Ympäristölautakunta, kokous 13.12.2023

§ 141 Eläinlääkäreiden toimenpidepalkkioiden vahvistaminen vuodelle 2024

ROIDno-2022-4643

Valmistelija

  • Sini-Sisko Kilpeläinen, terveysvalvonnan johtaja, sini-sisko.kilpelainen@rovaniemi.fi

Perustelut

Kunnaneläinlääkäreiden eläke määräytyy kunnan maksaman virkapalkan lisäksi toimenpidepalkkioista, jotka eläinlääkäri perii eläinten omistajilta ja haltijoilta. Kunta-alan eläinlääkäreiden toimenpidepalkkiot tulee vahvistaa kunnan monijäsenisessä toimielimessä kalenterivuoden loppuun mennessä. Kunnan vahvistaman palkkion tulee olla oikeassa suhteessa eläinlääkärin virkatyöstään saamiin palkkioihin ja osa-aikatyötä tekevien eläinlääkäreiden toimenpidepalkkioiden määrän tulee olla suhteessa tehtyyn työaikaan. Vahvistettava palkkio on työajan suhteessa laskettu osuus siitä toimenpidepalkkiosta, joka henkilölle olisi kokoaikatyötä tehdessä vahvistettu. Vahvistettujen toimenpidepalkkioiden mukaan määräytyvät työnantajan ja palkansaajan eläkemaksut. Keva on vahvistanut vuoden 2024 palkkioiden enimmäismääräksi 54 869,28 euroa.

Päätösvaltainen toimielin asiassa on Rovaniemen ympäristölautakunta. Vahvistuspäätöksessä on ilmoitettava palkkioiden enimmäismäärä eläinlääkäreittäin. Päätöksessä tulee olla tieto siitä, mitä palkkioiden määrää käytetään vakinaisen eläinlääkärin sijaisilla ja muilla tilapäisillä viranhaltijoilla sekä tieto siitä, mitä palkkioiden määrää käytetään viikonloppu- ym. päivystäjille, jotka eivät ole vakinaisessa virassa. Vakinaisten vakanssien toimenpidepalkkioiden määrä on arvioitu edellisen työssäolovuoden aikana virassa kertyneiden toimenpidepalkkioiden perusteella ja niissä on huomioitu osa-aikatyö.

Rovaniemi toimii vastuukuntana Rovaniemen kaupungin ja Ranuan, Ylitornion, Pellon sekä Kolarin kuntien eläinlääkintähuollon tehtävien hoidossa. Toimenpidepalkkioiden määrä eläkekertymää varten vuodelle 2024 esitetään eläinlääkäreittäin oheismateriaalina olevassa liitteessä, joka esitellään lautakunnan kokouksessa.

Liite 1: Kaupungineläinlääkäreiden ja heidän sijaistensa palkkiot vuoden 2024 eläkekertymää varten; esitellään kokouksessa lautakunnan jäsenille.

Terveysvalvonnan johtaja Sini-Sisko Kilpeläinen

Ehdotan, että lautakunta vahvistaa liitteen mukaiset kaupungineläinlääkäreiden ja heidän sijaistensa toimenpidepalkkiot vuoden 2024 eläkkeen ja eläkemaksujen määräämistä varten.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Hannu Kangas, johtava rakennustarkastaja, hannu.kangas@rovaniemi.fi

Ympäristölautakunta päättää terveysvalvonnan johtajan ehdotuksen mukaisesti. Päätöstä noudatetaan kaikkiin Rovakaaren ympäristöterveydenhuollossa työskenteleviin eläinlääkäreihin, lukuunottamatta nimikkeitä 73265 valvontaeläinlääkäri sekä 13272 hygienikkoeläinlääkäri.

Päätös

Ympäristölautakunta kuuli asiassa terveysvalvonnan johtaja Sini-Sisko Kilpeläistä.

Ympäristölautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

 

Pellon jäsen Tiina Paakki poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 15.37.

Tiedoksi

Rovaniemen kaupungin palkanlaskenta, ao.viranhaltijat

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Kysymyksessä on työnjohto-oikeuden perusteella annettu määräys tai päätös, joka ei ole muutoksenhakukelpoinen. Näin ollen tästä päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta.