Tarkastuslautakunta, kokous 20.10.2026

Esityslista on tarkastettu

§ 91 Arviointikertomuksen 2025 palautekyselyn tulosten käsittely

ROIDno-2025-2991

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juuso Kataja, tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto käsitteli vuoden 2025 arviointikertomusta 8.6.2026 kokouksessaan. Vuoden 2025 arviointikertomusprosessi jatkuu vielä ensi vuoden syksylle kaupunginhallituksen vastineen myötä, joka valtuuston päätöksen mukaisesti käsitellään valtuustossa lokakuussa 2026. Kuitenkin tarkastuslautakunnan osalta vuoden 2025 arviointiprosessi on nyt saatu pääosin päätökseen.

Tarkastuslautakunnan on tarkoituksenmukaista pyrkiä kehittämään omia työ- ja toimintatapojaan keräämällä palautetta arviointikertomuksestaan. Palautteen kerääminen on ensiarvoisen tärkeää valtuustokauden alussa, jotta tarkastuslautakunta voi toteuttaa arviointitehtäväänsä mahdollisimman tuloksellisesti ja tarkoituksenmukaisesti valtuuston hyväksi.

Koska tarkastuslautakunta toimii suoraan valtuuston alaisuudessa, on palautteen kerääminen syytä kohdistaa kaupunginvaltuutetuille. Lisäksi palautekysely on tarkoituksenmukaista suunnata kaupungin johtaville viranhaltijoille ja muille kaupungin työntekijöille, joita tarkastuslautakunta joko kuuli kokouksissaan tai keitä viranhaltijavalmistelu on kuullut vuoden 2025 arviointikertomuksen valmistelun yhteydessä. Palautekyselyn valmistelussa on otettu mallia Lapin hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan palautekyselystä.

Arviointikertomuksen palautekyselylomakkeet esitellään lautakunnalle kokouksessa. Kesälomakausi huomioiden kyselyt on tarkoituksenmukaisinta toteuttaa elokuun alussa. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Juuso Kataja, tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi

Tarkastuslautakunta käy keskustelun vuoden 2025 arviointikertomuksen palautekyselyistä ja evästää valmistelua. 

Tarkastuslautakunta:

  • Oikeuttaa tarkastuspäällikön tekemään kyselylomakkeisiin teknisluonteisia korjauksia ja tarkennuksia.
  • Päättää, että Rovaniemen kaupunginvaltuuston valtuutetuille ja varavaltuutetuille sekä kaupungin johtaville viranhaltijoille ja muille arvioinnissa kuulluille kaupungin työntekijöille toteutetaan sähköinen palautekysely ajalla 5.8.-14.8.2026.

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti sillä muutoksella, että palautekysely toteutetaan ajalla 7.9. - 16.9.2026

Valmistelija

  • Juuso Kataja, tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunta päätti 15.6.2026 § 63 järjestää kaupunginvaltuutetuille ja varavaltuutetuille sekä vuoden 2025 arviointia varten kokouksiin kuultavaksi kutsutuille tai muutoin arvioinnissa kuulluille kaupungin työntekijöille sähköisen palautekyselyn tarkastuslautakunnan arviointityöstä. Kysely toteutettiin 7.9.-16.9.2026 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi valtuutetuista alle 10 % ja viranhaltijoista 40 %. 

Valtuutetuille toimitettu kysely koostui kysymyksistä arviointikertomuksen sisällöstä, tarkastuslautakunnan raportoinnista ja viestinnästä, arviointityön kehittämisestä sekä muusta yleisestä palautteesta tarkastuslautakunnan toimintaan liittyen. Arviointia varten kuultaville toimitettu kysely puolestaan koski kuulemistilaisuuden käytäntöjen toimivuutta, aikataulutusta, itse kuulemistilaisuutta sekä arviointikertomuksen käytettävyyttä työn kehittämisessä. Tarkastuslautakunnalle esitellään kyselyn tulokset kokouksessa ja vastaukset huomioidaan lautakunnan toiminnan kehittämisessä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juuso Kataja, tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi

Tarkastuslautakunta käy läpi vuoden 2025 arviointikertomuksen palautekyselyjen tulokset. Lautakunta merkitsee tulokset tiedoksi.