Tarkastuslautakunta, kokous 26.9.2024

§ 89 Valtuustokauden 2021-2025 arviointihavaintojen jälkiseuranta

ROIDno-2024-2937

Valmistelija

  • Maiju Pyörälä, kaupunkitarkastaja, maiju.pyorala@rovaniemi.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunnan lakisääteisenä tehtävänä on arvioida valtuuston asettamien talouden ja toiminnan tavoitteiden toteutumista kaupungissa ja kaupunkikonsernissa. Lisäksi tarkastuslautakunnan tulee arvioida toiminnan tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Lautakunta esittää arviointihavaintonsa tilikausittain arviointikertomuksessa, joka käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Kaupunginvaltuusto pyytää kaupunginhallitukselta selvityksen tarkastuslautakunnan esittämiin arviointihavaintoihin. 

Tarkastuslautakunta on asettanut vuoden 2024 talousarviotavoitteeksi, että 75 % tarkastuslautakunnan esittämistä arviointihavainnoista johtaa toiminnan kehittämiseen. Tavoitteen toteutumisesta raportoidaan tilinpäätöksen tuloskortilla. 

Vuoden 2024 arviointikertomus on viimeinen, jonka tämän valtuustokauden tarkastuslautakunta valmistelee ja hyväksyy. Näin ollen on tarkoituksenmukaista, että tarkastuslautakunta arvioi koko valtuustokauden työtään vuoden 2021 arviointikertomuksesta alkaen. Tarkastuslautakunnan on hyvä arvioida kriittisesti niin arviointihavaintojen laatua, niiden vaikuttavuutta sekä tarkastuslautakunnan oman toiminnan vuorovaikutuksellisuutta. 

Arviointihavaintojen jälkiseurannan suunnitelua käydään läpi kokouksessa. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juuso Kataja, tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi

Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi arviointihavaintojen jälkiseurannan tilanteen. Valmistelua jatketaan lautakunnalta saadun palautteen pohjalta

Päätös

Merkittiin pöytäkirjaan, että varajäsen Pekka Lehto liittyi kokoukseen etäyhteyden välityksellä klo 12:34 ja että jäsen Jarmo Huhtala liittyi kokoukseen etäyhteyden välityksellä klo 12:37 tämän asian käsittelyn aikana.

Tarkastuslautakunta päätti päätösehdotuksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.