Valmistelija
Sanna Mäensivu, palvelualuepäällikkö, sanna.maensivu@rovaniemi.fi
Perustelut
Työllistämisen avustukset kolmannelle sektorille (ent. kuntalisä)
Rovaniemen kaupunki myöntää kolmannen sektorin toimijoille (yhdistyksille, järjestöille ja säätiöille) harkinnanvaraisia avustuksia heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistämiseksi. Vuonna 2020 on avustuksena jaettua kuntalisää myönnetty 54 eri henkilöstä kymmenelle (10) eri kolmannen sektorin toimijalle yhteensä 122 434€ verran, määrärahan ollessa 165 000€. Vuonna 2021 kuntalisä on maksettu 191 000€.
Työllistämisen avustuksilla edistetään kolmannen sektorin toimijoiden mahdollisuuksia rekrytoida sekä tukea työttömien henkilöiden työmarkkinoille paluuta sekä lisätä työllistettyjen työelämätaitoja ja -valmiuksia.
Työllisyyden hoitoon varattuja määrärahoja kohdennetaan pitkään työttömänä ja heikossa työmarkkina-asemassa olleille. Tällä toimenpiteellä pyritään vaikuttamaan passiivitukena maksettavan työmarkkinatukiosuuden määrään ja samalla tarjoamaan työmahdollisuuksia ja työelämävalmiuksia niille työhakijoille, joiden työllistyminen avoimille työmarkkinoille on haasteellista.
Rovaniemi-lisään on varattu vuodelle 2022 määrärahaa 265 000 euroa. Avustus ohjaukseen sekä työllistämisbonus maksetaan työllisyyspalveluiden ostopalveluihin varatusta määrärahasta ja niihin voidaan käyttää enintään 250 000€. Avustuksia myönnetään määrärahojen puitteissa.
Työllistämisen avustusten myöntämisen linjauksiksi vuonna 2022 esitetään seuraavaa:
Työllistämisen avustusmuodot ovat seuraavat:
-
Rovaniemi-lisä työllistämisen kustannuksiin
-
Avustus ohjaukseen ja työllistämisen tukemiseen
-
Työllistämisbonus
Tarkemmat avustusten myöntämisen kriteerit on esitetty liitteessä 1. Päätös on voimassa vuoden 2022 loppuun saakka.
Valtakunnallinen palkkatukiuudistustyö on käynnissä ja kokonaisuuden osana on tarkoitus uudistaa kolmannen sektorin palkkatuki. Tavoitteena on, että nykyiseen kolmannen sektorin palkkatukeen kytketään vahva yksilöllinen tuki, työkyvyn kartoitus ja muut palvelut siten, että mallista tulee uusi tuki avoimille työmarkkinoille siirtymiseen. Osana valmistelua selvitetään mahdollisuus subjektiiviseen palkkatukeen ikääntyneille tai pitkään työttömänä olleille. Palkkatukiuudistusta koskeva hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2022 ja uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2023 alusta.
Kunnan myöntämiä työllistämisen avustuksia tarkastellaan uudestaan kun valtion päätökset ovat tiedossa ja varmistetaan että päällekkäisyyksiä ei synny.
Päätösehdotus
Esittelijä
Jaakko Rantsi, toimialajohtaja, jaakko.rantsi@rovaniemi.fi
Elinvoimalautakunta hyväksyy esitetyt työllistämisavustuksen muodot sekä avustuksen määrät ja myöntämisen kriteerit esityksen ja liitteen mukaisesti vuodelle 2022.
Päätös
Elinvoimalautakunta kuuli asiassa työllisyyspäällikkö Sanna Mäensivua.
Elinvoimalautakunta päätti yksimielisesti toimialajohtajan esityksen mukaisesti.