Perustelut
Heidi Alariesto ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:
"NAPAPIIRIN SUUNTAAN TYÖMATKALIIKENNE KUNTOON!
Napapiirin matkailualue on kasvanut vuosi vuodelta matkailun kasvun myötä. Alue tarjoaa työpaikan jo usealle sadalle työntekijälle.
Haasteeksi on noussut erityisesti viikonloppuisin aamuvuoroihin pääseminen sekä iltavuoroista keskustaan pääseminen. Arkisin bussit kulkevat aamuisin siten, että työntekijät pääsevät klo: 7 aikaan töihin, mutta viikonloppuisin tämä aamuisin kulkeva linja-autoyhteys puuttuu.
Jotta kaupungin elinkeinot kehittyisivät suotuisasti Napapiirin alueella entisestään, täytyy aamu- ja iltavuorolaisten kulkeminen ratkaista. Illalla viimeinen paluubussi kaupunkiin tulee joskus klo: 18-19 aikaan, kun iltavuorolaisten työvuorot päättyvät klo: 22-23 aikaan.
Lentokentältä Napapiirille pääseminen on myös haastavaa. Hyvin monelta lennolta tulee joulukuussa eri Napapiirin alueella sijaitseviin majoituspaikkoihin matkustajia, ja bussiliikenne pitäisi saada myös lentokentältä Napapiirille päin. Taksit ovat toistuvasti loppuneet lentokentältä turistien aikana. Erityisesti tämä ongelma on joulukuun ja maaliskuun välillä.
Tämä työmatkaliikenteen kehittäminen olisi ympäristöteko ja elinkeinojen kehittämistä parhaimmillaan. Kimppakulkeminen työmatkaliikenteen osalta parantaa myös omalta osaltaan Napapiirin alueen liikenneturvallisuutta.
Päätösehdotus
Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteet kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.