Perustelut
- Vaaliassistentti Antti Räsänen on aloittanut työssä 11.9.2023.
- Keskusvaalilautakunnan sihteeri sekä vaaliassistentti olivat nuorisovaltuuston kokouksessa 12.9.2023 keskustelemassa toisen asteen oppilaitosten äänestyspaikkakokeilusta. Vastaanotto kokeilulle oli positiivinen.
- Valtion kertakorvaus eduskuntavaaleista 2023 on 2.4€ jokaista äänioikeutettua kohden. Korvaus ei ole vielä saapunut, mutta se on odotettavissa lähiaikoina.
- Nimeämistoimikunta viedään kaupunginhallituksen asetettavaksi 2.10.2023. Vaaliassistentin kanssa on pohdittu puolueiden nuorisojärjestöjen kontaktoimista nimeämistoimikunnan työhön liittyen.
- Kaupunginhallitus on päätöksellään 20.3.2023 § 97 edellyttänyt, että toimielimet ottavat pöytäkirjojen sähköiseen allekirjoittamiseen hankitun järjestelmän käyttöönsä. Hankitussa järjestelmässä ollut tekninen ongelma on ratkaistu ja pöytäkirjojen sähköinen allekirjoitus voidaan ottaa käyttöön. Asia tuodaan keskusvaalilautakunnan päätettäväksi lokakuun kokoukseen, jossa sähköisen allekirjoituksen toiminta esitellään. Keskusvaalilautakunnan aiemmat, 1.4.2023 jälkeen muodostuneet pöytäkirjat voidaan allekirjoittaa sähköisesti takautuvasti.
Päätösehdotus
Keskusvaalilautakunta merkitsee ajankohtaiset asiat tiedoksi.
Päätös
Keskusvaalilautakunta merkitsi ajankohtaiset asiat tiedoksi.