Perustelut
Vesa Puuronen ym. jätiivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:
"Rovaniemen kaupungin tulee sanoutua irti Kemijoki Oy:n Kemijärvelle suunnittelemasta pumppuvoimalahankkeesta. Rovaniemen kaupungin tulee omistajaohjauksessaan Neve Oy:lle, lähteä siitä, että yhtiö ei osallistu Kemijoki Oy:n Kemijärvelle suunnitellun pumppuvoimalahankkeen rahoitukseen.
Perustelut:
Kemijärvelle suunniteltu pumppuvoimala vaikuttaa voimakkaasti koko Kemijärven alapuoliseen Kemijokeen, Voimalaitosten katkokäyttö on jo nyt aiheuttanut huomattavia haittoja joen ekosysteemeille ja virkistyskäytölle, kalastukselle ja aiheuttanut vaaratilanteita muun muassa Rovaniemen kaupungin alueella. Pumppuvoimala voimistaa haittoja entisestään. Se vaikuttaa negatiivisesti muun muassa Rovaniemen kaupungin pyrkimyksiin kesämatkailun kehittämiseen kalastusmatkailun osalta. Se vaikeuttaa vaelluskalojen palauttamista Kemijokeen.
Lapin herkkä toimintaympäristö asettaa Nevelle velvoitteen toimia vastuullisesti sekä kestävän kehityksen periaatteita noudattaen. Yhtiö on sitoutunut vastuullisiin ja turvallisiin toimintatapoihin, jotka edistävät kestävää kehitystä. Yhtiö on myös sitoutunut kunnioittamaan ympäristöä toimimalla oikeudenmukaisesti. Neve on sitoutunut kantamaan vastuuta niin ympäristöstä kuin ympäröivästä yhteiskunnasta. Neve haluaa toimia arktista ja herkkää ympäristöämme kunnioittaen ja siitä huolehtien.
Arvot, joihin Neve on sitoutunut, eivät salli Neve:n osallistumista Kemijoki Oy:n suunnitteleman, luonnolle ja Kemijärven ympäristölle ja ihmisille, äärimmäisen vahingollisen pumppuvoimalan rakentamisen rahoittamiseen. Kemijärven kaupungin asukkaista suuri osa vastustaa pumppuvoimalahanketta."
Päätösehdotus
Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.