Perustelut
Rovaniemen kaupungin kumppanuuksilla avustetaan kulttuurialalla toimivia yhdistyksiä, liikunta- ja nuorisojärjestöjä sekä kansalais- ja vapaaehtoistoimintaa edistäviä järjestöjä, joiden toiminta on vakiintunutta ja pitkäjänteistä. Kulttuurin, liikunnan, nuorisotyön sekä kansalais- ja vapaaehtoistyön kumppanuuksia haettiin avoimella haulla. Kumppanuussopimuksia on arvioitu kumppanuussopimusten myöntämisperusteisiin sekä tarkoituksenmukaisuus- ja tarveharkintaan perustuen. Kumppanuuden saaminen edellyttää Rovaniemen kaupungin avustusperiaatteiden sekä vapaa-ajan palvelualueen avustusohjeiden ehtojen täyttymistä. Valittujen toimijoiden kanssa tehdään 1-3 vuoden kumppanuussopimuksia.
Hyvinvointilautakunta julisti kulttuurin, nuorisotyön sekä kansalais- ja vapaaehtoistyön kumppanuussopimukset haettavaksi ajalla 11.10.-1.11.2024 klo 15.00 mennessä (26.9.2024 § 78).
Kumppanuussopimushakuun tuli yhteensä 18 hakemusta, joista 11 kohdistui kulttuurikumppanuuksiin, 4 nuorisotyönkumppanuuksiin sekä 4 kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan kumppanuuksiin. Haettujen sopimuskumppanuuksien arvo oli yhteensä 676 175 euroa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Merja Tervo, palvelualuepäällikkö, merja.tervo@rovaniemi.fi
Hyvinvointilautakunta hyväksyy kaksivuotisten kumppanuussopimusten saajat ja sopimusten euromääräiset arvot vuosille 2025-2026 seuraavasti:
Kulttuurikumppanuudet
Rimpparemmi ry, sopimuksen arvo 80 000 euroa / vuosi
Taito Lappi ry, sopimuksen arvo 14 000 euroa / vuosi
Sirkus Taika-Aika ry, sopimuksen arvo 18 000 euroa / vuosi
Monitaideyhdistys Piste ry, sopimuksen arvo 13 000 euroa / vuosi
Suomen Nuorisoseurat ry, sopimuksen arvo 20 000 euroa / vuosi
Lapin taiteilijaseura ry, sopimuksen arvo 10 000 euroa / vuosi
Siepakat ry, sopimuksen arvo 11 000 euroa / vuosi
Lapin Metsämuseo ry, sopimuksen arvo 11 000 euroa / vuosi
Nuorisotyön kumppanuudet
Rovalan nuoret ry, sopimuksen arvo 38 000 euroa / vuosi
NAL Rovaniemi ry, sopimuksen arvo 30 000 euroa / vuosi
Kansalais-ja vapaaehtoistyön kumppanuudet
MIELI Rovaniemen Seudun Mielenterveys ry, sopimuksen arvo 176 500 euroa / vuosi
Vuosittaisten euromääräisten kumppanuussopimusten tulee perustua kaupunginvaltuuston kulloisellekin vuodelle hyväksymään talousarvioon. Hyvinvointilautakunta pidättää oikeuden muuttaa kumppanuussopimusten euromääräisiä arvoja vuosittaisten talousarvioiden mukaisiksi.
Hyvinvointilautakunta valtuuttaa valmistelijat valmistelemaan kumppanuussopimukset.
Hyvinvointilautakunta valtuuttaa vapaa-ajan palvelualuepäällikön sekä sivistys- ja hyvinvointipalvelujen toimialajohtajan allekirjoittamaan kumppanuussopimukset.
Päätös
Esteelliset jäsenet Tanja Sotaniemi ja Maarit Simoska, sekä edustaja Ari Geselle ja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi klo 15.05 – 15.26, edustaja Krista Heikkinen poistui klo 15.14.-15.26.
Hyvinvointilautakunta päätti palvelualuepäällikön päätösehdotuksen mukaisesti.
Koska pöytäkirjantarkastaja on esteellinen tämän asian käsittelyyn, tämän pykälän tarkastaa varatarkastaja Erkki Virtanen.
Saija Kestilä poistui tämän asian käsittelyn jälkeen klo 15.26.