Perustelut
Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan.
Rovaniemen kaupungin hallintosäännön 73 §:n mukaisesti valtuusto hyväksyy toimielimille sitovat toiminnan ja talouden tavoitteet sekä euromääräiset sitovuudet. Kaupunginhallitus hyväksyy vuosittain talousarvion suunnitteluohjeet, jotka sisältävät taloussuunnittelukehyksen. Toimialat laativat talousarvioehdotuksensa kaupunginhallituksen hyväksymän aikataulun mukaisesti.
Kaupunginhallitus hyväksyi vuoden 2027 talousarvion kehyksen ja suunnitteluohjeen 16.6.2026 § 203, jonka mukaan toimielinten on käsiteltävä talousarvioehdotus 30.9.2026 mennessä. Kaupunginvaltuusto käsittelee talousarviota marraskuussa, jonka jälkeen tehdään toimielimiin tarkennetut käyttösuunnitelmat ja investointien työohjelmat.
Talousarviokehys
Kaupunginhallituksen hyväksymä talousarviokehys tarkastuslautakunnan osalta on -170 000 euroa (toimintakate). Kaupunginhallituksen kehys on hyväksytty mukaillen tarkastuslautakunnan nykyistä henkilöstömäärää, joka on vuonna 2026 ollut 1 htv:tta. Muutoinkin kehys on laadittu tarkastuslautakunnan aiemman toimintakatteen mukaisesti.
Talousarvioesitys 2027
Tarkastuslautakunnan talousarvioesityksen laadinnassa on huomioitu:
-Esitys siitä, että tarkastuslautakunnan henkilöstömäärä nostettaisiin takaisin 2 htv:een. Muutoksella on työehtosopimuksen mukaiset palkankorotukset huomioiden noin -65t€:n vaikutus lautakunnan talousarvioon henkilöstökulujen osalta.
-Tulevan tilintarkastussopimuksen kustannukset. Kaupungin lakisääteisen tilintarkastuksen kustannukset ovat tarkastuslautakunnan kustannuspaikalla. Lopullinen vuosikustannus varmistuu vasta, kun kilpailutus on saatettu päätökseen.
Lautakunnan toimintakatteeksi muodostuisi -252 000 euroa, joka on -82 000 € muutos kuluvaan vuoteen ja kaupunginhallituksen hyväksymään talousarviokehykseen. Koko talousarvioesitys tavoitteineen liitteenä. Tarkastuslautakunnan itseellistä asemaa kuntaorganisaatiossa korostaa kuntalain 121.3 §:n kirjaus, jonka mukaan kaupunginhallitus voi poiketa tarkastuslautakunnan esityksestä talousarvioksi yhteensovittamiseen liittyvästä perustellusta syystä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Juuso Kataja, tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi
Tarkastuslautakunta päättää
1. hyväksyä liitteenä olevan talousarvioesityksen vuodelle 2027 ja
2. esittää sitä kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle vuoden 2027 talousarvioksi
3. oikeuttaa tarkastuspäällikön tekemään tuloskorttiin teknisluonteisia korjauksia.