Kaupunginvaltuusto, kokous 22.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Valtuustoaloite: Punainentupa, suojelun purku (lisäpykälä)

ROIDno-2024-351

Perustelut

Perussuomalaisten valtuustoryhmä ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Punainentupa on puoliksi palanut rakennus paraatipaikalla joen rannassa. Kun se syttyi, se sammutettiin pelastuslaitoksen toimesta runsaalla vedellä, sen jälkeen siihen laitettiin huppu päälle. Nyt talvi Rovaniemellä on ollut kylmä ja ankara. Se on tuonut oman haasteen rakenteille.

Kaikki ymmärtää kun kevät tulee ja tuon hupun alla ollaan kuin kasvihuoneessa konsanaan, on rakennus saanut uutta elämää erilaisten lahottajien toimesta siinä määrin, että voidaan puhua raunioista, jonka arvo jopa historiallisesti on nolla ja rakennuksessa liikkuminenkin on vaarallista.

Rakennukselle kuitenkin on haettu korjaajaa kaupungin toimesta. Tuommoista puuha peteä ei vaan ole löytynyt ja kukaan sitä ei halua restauroida edes rahalla. Kunnostuksen hinta-arvio on liikkunur 300 000€ ja reippaan miljoonan välissä. Siis rakennuksen, jonka pinta-ala vastaa keskikokoista omakotitaloa.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä ei näe tässä rauniossa mitään muuta kuin järkyttäviä kuluja. Mikäli rakennus jätetään nuille sijoilleen tuollaisena, se ei tuota kaupungille tai kaupunkilaisille yhtään mitään muuta kuin turvallisuusuhan. Kyseessä on tontiltaan arvopaikka ja se kuuluu nostaa sen arvoiseen asemaan. Nyt se ei ole muuta kuin iso kulu kaupungille.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää, että punaisen tuvan kohtalo ratkaistaan mahdollisimman nopeasti ja sille haetaan suojelun purkua. Sen jälkeen alue kaavoitetaan uudestaan palvelemaan kaupunkilaisia."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.