Perustelut
Uimahallin turvallisemman tilan periaatteet
Uimahalli toimintaympäristönä vaatii erityistä huomiota turvallisuuden näkökulmasta. Henkilöstö käy jatkuvaa vuoropuhelua monista eri turvallisuuden osa-alueisiin liittyvistä tekijöistä ja pyrkii omalla ammattitaidollaan edistämään niin asiakkaiden kuin työyhteisön turvallisuutta. Tämän pohjalta on laadittu turvallisemman tilan periaatteet uimahallille.
Turvallinen ja viihtyisä ympäristö
Kunnioitetaan toisia ja huomioidaan muut uimahallin käyttäjät. Kaikilla on oikeus asioida uimahallissa omista lähtökohdistaan. Eri vesiliikuntamuotoja voi harrastaa oman taitotasonsa, kuntonsa ja mieltymyksensä mukaan. Uimahallissa voi käydä myös ihan vain virkistäytymässä. Annetaan jokaiselle tilaa olla oma itsensä tekemättä ennakko-oletuksia toisista. Emme hyväksy häirintää, syrjintää tai muuta epäasiallista kohtelua.
Muistetaan, että veden äärellä on aina läsnä myös riskitekijöitä. Pidetään erityisesti huolta lapsista ja niistä, joilla uimataito voi olla puutteellinen.
Uimahallilla kohtaa toisensa eri ikäryhmät sekä erilaiset kulttuurit. Ollaan suvaitsevaisia ja annetaan uusille kävijöille aikaa tottua suomalaiseen uimahalli- ja saunakulttuuriin.
Toimitaan ja käyttäydytään toiset huomioiden, vaikka allastilaa on välillä rajoitetusti.
Pidetään huolta tilojen ja välineiden siisteydestä ja kunnosta. Laitetaan roskat roskikseen ja palautetaan välineet paikoilleen. Ilmoita henkilökunnalle, jos havaitset tiloissa tai välineissä puutteita.
Uimahallin henkilökunta on sinua varten - neuvomme ja opastamme tarvittaessa. Noudattamalla henkilökunnan ohjeita luot itsellesi ja muille turvallisen ja viihtyisän ympäristön.
Kerrothan rohkeasti henkilökunnalle, jos huomaat jotain poikkeavaa tai kohtaat epäasiallista kohtelua.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi
Hyvinvointilautakunta hyväksyy uimahallin turvallisemman tilan periaatteet.
Päätös
Hyvinvointilautakunta päätti palvelualuepäällikön päätösehdotuksen mukaisesti.