Sivistyslautakunta, kokous 18.6.2024

§ 79 Aikuisten perusopetuksen paikallinen opetussuunnitelman päivitys 18.6.2024

ROIDno-2018-2256

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Irja Seppänen, opetuspäällikkö, irja.seppanen@rovaniemi.fi
Irmeli Vähäaho, erityisopetuksen koordinaattori, irmeli.vahaaho@rovaniemi.fi

Perustelut

Opetushallitus on vahvistanut uudet aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet määräyksellään 12.6.2017 OPH-1280 -2017 (päätös kumoaa määräykset 19/011/2015 ja 3/011/2016). Oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetusta koskevat uudet säädökset ovat astuneet voimaan 1.1.2018. Samassa yhteydessä maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutus on siirtynyt työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalta osaksi muuta koulutusjärjestelmää opetus- ja kulttuuriministeriön vastuualueelle.

Aikuisten perusopetus on tarkoitettu niille, jotka suorittavat perusopetusta oppivelvollisuusiän päätyttyä. Oppivelvollisuusikä päättyy sen lukuvuoden lopussa sinä kalenterivuonna, jolloin oppilas täyttää 17- vuotta. Ensisijainen kohderyhmä ovat 17- 25-vuotiaat nuoret, jotka eivät voi osallistua oppivelvollisuusikäisille tarkoitettuun perusopetukseen ja tarvitsevat perusopetuksen päättötodistuksen jatko-opintoja varten.

Kunnat järjestävät aikuisten perusopetusta aikuislukioissa, kansalaisopistoissa, kansanopistoissa, ammatillisen aikuiskoulutuksen tai perusopetuksen yhteydessä. Rovaniemen kaupungissa aikuisten perusopetus järjestetään Rovaniemen aikuislukiossa iltaopetuksena. Uudistunut aikuisten perusopetus jakaantuu kahteen vaiheeseen: alkuvaiheeseen ja päättövaiheeseen. Alkuvaihe jakaantuu lukutaitovaiheeseen (tarjottava 29 kurssia, joista opiskelijan suoritettava 27 kurssia) ja alkuvaiheen opintoihin (tarjottava 44 kurssia, joista opiskelijan suoritettava 38 kurssia). Päättövaiheessa on tarjottava 49 kurssia, joista opiskelijan on suoritettava 46 kurssia. Aikuisten perusopetuksessa on siten tarjottava yhteensä 122 kurssia, joista opiskelijan on suoritettava vähintään 111 kurssia. Opiskelija kuitenkin suorittaa vain ne kurssit, jotka määrätään henkilökohtaisessa opiskelusuunnitelmassa.

Aikuisten perusopetusta on oikeutettu antamaan toimija, jolla on perusopetuksen järjestämislupa. Vain lukutaitovaihetta on mahdollista hankkia myös toiselta opetuksen tai koulutuksen järjestäjältä. Käytännössä tämä tarkoittaa kunnallista perusopetuksen järjestäjää tai ammatillista koulutuksen järjestäjää. Aikuisten perusopetukseen ei ole kunnalla lakisääteistä velvoitetta. Jos kunta järjestää aikuisten perusopetusta, silloinkaan ei ole velvoitetta järjestää opetuksen kaikkia vaiheita. Ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista järjestää vain aikuisten perusopetuksen alkuvaihetta, jos Rovaniemen kaupungin koulutuspalveluilla ei ole mahdollisuutta tarjota päättövaiheen opintoja. Lukutaitovaiheen koulutuksen järjestämisvastuu kunnalla on silloin, kun kyseessä on aikuisten perusopetuksen kohderyhmään kuuluva nuori, jolle kunta laatii alkukartoituksen ja kotoutumissuunnitelman. Heidän osaltaan kunta saa 100 % valtionavustuksen. Muulta osin rahoitus on 293 e / kurssi.

Opetuksen järjestäjä päättää opetuksen järjestämisestä, paikallisen opetussuunnitelman laadinnasta, toteuttamisesta ja linjauksista valtakunnallisten perusteiden pohjalta. Rovaniemen kaupungin aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelmatyössä on kuultu toisia koulutuksen järjestäjiä, TE-toimistoa, maahanmuuttajatoimistoa ja muita yhteistyötahoja. Opetussuunnitelman (liite 1) rakenne noudattaa valtakunnallista Aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2017 asiakirjaa paikallisin lisäyksin.

Päätösehdotus

Esittelijä

Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi

Koulutuslautakunta hyväksyy Rovaniemen kaupungin aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman. Opetussuunnitelma otetaan käyttöön 1.9.2018.

Päätös

Koulutuslautakunta hyväksyi toimialajohtajan esityksen.

Valmistelija

  • Jussi Kainulainen, opetuspäällikkö, jussi.kainulainen@rovaniemi.fi

Perustelut

Laajennettu oppivelvollisuus astui voimaan 1.8.2021 (Oppivelvollisuuslaki 1214/2020) ja oppivelvollisuus ulotettiin 18 ikävuoteen. Uuden lainsäädännön myötä uusi tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA) yhdistää aiemmat nivelvaiheen koulutukset eli perusopetuksen lisäopetuksen (kymppiluokka), lukioon valmentavan koulutuksen (LUVA) ja ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen (VALMA). 

Osana TUVA-opintoja opiskelijalla on mahdollisuus korottaa peruskoulun arvosanoja ja Rovaniemen kaupungin TUVA-ryhmissä peruskoulun arvosanojen korottaminen tulee tapahtumaan aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti. Tästä syystä aikuisten perusopetuksen paikalliseen opetusuunnitelmaan on tehty päivityksiä.  Kaikki muutokset ja lisäykset on kuvattu erillisessä liitteessä 1. Päivitetty aikuisten perusopetuksen paikallinen opetussuunnitelma liitteessä 2. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Antti Lassila, toimialajohtaja, antti.lassila@rovaniemi.fi

Sivistyslautakunta hyväksyy aikuisten perusopetuksen opetussuunnitelman päivityksen.

 

 

Päätös

Sivistyslautakunta päätti toimialajohtajan päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Lukioiden rehtorit