Kaupunginhallitus, kokous 5.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 29 Olleronvaaran oikeusvaikutteisen yleiskaava-alueen rakennuspaikkojen ja ohjelmapalvelualueiden hinnoittelu

ROIDno-2024-335

Valmistelija

  • Sakari Manninen, tontti-insinööri, sakari.manninen@rovaniemi.fi

Perustelut

Olleronvaaran alueen oikeusvaikutteinen osayleiskaava (Nivankylä – Ylikylä) on saanut lainvoiman 17.8.2018. Yleiskaavalla alueelle on muodostunut matkailupalvelujen (RM ja RM-1) sekä lähipalvelujen (PL) käyttötarkoituksella olevia rakennuspaikkoja. Lisäksi alueella on ohjelmapalvelujen alueita (VR/op) sekä retkeily- ja ulkoilualuetta (VR) ja urheilu- ja virkistyspalvelujen aluetta (VU-1).

Yleiskaavan alueella ei eri käyttötarkoituksille ei ole määritetty hinnoittelua.

Alueella on kaksi voimassa olevaa maanvuokrasopimusta, jotka ovat voimassa vuoteen 2047 saakka. Sopimuksissa on määritetty, että kaupungilla on oikeus tarkistaa vuokraa yleiskaavan tullessa voimaan aluetta koskevan hinnoittelun mukaisesti. Lisäksi alueella on kaksi lyhytaikaista sopimusta (ajoharjoittelurataa sekä porojen aitaus), jotka ovat voimassa vuoden 2026 loppuun.

Voimassa olevien sopimusten hinnoittelu perustuu alueen raakamaan hinnoittelun tasoon. Voimassa olevia sopimuksia tarkistetaan käyttötarkoituksen ja vuokran osalta yleiskaavan ja aluetta koskevan hinnoittelupäätöksen mukaisesti.

Matkailupalvelujen rakennuspaikkojen käyvästä arvosta on laadittu ulkopuolinen arvio. Arvio on tehty olettamuksella, että kaupunki rakentaa alueelle tarvittavan kunnallistekniikan, jonka rakentamiskustannus huomioidaan tonttien hinnassa. Arvio on myös tehty olettamuksella, että alue luovutetaan kokonaisuutena tai isompina alueina. Mikäli alueelta luovutetaan rakennuspaikkoja yksi kerrallaan, hinta muodostuu korkeammaksi.

Arvion mukaista hinnoittelua on tarkistettu siten, että kaupunki ei toteuta alueen kunnallistekniikka. Alueen läpi kulkee yksityistie, jonka kunnossapidosta vastaa tiekunta. Mikäli matkailuun tarkoitettu alue rakentuu yleiskaavan mukaisesti, tulee alueelle toteuttaa vesi- ja viemäriverkosto, eikä kiinteistökohtaisia järjestelmiä sallita. Vesi- ja viemäriverkoston rakentamisen kustannuksista vastaa verkoston omistaja sekä alueen vuokralaiset/toimijat.

VR ja VU-1 alueiden vuosivuokra perustuu kaupungin käyttämään raakamaan hintaan alueella.

Olleronvaaran alueen yleiskaavan mukaiset rakennuspaikat ja muut alueet vain vuokrataan. Vuokralainen vastaa yleiskaavan mukaisen rakennuspaikan kiinteistönmuodostuksen kustannuksista sekä sitoutuu vastaamaan osaltaan yksityistien rakentamis- ja ylläpitokustannuksiin sekä liittymään alueen vesi- ja viemäriverkostoon. Alueelle ei sallita kiinteistökohtaisia jätevesiratkaisuja.

Alueelle toteutettaville matkailua palveleville reiteille (husky, poro, moottorikelkka, maastopyöräily yms.) tulee tehdä erillinen käyttöoikeussopimus.

Muutoin luovutusehdot ovat kaupungin yleisesti käyttämien luovutusehtojen mukaiset.

Hinnoittelun taloudellinen vaikutus jaksottuu pidemmälle aikavälille riippuen alueen rakentumisesta. Mikäli alue toteuttuu kokonaisuudessaan on matkailupalvelujen alueiden vuotuinen vuokrakertymä n. 100.000 euroa. Rakennuspaikkojen myyntiarvo on n. 1.850.000 euroa. Alueen vesi- ja viemäriverkoston rakentamisesta vastaa Napapiirin Vesi Oy.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää, että Rovaniemen kaupunki luovuttaa kaupungin omistamat oikeusvaikutteisen osayleiskaavan mukaiset matkailupalvelujen (RM) ja lähipalvelujen (PL) rakennuspaikat sekä ohjelmapalvelujen alueita (VR/op) sekä retkeily- ja ulkoilualuetta (VR) ja urheilu- ja virkistyspalvelujen aluetta (VU-1) vuokraamalla liitteen 1 mukaisella hinnoittelulla ja seuraavin ehdoin:

  1. Esityksen mukainen tonttien hinnoittelu on sidottu elinkustannusindeksin lukuun 2296 (2023).
  2. Vuokra-aika on RM- ja PL -rakennuspaikoille enintään 30 vuotta.
  3. Perusvuokra on 5 % käyttötarkoituksen mukaisesta hinnasta.
  4. Vuokrauksessa noudatetaan maanvuokralain (258/66) 5 luvun mukaisia ehtoja.
  5. VR, VR/op ja VU-1 alueita voidaan vuokrata ja liittää rakennuspaikkaa koskevaan maanvuokrasopimukseen.

Päätös

Kaupunginhallitus kuuli asiassa toimialajohtaja Pertti Onkaloa.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Paikkatieto- ja tonttipalvelut/Manninen, Martikainen

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Rovaniemen kaupunginhallitus

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.