Hyvinvointilautakunta, kokous 19.12.2023

§ 137 Toimivallan delegointi: vapaa-ajan palvelut

ROIDno-2023-1195

Valmistelija

  • Risto Varis, hallintopäällikkö, risto.varis@rovaniemi.fi

Perustelut

Vapaa-ajan palveluiden delegointimatriisiin esitetään lisättäväksi päätösvaltaa erityisasiantuntijalle mm. yleisen kulttuuritoimiston tilan ja kulttuuritila Wiljamin käytön osalta. Lisäksi toimivaltaan sisällytettäisiin tutkimusluvan myöntäminen ja irtaimiston poistaminen. 

Liikunta-avustuksien myöntämistä on korjattu hieman, koska liikuntatoiminta-avustukset ovat lautakunnan päätettäviä. Nuoristoiminnan kerhoavustukset on poistettu, koska niitä ei enää jaeta. Nuorisotoimen toiminta-avustusrivi voidaan poistaa, koska ko päätösvaltaa ei delegoida lainkaan. Kulttuurituottajia ei tarvitse matriisissa olla, koska he eivät käytä lautakunnan delegoimaa päätösvaltaa.

Kirjaston asiakasmaksuista vapauttamisesta esitetään, että siitä päättäisi kirjastonjohtaja (lisärivi).

Työvuorolistan hyväksyminen esitetään poistettavaksi matriisista, koska se kuuluu työnjohto-oikeuden piiriin ja siten tehtävänkuvaan. Asia ei siten ole lautakunnan delegoitavissa.

Työnjohto-oikeuden piirin kuuluvat muun muassa työajan ja -vuorojen sijoittelu, työajan alkamis- ja päättymishetkistä päättäminen, lepoaikojen sijoittelu, työpaikan (työskentelypaikan) määrääminen, töiden jaksotus, työaikajärjestelmän valinnasta ja työaikajakson pituudesta ja näiden muutoksista päättäminen, työaikakorvausten antamistavasta ja varallaolomuodosta päättäminen.

Muutokset on merkitty taulukoihin korostusvärillä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi

Hyvinvointilautakunta hyväksyy muutokset delegointimatriisiin.

Päätös

Hyvinvointilautakunta päätti toimialajohtajan päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Erityisasiantuntija