Sivistyslautakunta, kokous 24.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 81 Vastaus valtuustoaloitteeseen: Lisää varjopaikkoja päiväkotien ja koulujen pihoille

ROIDno-2023-1830

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Laura Tarvainen ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Tänä vuonna UV- indeksi saavutti tason kolme, eli suojautumisrajan, koko maassa toukokuun alussa. Ilmastonmuutoksen myötä myös helteet tulevat lisääntymään ja olemaan yhä kuumempia. Jotta lapset voisivat ulkoilla turvallisesti päiväkotien ja koulujen pihoilla, on niillä oltava riittävästi varjopaikkoja. Lapset ovat toisaalta herkkiä helteen vaikutuksille ja toistuvat palamiset lapsena lisäävät tutkitusti ihosyövän riskiä. THL:n mukaan lasten lämmönsäätely on heikommin kehittynyt kuin aikuisilla, ja he kärsivät helpommin nestevajauksesta. Varjossa myös UV-säteilyä on merkittävästi vähemmän kuin auringossa.Varjoalueita voidaan luoda esimerkiksi puuston, katosten ja aurinkosuojien avulla. Myös leikkialueiden välineiden suunnittelulla voidaan edistää varjopaikkojen syntymistä.

Me allekirjoittaneet esitämme, että  kaupunki kiinnittää erityistä huomiota varhaiskasvatuksen ja koulujen ulkoalueiden varjopaikkoihin uusien päiväkotien ja koulujen suunnittelussa sekä ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin sen edistämiseksi, että nykyisin käytössä olevien päiväkotien ja koulujen  piha-alueiden varjopaikkojen riittävyys varmistetaan."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Kai Väistö, palvelualuepäällikkö, kai.vaisto@rovaniemi.fi
  • Tarja Kuoksa, palvelualuepäällikkö, tarja.kuoksa@rovaniemi.fi

Perustelut

Vastaus valtuustoaloitteeseen:

Päiväkotien ja koulujen toiminnassa huomioidaan UV-säteilyltä suojautuminen. 

Perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa UV-säteilyn vaikutukset ja siihen liittyvä terveydellinen ohjeistus (esim. aurinkolasit ja -voiteet) on huomioitu opetussuunnitelmassa. Tavoitteena on oppia auringolta suojautumisen perusteet ja tunnistaa liiallisen auringonpaisteen aiheuttamat oireet. 

UV-säteilyltä suojautumista pidetään Rovaniemen kaupungin omissa ja yksityisissä päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa tärkeänä ja lapset suojataan niissä pääosin hyvin. Lapsia ohjataan leikkimään varjossa helteisimpinä päivinä ja vanhempia pyydetään tuomaan suojaavia vaatteita ja aurinkovoiteita. Ongelmana on joissakin päiväkodeissa se, että piha-alueilla ei ole riittävästi varjoa. Tilapalveluiden kanssa tehdään syksyn 2023 aikana kartoitus kunnallisten päiväkotien pihoista sekä suunnitelma päiväkotien varjopaikkojen parantamisesta. Yksityisiä päiväkoteja kehotetaan myös huolehtimaan riittävistä varjopaikoista lasten leikkipihoilla.

UV-säteilyn aiheuttamien riskien vähentämiseksi kouluissa ja päiväkodeissa voidaan tehdä seuraavia toimenpiteitä:

  1. Auringolta suojaavat katokset ym. rakenteet esimerkiksi välituntialueille, leikkipaikoille ja lähiliikuntapaikoille.
  2. Puiden ja pensaiden istuttaminen piha-alueille.
  3. Piha-alueiden sijoittaminen eri puolille rakennuksia, jolloin on mahdollista viettää pidempiä aikoja ulkona ilman suoraa auringonpaistetta.
  4. Mahdolliset liikuteltavat aurinkosuojat (esim. kevytrakenteiset katokset ja varjokankaat).
  5. Riittävät tauot ja suojautuminen esim. liikuntatuntien aikana.

Valtuustoaloitteen mukaisesti UV-säteilyltä suojautuminen huomioidaan uusien päiväkoti- ja koulurakennusten suunnittelussa yhteistyössä kiinteistön omistajien kanssa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi

Sivistyslautakunta hyväksyy edellä esitetyn vastauksen valtuustoaloitteeseen.

Päätös

Sivistyslautakunta päätti toimialajohtajan päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Valtuustoaloitteen tekijät.  Tilapalvelut, rakennuspäällikkö Juha Välitalo