitella tai evätä kokonaan. Tieliikennelain 3 §:n mukaan tienkäyttäjän on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Ajoneuvon kuljettajalta edellytetään lisäksi tieliikennelain 5 §:ssä, että ajoneuvon nopeus ja etäisyys toiseen tienkäyttäjään on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä muut olosuhteet. Ajoneuvo on kyettävä hallitsemaan kaikissa liikennetilanteissa.
Harkinta:
Tieliikennelain mukaan tienkäyttäjän on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Lisäksi ajoneuvon nopeus on tullut sovittaa sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen tien kunto, sää, keli, näkyvyys sekä muut olosuhteet.
Hakijan kuvien perusteella voidaan todeta kivien levinneen tien reunaan, hieman ajokaistan puolelle. Levinneistä kivistä ei ole tullut palautetta kaupungin palautekanavien kautta vahinkotapahtumaa edeltävästi.
Hakijan toimittamista kuvista voidaan todeta, että irralliset kivet olisivat olleet tavanomaista huolellisuutta noudattamalla hyvinkin havaittavissa. Hakija myös kertoo huomanneensa kivet ajettuaan vahingon tapahtumapaikan ohi myöhemmin uudestaan. Noudattamalla tavanomaista varovaisuutta vahinko olisi voitu välttää.
Edellä mainitun perusteella Rovaniemen kaupunki katsoo, ettei vahinko ole aiheutunut kaupungin tuottamuksesta tai laiminlyönnistä, eikä kaupungille tienpitäjänä synny voimassa olevaan oikeuteen perustuvaa korvausvastuuta vahingosta.