Hyvinvointilautakunta, kokous 29.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 16 Hyvinvointilautakunnan tilinpäätös ja toimintakertomus 2023

ROIDno-2024-484

Valmistelija

  • Minna Haurinen, talouspäällikkö, minna.haurinen@rovaniemi.fi

Perustelut

Kuvaus 

Rovaniemen kaupungin vuoden 2023 tilinpäätös on laadittu kuntalain 113-115 §:n sekä kuntien raportointia säätelevien yleisohjeiden ja suositusten mukaisesti.  Tilinpäätöksen 2023 ja vertailuvuoden 2022 luvut on raportoitu 1.9.2023 voimaan tulleen organisaatiorakenteen mukaisesti, jonka vuoksi luvut eivät ole täysin vertailukelpoiset vuoden 2022 hyväksyttyyn tilinpäätökseen toimielimittäin.

Alkuperäisessä talousarviossa valtuuston sivistyslautakunnan alaisille vapaa-ajan palveluille hyväksymä sitova toimintakate (tuhansina euroina) vuodelle 2023 oli -19 650 000 euroa. Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden aikana uuden hallintosäännön ja siinä määritellyn hyvinvointilautakunnan rakenteen ja sen myötä hyvinvointilautakunnalle talousarviomuutoksia yhteensä -813 000 euroa. Tämän lisäksi myönnettiin lisämääräraha lautakunnan toimintaan -213 000 määrärahamuutosten ollessa yhteensä tilikauden aikana -1 295 000 euroa. Muutettu talousarvio hyvinvointilautakunnalle 2023 oli täten -20 945 000 euroa. 

Käyttötalousosa 

Yllä kuvatusti kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarviomuutoksia hyvinvointilautakunnalle yhteensä -1 295 000 euroa. Niistä merkittävimmät olivat vaikuttamistoimielinten eli vanhus- ja vammaisneuvoston sekä nuorisovaltuuston sekä eläkeläistila Potkurin hallinnoinnin siirtäminen konsernihallinnon alta hyvinvoitilautakunnalle (-269 000 euroa). Tämän lisäksi siirrettiin avustuksia SOTE-toiminnasta hyvinvointilautakunnalle (-92 500 euroa). Esitystavan muutoksena muutettiin korotettu valtionavustus orkesteri- ja museotoiminnalle toimintatuotoista valtionosuuksiin toimintakatteen alapuoliseen vuosikatteeseen, mikä pienensi toimintakatetta -645 000 euroa. Näiden muutosten lisäksi hyväksyttiin määrärahalisäys johtuen tilikauden aikaisista KVTES-palkankorotuksista sekä muista ennakoimattomista eristä ja pienemmistä määrärahasiirroista muista toimielimistä hyvinvointilautakuntaan yhteensä -289 000 euroa.

Hyvinvointilautakunnan toteutunut toimintakate oli -21,050 miljoonaa euroa (toteumaprosentti 101). Toimielimen toimintatuotot toteutuivat 117- prosenttisesti ollen 4,041 miljoonaa euroa. Toimintakulut toteutuivat 103- prosenttisesti ollen 25,091 miljoonaa euroa. Tarkemmin talouden toteutuminen on avattu liitteen 1 kohdassa toimielimen talous.

Investointiosa 

Toimielimen investoinnit toteutuivat 28- prosenttisesti ollen yhteensä 0,202 miljoonaa euroa. Tarkemmin investointien toteutuminen on avattu liitteessä 2. 

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi

1. Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan esityksen lautakunnan toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta sekä toimielimen investointiosan toteutumisesta.  

2. Hyvinvointilautakunta esittää kohdan 1 osat edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle hyväksyttäväksi. 

Päätös

Hyvinvointilautakunta päätti palvelualuepäällikön päätösehdotuksen mukaisesti.