Perustelut
Elinvoimalautakunnalle esitetään, että se perustaisi 1.11.2026 alkaen kehittämispäällikön vakinaisen viran elinkeino- ja alueellisten palveluiden yksikköön hoitamaan elinkeinopalvelujen kehittämis- ja hanketoiminnan tehtäviä sekä lakkauttaa henkilöstösuunnitelmassa vapaana olevan yrityskehittäjän vakanssin (toimi). Henkilötyövuosivaikutusta talousarvioon ei näin ollen olisi.
Elinkeinopalvelujen toiminta on kasvanut sekä perus- että hanketoiminnan osalta merkittävästi viimeisen kolmen vuoden aikana. Vakituisten työntekijöiden määrä on yritysneuvonnan suhteen lisääntynyt kolmella. Yrityskehittäjiä/neuvojia on tällä hetkellä 5. Hankkeisiin on rekrytoitu määräaikaisia projektityöntekijöitä useita. Määräaikaisuuksien perusteena on ollut projektirahoitus. Erilaisia kehittämishankkeita yksikössä on ollut vuosina 2022-2026 yhteensä 15, joista tällä hetkellä käynnissä neljä. Kokonaisrahoitus on näissä kaikissa 2.970.503 euroa ja rahoituslähteinä ovat Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE), EAKR (Euroopan aluekehitysrahasto), Sitran rahoitus TKI-toiminnan tukeen, Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto (JTF), European Urban Initiative. Hankkeiden koordinointivastuuta on ollut ekosysteemitoiminnasta vastaavalla kehittämispäälliköllä, joka toimii määräaikaisessa ja projektirahoitteisessa työsuhteessa. Määräaikaista projektihenkilöstöä on tämän vuoden aikana ollut 4-7 henkilöä.
Toiminnan merkittävän muutoksen myötä on tarpeen varmistaa resurssien riittävyyttä suhteessa toimiintaan ja esimerkiksi kasvuohjelmassa esitettyihin kehittämistavoitteisiin. Nykyisellä organisoitumisen tasolla pitkäjänteinen kehittämistoiminta ja riskien hallinta ei voi perustua määräaikaisuuteen tai jatkuvan vaihtuvuuden riskiin.
Elinvoimalautakunnalle esitetään:
1. Yrityskehittäjän vakanssin lakkauttamista.
2. Kehittämispäällikön viran perustamista.
Vakanssimuutos perustuu vuoden 2027 henkilöstösuunnitelman mukaisiin elinkeino- ja alueellisten palvelujen vakanssimääriin, jolloin henkilötyövuosien määrä pysyy henkilöstösuunnitelman mukaisena. Lisämäärärahan tarvetta ei ole, koska osa kehittämispäällikön palkasta tulisi projektirahoituksen kautta.
Kehittämispäällikön kelpoisuusehto on ylempi korkeakoulututkinto. Palkkaus määräytyy KVTES:in mukaan. Tehtävän palkkauksen vahvistaa päätöksellään henkilöstö- ja hallintojohtaja.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Dina Solatie, elinvoimajohtaja, dina.solatie@rovaniemi.fi
Elinvoimalautakunta päättää perustaa esittelytekstin mukaisesti kehittämispäällikön viran ja lakkauttaa yrityskehittäjän/yritysneuvojan toimen 1.11.2026 alkaen.