Tekninen lautakunta, kokous 20.2.2024

§ 35 Vetoomus Imari, Niskanperän, ja Hirvaan alueiden kunnan omistamien tiealueiden talvihoidon jatkamisesta

ROIDno-2023-4010

Valmistelija

  • Marko Rautio, kunnossapitopäällikkö, marko.rautio@rovaniemi.fi

Perustelut

Imarin alueelta 67 asukasta on 5.12.2023 tehneet vetoomuksen Rovaniemen kaupunginhallitukselle Imarin, Niskanperän ja Hirvaan alueiden kunnan omistamien tiealueiden talvihoidon jatkamisesta. Asian käsittely on siirretty Hallintolain 21 §:n mukaisesti Tekniselle lautakunnalle. 

Suomen tieverkko jaetaan yleisiin maanteihin (tienpitäjänä valtio/ELY), asemakaavan mukaisiin katuihin (tienpitäjänä kunnat) ja yksityisteihin (tienpitäjänä tieoikeuden
saaneet). Yksityisteitä ovat siten kaikki ne tiet, jotka eivät ole yleisiä maanteitä tai asemakaavan mukaisia katuja. 

Yksityistielain perusteella yksityisteitä ovat sellaiset ensisijaisesti yksityistä liikennetarvetta palvelevaa tieliikenteen väylät, johon rasitteena kohdistuu vähintään yhden kiinteistön hyväksi tieoikeus. Pysyvän tie- tai rasiteoikeuden perustaminen, siirtäminen, muuttaminen tai lakkauttaminen tapahtuu aina kiinteistötoimituksessa.

Yksityistiet voidaan jaotella:

  1. ns. omatie, joka on vain yhden kiinteistön käyttöön tarkoitettu tie, jolla käyttöoikeus vain kiinteistön omistajalla,
  2. Sopimustiet, tien käytöstä pääasiassa lyhytaikaiseen käyttöön on sovittu erillisellä sopimukseen. Kyseessä ei ole pysyvä oikeus.  
  3. Toimitustiet, virallisessa kiinteistötoimituksessa (yksityistie-, lohkomis-, halkomistoimitus yms.) on perustettu tieoikeus tai muu kulkuyhteyttä varten tarpeellinen oikeus, joka merkitään rasitteena rasitetulle kiinteistölle ja tieoikeutena oikeuden saaneille.

Vetoomuksen mukaisella alueella on pääosalle alueen kiinteistöille päätetty tieoikeudet lainvoimaisessa kiinteistötoimituksessa, jolloin tienpitovelvollisuus myös on
alkanut.

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta on päättänyt 21.3.2023 § 41 Rovaniemen kaupungin yksityistieavustusten myöntämisperiaatteet ja avustusten hakemisen kunnossapitokausille 2023 - 2025. Vetoomuksessa esitetyt alueet ovat yksityisteitä, joille on osoitettu kulkuoikeuksia. Yksityistien maapohjan omistuksella ei ole merkitystä yksityistielain kannalta.

Yhdenmukaisuus- ja yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti kaupunki noudattaa yksityisteiden avustamiskäytäntöihin tehtyä aikaisempaa päätöstä. 

Lisäehdotuksena vetoomuksen allekirjoittajat esittävät taajamatyyppisten alueiden asemakaavoittamista, jolloin alueelle muodostuu asemakaavan mukaiset katualueet, joiden kunnospidosta kaupunki vastaa. Imarin alueella maanomistus on pääsääntöisesti Rovaniemen kaupungilla lukuunottamatta myytyjä rakennuspaikkoja. Alueella on myös kaupungin vuokra-alueilla olevia rakennuspaikkoja. Kaavoituksen edellytyksenä on, että alueelle voidaan kaavoittaa lisää rakentamista ja että alueen liikenneratkaisut on järjestettävissä nykyisillä aluevarauksilla. Imarin ja Niskanperän kohdalle laadittu Niskanperän liittymäselvitys, jossa on selvitetty liittymävaihtoehtoja VT4:lle sekä aluerakentamisen vaikutuksia liikenteeseen. Selvityksen perusteella liittymäalueelle tulisi toteuttaa eritasoliittymä, mikäli alueelle osoitetaan lisää maankäyttöä. Alueen asemakaavoitus voidaan ratkaista sen jälkeen kun VT4 perusparannukseen liittyvä linjaus sekä todennäköinen toteutusaikataulu on täsmentynyt. 

Niskanperän ja Hirvaan alueilla maanomistus suurelta osin ei ole Rovaniemen kaupungilla ja asemakaavoituksen edellytyksenä on kaavoituksen ja asemakaavasta aiheutuvien kustannusten korvauksesta sopiminen maanomistajien kanssa. Hallintosäännön mukaisesti kaavoituspäälliikö päättää asemakaavan vireilletulosta.  

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Tekninen lautakunta merkitsee tiedokseen yhdyskuntatekniikan ja kaavoituksen vastauksen vetoomukseen ja toteaa, että siinä esitetyt tiet ovat yksityistielain mukaisia teitä, joiden osalta noudatetaan yksityistielain mukaisia periaatteita sekä yhdyskuntasuunnittelun lautakunnan 21.3.2023 § 41 päätöksen mukaisia avustusperiaatteita. 

Lisäksi lautakunta toteaa, että alueen asemakaavoitus voidaan laittaa vireille kaupungin aloitteesta. Hallintosäännön mukaisesti kaavoituspäällikkö päättää asemakaavan vireilletulosta.  

Päätös

Tekninen lautakunta kuuli asiassa kaupungininsinööri Janne Alkkia ja kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärveä.

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.