Tarkastuslautakunta, kokous 27.8.2024

§ 81 Tarkastuslautakunnan osavuosikatsaus 1-6/2024

ROIDno-2024-364

Valmistelija

  • Maiju Pyörälä, kaupunkitarkastaja, maiju.pyorala@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaupunginhallituksen hyväksymän talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan (18.12.2023 § 410) talousarvion osavuosikatsaus laaditaan kerran vuodessa tammi-kesäkuulta ja viedään tiedoksi kaupunginvaltuustolle. Osavuosikatsauksessa esitetään talouden toteutumaennuste ja keskeiset muutokset toiminnassa mukaan lukien investoinnit. Osavuosikatsauksessa esitetään lisäksi kaupunginvaltuuston päättämien sitovien tavoitteiden toteutuminen, lautakuntien tuloskorttien tavoitteiden eteneminen sekä toimenpiteiden toteutuminen. Osavuosikatsauksessa esitetään myös mahdolliset määrärahamuutokset. 

Johtuen tarkastustoimen henkilöstöjärjestelyistä vuonna 2024, tarkastuslautakunnan henkilöstökustannuksiin tulee muutoksia. Lisäksi talousarvion laadintatilanteessa epäselvänä olleet vuokrakustannukset ovat tarkentuneet. Näin ollen tarkastuslautakunnan talousarvioon on osavuosikatsauksen tilanteessa syytä esittää muutoksia päätösehdotuksen ja liitteenä 1 olevan osavuosikatsauksen tuloskortin mukaisesti.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juuso Kataja, tarkastuspäällikkö, juuso.kataja@rovaniemi.fi

Tarkastuslautakunta merkitsee tiedoksi lautakunnan talouden ja toiminnan tavoitteiden toteuman tilanteen ajalta 1.1.2024-31.6.2024.

Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että liitteenä oleva vuoden 2024 talousarvion osavuosikatsaus hyväksytään sisältäen seuraavat määrärahamuutokset: 

  1. Tarkastuslautakunnan käyttötalousosan toimintakate on yhteensä -211 000 euroa.
  2. Tarkastuslautakunnan talousarvion käyttötalousosa vuodelle 2024 vahvistetaan liitteen 1 mukaiseksi. 


Tarkastuslautakunta saattaa osavuosikatsauksen edelleen kaupunginhallitukselle koko kaupungin osavuosikatsauksen valmistelua varten. Lautakunta oikeuttaa tarkastuspäällikön tekemään tarkastuslautakunnan osavuosikatsauksen tuloskorttiin teknisluonteisia korjauksia ja tarkistuksia.

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti esittelijän päätösesityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.