Kylien kehittämisjaosto, kokous 13.12.2023

§ 50 Rovaniemi kylässä kehittämishanke

ROIDno-2022-794

Valmistelija

  • Anne Puroaho, alueellisten palvelujen päällikkö, anne.puroaho@rovaniemi.fi

Perustelut

Kylien viihtyvyyden ja asukkaiden hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen kehittämishanketta Rovaniemi kylässä on toteutettu kahden vuoden aikana 2022-2023. Hankkeen tavoitteena oli  mukaan lähteneiden kahdeksan pilottikylän kanssa kehittää palveluita ja avoimia yhteisöllisiä tiloja sekä kyläbrändäystä ja -markkinointia. Hanketta on rahoittanut Peräpohjolan Leader ry. Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston tukeman hankkeen hyväksytty kokonaisrahoitus on ollut 100.000 euroa, josta EU-osuus 33.600 euroa, valtio 30.400 euroa, kuntaraha toimintaryhmältä 16.000 euroa sekä vastikkeettomman työn osuus 20.000 euroa.

Hanke on edennyt suunnitelman mukaisesti ja se päättyy 31.12.2023. Hankkeen päätöstilaisuus vietettiin 25.11.23 Ounasvaaran majalla, jossa pilottikylät esittelivät hankkeessa toteutettuja kokeiluja ja saatuja tuloksia.
Hankekokonaisuutta jaostolle esittelee Arctic Factory Oy:n edustaja, palvelumuotoilija Samuel Ahola.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Anne Puroaho, alueellisten palvelujen päällikkö, anne.puroaho@rovaniemi.fi

Kylien kehittämisjaosto merkitsee kaksivuotisen Rovaniemi kylässä -hankkeen toimenpiteet tiedoksi

Päätös

Kylien kehittämisjaosto kuuli palvelumuotoilija Samuel Aholan katsauksen Rovaniemi kylässä -hankekokonaisuudesta.

Samuel Ahola, palvelumuotoilija, Arctic Factory Oy:stä osallistui kokoukseen etänä esittelyn ajan klo 15:36-16:04.

Kylien kehittämisjaosto päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.