Ympäristölautakunta, kokous 20.11.2024

§ 138 Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon maksutaksa 1.1.2025

ROIDno-2020-3823

Valmistelija

  • Sini-Sisko Kilpeläinen, terveysvalvonnan johtaja, sini-sisko.kilpelainen@rovaniemi.fi

Perustelut

Kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontaviranomaisen on perittävä toimijoilta kunnassa hyväksytyn taksan mukainen maksu mm. suunnitelmallisen valvonnan tarkastuksista, näytteenotoista ja tutkimuksista. Myös hakemusten ja ilmoitusten käsittely sekä määräysten noudattamatta jättämiseen perustuva valvonta on maksullista. Maksutaksa määrittelee ympäristöterveydenhuollon perimät maksut elintarvikelain, terveydensuojelulain, tupakkalain sekä lääkelain mukaisesta valvonnasta.

Ympäristölautakunta on käsitellyt ja hyväksynyt ympäristöterveydenhuollon viranomaistoiminnan maksutaksan edellisen kerran 27.03.2019 § 41. Maksutaksan tulee perustua valvonnan todellisiin kustannuksiin ja maksut voivat olla enintään suoritteiden tuottamisesta aiheutuneiden kustannusten suuruisia. Työtunninhinta määritetään Kuntaliiton ohjeistuksen mukaisesti jakamalla yksikön vuotuiset toimintamenot valvontahenkilöstön henkilötuntimäärällä. Valvontahenkilöstön työpanokseen lasketaan mukaan kaikkien tarkastuksia tekevien viranhaltijoiden työaika. Sen sijaan valvontahenkilöstöön ei lasketa esimiestoimintaa eikä toimistohenkilöstön työpanosta, mutta niistä aiheutuvat kustannukset otetaan mukaan jaettaviin kustannuksiin.

Edellä kuvatun laskelman mukaan ympäristöterveydenhuollon työtunnin hinnaksi muodostuu vuoden 2023 lukujen perusteella 67 €/h (aiemmin 62 €/h). Maksuihin tulee tämän myötä noin 8 %:n korotus. Kiinteät tarkastusmaksut on päivitetty liitteessä uuden tuntihinnan mukaisiksi.

Maksutaksassa määritetään myös tupakan- ja nikotiininesteiden myynnin veroluonteiset valvontamaksut. Ympäristölautakunta on vuonna 2019 päättänyt tupakanmyynnin valvonnan vuosimaksuksi 350 euroa/ myyntipiste ja nikotiininesteiden myynnin valvonnan vuosimaksuksi 250 euroa/myyntipiste. Tupakkalain 91 §:n mukaan vuosittainen valvontamaksu voi olla enintään 500 euroa. Tupakkatuotteiden myynnin vuosittaisen valvontamaksun suuruus esitetään pidettävän samana 350 euroa/myyntipiste, mutta nikotiininesteiden myynnin valvonnan vuosimaksu esitetään yhtenäistettäväksi tupakanmyynnin kanssa, eli korotettavan 350 euroon / myyntipiste.

Terveysvalvonnan johtaja:

Ehdotan, että ympäristölautakunta hyväksyy liitteenä olevan Rovakaaren ympäristöterveydenhuollon maksutaksan. Maksutaksaa aletaan soveltaa 1.1.2025 alkaen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Hannu Kangas, johtava rakennustarkastaja, hannu.kangas@rovaniemi.fi

Ympäristölautakunta päättää terveysvalvonnan johtajan ehdotuksen mukaisesti.

Päätös

Ympäristölautakunta kuuli asiassa terveysvalvonnan johtaja Sini-Sisko Kilpeläistä.

Ympäristölautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Rovakaaren ympäristöterveydenhuolto

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätöksen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa kuntalain 137 §:n mukaan tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Rovaniemen kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Ympäristölautakunta

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15

 

Paperisten asiakirjojen on oltava toimitettuna Osviitta asiointipisteeseen viimeistään määräajan viimeisenä päivänä kello 15:een mennessä.

Osviitta asiointipiste: ma - to kello 9.00 - 16.30, pe kello 9.00 - 15.30

Osviitan kesäaukiolo (kesä-heinäkuu): ma - to 9.00 - 16.00; pe 9.00 - 15.00

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua

  • miten päätös halutaan oikaistavaksi 

  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Oikaisuvaatimuksen maksu

Oikaisuvaatimuskäsittely on maksutonta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.