Henkilöstö- ja nimitysjaosto, kokous 5.12.2024

§ 33 Henkilöstöohjelma 2025

ROIDno-2024-2955

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Paavo Aarnio, palvelussuhdepäällikkö, paavo.aarnio@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaupungilla on tunnistettu tarve henkilöstöjohtamisen ja  henkilöstövoimavarojen strategista kehittämistä tukevan henkilöstöohjelman laatimiselle. Aiemmin edellä mainittuihin liittyviä tavoitteita ja toimenpiteitä on liitetty talousarvioon. Henkilöstöohjelma olisi suunnitelma siitä, millaisilla henkilöstöjohtamisen ja henkilöstövoimavarojen kehittämisen toimenpiteillä tuemme Rovaniemen kaupungin strategian toteutumista. 

Syksyllä 2024 on toteutettu henkilöstöpalvelujen koordinoimana henkilöstökysely, jossa on väittämien avulla kartoitettu henkilöstön näkemystä erinäisten henkilöstöjohtamisen ja henkilöstövoimavarojen kehittämisen teemojen tämänhetkisestä toteutumisesta kaupungilla. Kyselyn pohjalta on järjestetty kaksiosainen työpaja, johon on henkilöstöpalvelujen edustajien lisäksi osallistunut vapaaehtoisia henkilökuntaan kuuluvia. Työpajan tarkoituksena oli valmistella henkilöstöohjelman luonnos.

Työpajassa muotoiltiin kyselyn tuloksiin pohjautuen tärkeimmät toimenpiteet, joilla pyritään saavuttamaan henkilöstöohjelman tavoitteet:

  • Työpaikkamme ovat vetovoimaisia. Palvelussuhteet ovat pitkiä ja vaihtuvuutta vähän, koska kaupunki koetaan hyväksi työnantajaksi.
  • Henkilöstömme voi hyvin.
  • Työyhteisö on suurin vahvuutemme.

Henkilöstöohjelma on tarkoitettu sovellettavaksi myös kaupungin konserniyhteisöissä.

Suunniteltujen toimenpiteiden vastuutaho määräytyy toimenpiteen luonteen mukaisesti. Toimialoilla ja konserniyhteisöissä tulee itsenäisesti arvioida, miten henkilöstöohjelman toimenpiteitä voidaan toteuttaa toiminnan luonne huomioiden mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti.

Kaupunkiorganisaation osalta ohjelman toimenpiteiden toteuma raportoidaan osavuosikatsauksen ja tilinpäätöksen yhteydessä, ja toteuma käsitellään myös yhteistoiminnassa. Henkilöstöohjelman toiminnalliset tavoitteet on tarkoitus päivittää vuosittain talousarvion käsittelyn yhteydessä.

Yhteistyötoimikunnan käsittelyn jälkeen henkilöstöohjelma etenee kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Yhteistyötoimikunta hyväksyy osaltaan henkilöstöohjelman.

Päätös

Yhteistyötoimikunta kävi asiasta keskustelun ja osaltaan hyväksyi henkilöstöohjelman.

Valmistelija

  • Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaupungilla on tunnistettu tarve henkilöstöjohtamisen ja  henkilöstövoimavarojen strategista kehittämistä tukevan henkilöstöohjelman laatimiselle. Aiemmin edellä mainittuihin liittyviä tavoitteita ja toimenpiteitä on liitetty talousarvioon. Henkilöstöohjelma olisi suunnitelma siitä, millaisilla henkilöstöjohtamisen ja henkilöstövoimavarojen kehittämisen toimenpiteillä tuemme Rovaniemen kaupungin strategian toteutumista. 

Syksyllä 2024 on toteutettu henkilöstöpalvelujen koordinoimana henkilöstökysely, jossa on väittämien avulla kartoitettu henkilöstön näkemystä erinäisten henkilöstöjohtamisen ja henkilöstövoimavarojen kehittämisen teemojen tämänhetkisestä toteutumisesta kaupungilla. Kyselyn pohjalta on järjestetty kaksiosainen työpaja, johon on henkilöstöpalvelujen edustajien lisäksi osallistunut vapaaehtoisia henkilökuntaan kuuluvia. Työpajan tarkoituksena oli valmistella henkilöstöohjelman luonnos.

Työpajassa muotoiltiin kyselyn tuloksiin pohjautuen tärkeimmät toimenpiteet, joilla pyritään saavuttamaan henkilöstöohjelman tavoitteet:

  • Työpaikkamme ovat vetovoimaisia. Palvelussuhteet ovat pitkiä ja vaihtuvuutta vähän, koska kaupunki koetaan hyväksi työnantajaksi.
  • Henkilöstömme voi hyvin.
  • Työyhteisö on suurin vahvuutemme.

Henkilöstöohjelma on tarkoitettu sovellettavaksi myös kaupungin konserniyhteisöissä.

Suunniteltujen toimenpiteiden vastuutaho määräytyy toimenpiteen luonteen mukaisesti. Toimialoilla ja konserniyhteisöissä tulee itsenäisesti arvioida, miten henkilöstöohjelman toimenpiteitä voidaan toteuttaa toiminnan luonne huomioiden mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti.

Kaupunkiorganisaation osalta ohjelman toimenpiteiden toteuma raportoidaan osavuosikatsauksen ja tilinpäätöksen yhteydessä, ja toteuma käsitellään myös yhteistoiminnassa. Henkilöstöohjelman toiminnalliset tavoitteet on tarkoitus päivittää vuosittain talousarvion käsittelyn yhteydessä.

Yhteistyötoimikunta on osaltaan hyväksynyt henkilöstöohjelman kokouksessaan 12.11.2024 (§ 35). Henkilöstöohjelmaan on yhteistyötoimikunnan käsittelyn jälkeen lisätty toimenpide liittyeeseen tavoitteeseen 1 (sivulla 8): "Edistämme perheellisten tai perhettä perustavien asemaa työelämässä esimerkiksi siten, että lupaamme tarjota perhevapaalle jääville työntekijöille heidän niin halutessaan vähintään kolmen kuukauden määräaikaisen työsopimuksen perhevapaan päättyessä. Vastuutaho: johto, esihenkilöt, henkilöstöpalvelut." Lisäystä on käsitelty pääluottamusmiesten kanssa.

Hallintosäännön 29 §:n 1 momentin mukaan henkilöstö- ja nimitysjaoston tehtävänä on seurata ja edistää henkilöstöpolitiikan ja strategisten tavoitteiden toteutumista.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Henkilöstö- ja nimitysjaosto esittää kaupunginhallitukselle kaupungin henkilöstöohjelman hyväksymistä.

Päätös

Puheenjohtaja Maria-Riitta Mällinen saapui kokoukseen kello 13:16 ja siirtyi kokouksen puheenjohtajaksi.

Jaosto kuuli asiassa henkilöstö- ja hallintojohtaja Antti Määttää.

Timo Tolonen poistui kokouksesta ja Tuomas Koskiniemi liittyi kokoukseen etäyhteydellä kello 13:20.

Jaosto kävi asiasta keskustelua ja valtuutti henkilöstö- ja hallintojohtajan muotoilemaan suunnitelman kohtaa Tavoite 1, viimeinen laatikko, käydyn keskustelun pohjalta. Muilta osin hyväksyttiin esityksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.