Tekninen lautakunta, kokous 20.2.2024

§ 42 Valtuustoaloite Kaupunkilaisraati yleiskaavatyöhön kaupunkilaisten ääneksi

ROIDno-2023-1055

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Maria Huhmarniemi ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Arctic Design Weekin ohjelmistossa oli 20.3. Kenen ehdoilla kaupunkia rakennetaan -keskustelutilaisuus. Tilaisuuteen osallistui paljon kaupunkisuunnittelusta ja kaupungin kehittämisestä kiinnostuneita kansalaisia. Tilaisuuden asiantuntijoiden alustukset olivat laadukkaita ja inspiroivia. Yleisöltä kuulimme kuitenkin vähemmän inspiroivia kokemuksia, muun muassa surullisen tarinan Ounasvaaran kehittämiseen liittyvästä “osallistamisesta”. Vaikuttaa siltä, että Rovaniemen kaupungilla on eräänlaista osallistamisvelkaa, jota kannattaisi nyt maksaa pois. Menneiden virheitä ei voi korjata, mutta energiat voi suunnata tulevaan. 

Tilaisuudessa alustaneen kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaaran mukaan kaupunki menestyy, jos tunnistamme vahvat toimijat, pidämme niistä kiinni ja mahdollistamme yhteistyön, panostamme elinympäristön laatuun ja huolehdimme tasa-arvosta ja osallistamisesta. 

Yritysten ja yrittäjien tai vaikkapa korkeakoulujen lisäksi kaupungille arvokkaita toimijoita ovat aktiiviset kaupunkilaiset, erilaiset järjestöt ja seurat, tai mitkä tahansa toimijat, jotka luovat kulttuuria, tekevät tapahtumia tai tuovat moninaisuutta ja yhteisöjä kaupunkiin. Näistä kannattaa pitää kiinni ja antaa heidänkin äänensä kuulua. 

Yleiskaavatyö on Rovaniemen seuraava tilaisuus luoda hyvää kaupunkia, eli toimivaa, moninaista, rakenteeltaan jatkuvaa ja luonnoltaan rikasta elinympäristöä, sekä ihmiset mukaan osallistamalla, välittävää yhteisöä. Kaavoitustyö voi olla kankeaa, mutta koska Rovaniemellä virallista kaupunkisuunnitteluinstanssia ei ole, ehdotamme että lisäksi myös suunniteltaisiin, yhdessä kaupunkilaisten kanssa.

Kaupunki on ottanut jo hyviä askelia osallistamisen lisäämisen suhteen. Tilaisuudessa kaupunginarkkitehdin mainitsemien ennakointityön ja taiteen keinoin osallistamisen rinnalle yleiskaavatyöhön tulisi lisäksi perustaa “kaupunkilaisraati”, ohjausryhmän keskustelukumppaniksi ja kaupunkilaisten ääneksi. 

Erilaiset kansalaisraadit ottavat mallia deliberatiivisesta demokratiasta ja konkretisoivat ja syventävät osallistamista. Monet kaupungit ovat hyödyntäneet kaupunkilaisraateja esimerkiksi strategiatyössä tai juurikin kaupunkisuunnitteluun liittyvissä isoissa hankkeissa. Benchmarkkeja löytyy monia. Satunnaisotannalla, mutta demografia huomioiden valittujen raatilaisten tehtävänä on edustaa kaupunkilaisia, yleistä etua ja tähdätä kestävään tulevaisuuteen. 

Tämän aloitteen allekirjoittaneet esittävät, että yleiskaavatyöhön perustetaan kaupunkilaisraati yleiskaavatyön ohjausryhmän keskustelukumppaniksi ja sparraajaksi, ratkomaan yleiskaavan ja kaupunkisuunnittelun haasteita asiantuntijoiden tukemana ja tavoittelemaan yhteistä hyvää ja kestävää tulevaisuutta."

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Katriina Rosengren, arkkitehti, katriina.rosengren@rovaniemi.fi

Perustelut

Valtuustoaloite on jätetty koskien yleiskaavaan liittyvää kansalaisraatia 3.4.2024/ Maria Huhmarniemi. 

Rovaniemen strategiselle yleiskaavalle 2050 laaditaan parhaillaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa, joka tulee kaupunginhallituksen käsittelyyyn maalis-huhtikuussa 2024. Strategisen yleiskaavan ennakointi-, tavoite- ja luonnosvaiheessa lähtökohtana on laaja vuorovaikutus kuntalaisten ja sidosryhmien kanssa. Vuonna 2024 yleiskaavatyön tueksi perustetaan kansalaisraati. Kansalaisraati on keskusteluun perustuva lähidemokratian muoto, jonka kautta asukkaat voivat vaikuttaa paikallisiin, itseä koskeviin asioihin. Kaupunki kutsuu osallistujia kansalaisraatiin satunnaisotannalla. Satunnaisotannan tavoitteena on taata kuntalaisten laaja ja monipuolinen edustuksellisuus.Kansalaisraadissa osallistujat pääsevät perehtymään yleiskaavatyöhön ja muodostamaan keskustelun ja tiedon pohjalta näkökulmia työn tueksi. Vuosina 2024-2025 kaupunki järjestää kolme erillistä kansalaisraatia ennakointi-, tavoite- ja luonnosvaiheessa.

Asiasta tiedotetaan kevään 2024 aikana strategisen yleiskaavan sivuilla https://www.rovaniemi.fi/Asuminen-ja-ymparisto/Kaavoitus-ja-maankaytto/Rovaniemen-strateginen-yleiskaava-2050.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Tekninen lautakunta antaa edellä esitetyn vastauksen aloitteeseen.

Päätös

Tekninen lautakunta kuuli asiassa kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärveä. 

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Valtuustoaloitten jättäjälle, kauupunginvaltuustolle 

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.