Perustelut
Vaaranlammen monitoimitalo valmistuu syksyllä 2025 ja talolle tulee valita nimi. Peruskoulu, päiväkoti, neuvola, kirjasto, nuorisopalvelut ym. toimijat saavat eri ammattiryhmien palvelut samaan monitoimitaloon. Myös piha-alue ja lähiliikuntapaikat uudistetaan.
Hankkeen suunnittelussa on ollut tavoitteena osallistaa koulun väkeä, oppilaiden huoltajia ja kaupunkilaisia mm. yhteisten tilaisuuksien avulla. Tähän liittyen on kysytty asukkaiden mielipidettä myös monitoimitalon nimestä.
Rovaniemen kaupunki pyysi kuntalaisilta ja käyttäjäryhmiltä ideoita Vaaranlammen uuden monitoimitalon nimeksi kevään 2024 aikana. Uudelle monitoimitalolle halutaan löytää yhteisöllistä toimintatapaa kuvastava nimi, joka vahvistaa kokemusta yhteisestä tärkeästä paikasta. Nimessä tulee huomioida myös rakennuksessa toimivat julkiset palvelut kokonaisuutena. Nimiehdotuksia pyytämällä on haluttu sitouttaa käyttäjäryhmiä, helpottaa hankkeesta viestimistä ja tuoda näkyvyyttä rakennushankkeelle.
Nimiehdotuksien ideointi aloitettiin tammikuussa 2024 ja siitä tiedotettiin kaupungin sähköisten kanavien kautta yhteistyössä kaupungin viestinnän kanssa.
Sivistyslautakunta nimesi työryhmän, joka valmisteli prosessia, arvioi nimiehdotusten soveltuvuutta ja käytettävyyttä sekä laati esityksen sivistyslautakunnalle. Valintaryhmään kuuluivat kaupungin varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja vapaa-ajan palvelujen päälliköt, kaupunginarkkitehti, kaupungin viestinnän edustaja ja Vaaranlammen monitoimitalon johtaja sekä sivistyslautakunnan edustajat.
Rovaniemen kaupunki pyysi kuntalaisilta ideoita Vaaranlammen uuden monitoimitalon nimeksi 25.1. alkaen 7.2. asti. Monitoimitalolle pystyi ehdottamaan nimeä sähköisesti Forms-lomakkeen kautta. Lomake oli myös paperisena Korkalovaaran kirjastolla. Kaupunki sai yhteensä 260 ehdotusta Vaaranlammen monitoimitalon nimeksi.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen kaupunki on valinnut nimien joukosta neljä ehdotusta, joista se on pyytänyt myös monitoimitalon käyttäjien mielipidettä.
Käyttäjille suunnattu nimiehdotuskierros päättyi 6.5. Käyttäjäryhmiltä saatiin 105 vastausta. Äänet jakautuivat seuraavasti:
Vaaranlammen monitoimitalo 40% (42 ääntä)
Vaaranlampi-talo 16,2% (17 ääntä)
Vaaramo 20% (21 ääntä)
Lampitähti 23,8% (25 ääntä)
Nimiehdotuksiksi sivistyslautakunnalle valikoituivat seuraavat nimiehdotukset:
Vaaranlammen monitoimitalo
Vaaranlampi-talo
Vaaramo
Lampitähti
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi
Sivistyslautakunta päättää Vaaranlammen monitoimitalon nimen edellä mainituista vaihtoehdoista. Monitoimitalossa toimivat yksiköt (päiväkoti, peruskoulu ja neuvola) jatkavat edelleen entisillä nimillään.
Päätös
Sivistyslautakunta piti tauon tämän asian käsittelyn aikana klo 16.05 - 16.10. Palvelualuepäällikkö Tarja Kuoksa poistui klo 16.05.
Lautakunta valitsi nimenhuutoäänestyksellä Vaaranlammen monitoimitalon nimen.
Äänestyksessä annettiin yhteensä 11 ääntä. Ääntenlaskijana toimi varapöytäkirjantarkastaja Heikki Lindroos.
Äänet jakautuivat seuraavasti:
Vaaranlammen monitoimitalo, 5 ääntä (Rundgren, Väänänen, Kallinen, Puuronen ja Tarvainen)
Vaaranlampi-talo, 0 ääntä
Vaaramo, 6 ääntä (Nenonen, Raivio, Yeasmin, Lindroos, Heikkinen ja Jolanki)
Lampitähti, 0 ääntä
Puheenjohtaja totesi, että lautakunnan päätöksellä Vaaranlammen monitoimitalon nimeksi tuli Vaaramo.