Kaupunginvaltuusto, kokous 9.12.2024

§ 99 Asemakaavan muutos korttelit 8156,8157 ja 8201 sekä katu-, erityis- ja virkistysalueet, Verstaantie

ROIDno-2021-3285

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Perustelut

Senaatti-kiinteistöt on 12.8.2021 pyytänyt Rovaniemen kaupunkia varaamaan 8. kaupunginosassa sijaitsevalta Verstaantien alueelta liitekartan mukaisen alueen Senaatti -kiinteistöille poliisihallinnon, Rikosseuraamuslaitoksen ja oikeushallinnon tilojen suunnittelua sekä kaavoittamista varten. Valtion tavoitteena on kehittää eri toimijoiden yhteistilaratkaisuja, jotka tukisivat tilojen käyttäjien prosesseja, toimintoja sekä mahdollistaisi tehokkaan tilojen käytön. Tavoitteena on selvittää voiko Sopimusalueelle toteuttaa tilat pääpoliisiasemalle, tutkintavankilalle sekä muita tiloja yhteensä n. 18.000 kem2 sekä mahdollisen myöhemmin tarvittavan n. 3.000 kem2 laajennuksen. Suunnittelualueen varauksessa on huomioitu lisäksi toiminnan vaatimat henkilökunnan ja asiakkaiden pysäköintipaikat.

Alueen suunnittelu tehdään tiiviissä yhteistyössä kaupungin kanssa, jotta toimintojen erityistarpeet, erityisesti turvallisuusnäkökulmat, voidaan huomioida kaavoituksessa. Senaatti-kiinteistöt sitoutuu maksamaan kaupungin käytäntöjen mukaisesti asemakaavan muutoksen laatimisesta aiheutuvat kustannukset. Senaatti-kiinteistöjen tavoitteena on ostaa alue em. käyttöön, mikäli kaavalliset ja hankkeen edellytykset täyttyvät. 

Paikkatieto- ja tonttipalvelut on valmistellut Senaatti-kiinteistöjen kanssa liitteenä olevan sopimusluonnoksen alueen varaamisesta ja kaavoituksen käynnistämisestä. Sopimusalueen pinta-ala on n. 67.100 m2 ja se rajoittuu liitekartan mukaisesti Verstaantiehen ja Varikkotiehen. Sopimusalue sisältää asemakaavan mukaiset 8. kaupunginosan korttelin 8157 KL-tontit 3–5, korttelin 8156 KL-6 -tontit 4–6, korttelin 8201 KL-6 –tontit 1 ja 2 sekä kortteleihin rajoittuvat EV ja viheralueet, jotka muodostuvat kiinteistöistä 401-152-0, 401-170-0, 401-24-69, 401-149-0 sekä yleisestä alueesta 8-9908-0 ja 8-9903-0.

Sopimusaluetta koskeva asemakaava on tullut voimaan 18.11.2015. Sopimusalueella sijaitsevat asemakaavan mukaiset tontit ovat olleet julkisesti haettavina rakentamista varten, mutta niihin ei ole tullut hakemuksia. Maapoliittisen ohjelman mukaisesti kaupungin omistamalle maa-alueelle voidaan kaupunginhallituksen päätöksellä tapauskohtaisesti tehdä yhteistoimintasopimuksia, joissa asemakaava laaditaan yhteistyönä alueen rakentajan kanssa. 

Sopimusluonnoksen mukaisesti kaupunki varaa Sopimusalueen Senaatti-kiinteistölle 31.12.2024 saakka tai kunnes aluetta koskeva asemakaavamuutos on saanut lainvoiman. Senaatti-kiinteistöt maksaa Sopimusalueen varausmaksuna 16.800 euroa. Varausmaksu hyvitetään aluetta koskevan mahdollisen maanvuokrasopimuksen tai kiinteistökaupan yhteydessä. Mikäli varaus raukeaa Senaatti-kiinteistöjen aloitteesta varausmaksua ei palauteta. Mikäli asemakaavan muutos ei ole lainvoimainen 31.12.2024 mennessä tai hankkeen suunnittelua pitää jatkaa sopimuksen päättyessä, osapuolet voivat sopia varauksen jatkosta.

Kaupunki ja Senaatti-kiinteistöt sitoutuvat neuvottelemaan mahdollisen asemakaavan muutosluonnoksen/-ehdotuksen julkisesti nähtävillä olon jälkeen Sopimusaluetta koskevan maanvuokrasopimuksen tai kiinteistökaupan voimassa olevaan Kaupungin maapoliittiseen ohjelmaan kirjattujen ja kaupungin yleisen käyttämien hinnoittelu- ja muiden sopimusperiaatteiden mukaisesti.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan sopimusluonnoksen alueen varaamisesta ja asemakaavoituksen käynnistämisestä Senaatti-kiinteistöjen kanssa.

Päätös

Kaupunginhallitus kuuli asiassa kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärveä ja kaupungingeodeetti Pertti Onkaloa sekä Marko Lassilaa ja Jukka-Pekka Flygarea Senaatti kiinteistöistä.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

Timo Hätönen, kaavasuunnittelija, timo.hatonen@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaavoitus TH 28.3.2023

Kaavoituksen käynnistäminen

Kaupunginhallitus on päättänyt 8.11.2021 § 438 myöntää suunnitteluvarauksen Senaatti kiinteistölle asemakaavan muuttamista varten 8. kaupunginosan Isoaavan alueelle Verstaantielle. Kaavoituksen osalta on laadittu käynnistämispäätös viranhaltijapäätöksellä 25.1.2022 § 1, jonka myötä kaavamuutos on saatettu vireille sekä valmisteluvaiheeseen. Kaavoituksen tavoitteena on saada poliisille sekä muulle valtion hallinnon toimille uusi sijoituspaikkka.

Vireilletulo

8. kaupunginosan kortteleiden 8156, 8157 ja 8201 sekä katu-, erityis- ja virkistysalueiden asemakaavan muutos on saatettu vireille asettamalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavoituspäätös nähtäville 25.2.-10.3.2022. Kuulutus nähtävilläpidosta julkaistiin 24.2.2022 Lapin Kansassa sekä sähköisesti osallisille. Asemakaavan muutokseen on voinut tutustua nähtävilläpidon aikana palvelupiste Osviitassa, kaupungin kaavoituksessa sekä kaupungin internet -sivuilla Kaavatorilla. Mielipiteitä kuulemisen aikana ei saapunut.

Kaavaluonnos

Isoaavan alueelle on laadittu 17.11.2022 päivätty kaavaluonnos. Kaavaluonnoksessa voimassa olevan asemakaavan liikealueen käyttötarkoitus on muutettu hallinto- ja virastorakennusten korttelialueeksi YH-1, jossa alueelle voidaan tarvittaessa sijoittaa poliisin ja oikeuslaitoksen toimintojen lisäksi myös rikosseuraamuslaitos. Kaavaluonnoksessa kyseiset kolme korttelialuetta sekä katualue liitetään yhdeksi korttelialueeksi, jolloin Vertaantien läpikulku myös lakkaa. Viereisestä lähivirkitysalueesta (VL), jossa on myös läjitysaluevaraus (tä) liitetään osa aluetta myös uuteen korttelialueeseen. Kerrosluvuksi kaavassa on merkitty 1/3 k III, joka mahdollistaa myös kellarikerrokseen pääkäyttötarkoituksen mukaisten tilojen sijoittamisen. Kokonaisrakennusoikeus alueella on 26700 km-2, joka sisältä myös autosuoja-, talous-, huolto- sekä ampumaratatilat. Korttelialueen sisälle jäävä Vertaantien katualueen osa merkitään korttelialueelle johtorasitealueeksi, joka mahdollista johtojen ja putkien huoltotoimet.

Valmisteluvaiheen kuuleminen

Asemakaavan muutosluonnos on on pidetty valmisteluvaiheen kuulemista varten yleisesti nähtävillä 6.2.-20.2.2023. Nähtävilläpito ilmoitetiin kuulutuksella 3.2.2023 Lapin Kansassa sekä kirjeellä sekä sähköisesti osallisille. Asemakaavan muutokseen on voinut tutustua nähtävilläpidon aikana palvelupiste Osviitassa, kaupungin kaavoituksessa sekä kaupungin internet -sivuilla Kaavatorilla. Mielipiteitä kuulemisen aikana ei saapunut. Napapiirin Vesi ja Energia ilmoittaa, että heidän tarpeet on huomioitu johtorasitteella alueen kaavoituksessa, joten heillä ole lisättävää tai kommentoitavaa kaavaluonnoksesta.

Kaavoitus esittää lautakunnalle, että 8. kaupunginosan Isoaavan alueelle laadittu ja 17.11.2022 päivätty asemakaavan muutosluonnos hyväksytään ja esitetään kaupunginhallitukselle jatkokaavoituksen pohjaksi.

Päätösehdotus

Esittelijä

Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy 8. kaupunginosan kortteleille 8156, 8157 ja 8201 sekä katu-, erityis- ja virkistysalueelle laaditun ja 17.11.2022 päivätyn asemakaavan muutosluonnoksen jatkokaavoituksen pohjaksi. Kaupunginhallitus päättää kaavaehdotuksesta ja sen asettamisesta ehdotusvaiheen kuulemista varten julkisesti nähtäville. Kaava-asiasta pyydetään ehdotusvaiheessa tarvittavat lausunnot. Kaavoituskustannuksena hakijalta peritään vuoden 2020 hinnoitteluperiaatteiden mukaisesti 6000 € sekä kuulutuskustannuksena 300 €/kuulutus. Asemakaavan muutoksen osalta on kaupungin ja Senaatti kiinteistöjen välille laadittu myös sopimusluonnos (kaupunginhallitus 8.11.2021 § 438). Asemakaavan muutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto.

Päätös

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta kuuli asiassa kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärveä.

Yhdyskuntasuunnittelun lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Valmistelija

Timo Hätönen, kaavasuunnittelija, timo.hatonen@rovaniemi.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Antti Määttä, henkilöstö- ja hallintojohtaja, antti.maatta@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää yhdyskuntasuunnittelun lautakunnan esityksen mukaisesti, että se hyväksyy 8. kaupunginosan kortteleille 8156, 8157 ja 8201 sekä katu-, erityis- ja virkistysalueelle laaditun ja 17.11.2022 päivätyn asemakaavan muutosluonnoksen jatkokaavoituksen pohjaksi. Kaupunginhallitus päättää kaavaehdotuksesta ja sen asettamisesta ehdotusvaiheen kuulemista varten julkisesti nähtäville. Kaava-asiasta pyydetään ehdotusvaiheessa tarvittavat lausunnot. Kaavoituskustannuksena hakijalta peritään vuoden 2020 hinnoitteluperiaatteiden mukaisesti 6000 € sekä kuulutuskustannuksena 300 €/kuulutus. Asemakaavan muutoksen osalta on kaupungin ja Senaatti kiinteistöjen välille laadittu myös sopimusluonnos (kaupunginhallitus 8.11.2021 § 438). Asemakaavan muutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto.

Päätös

Kaupunginjohtajan sijaisen muutettu päätösehdotus:

"Kaupunginhallitus päättää yhdyskuntasuunnittelun lautakunnan esityksen mukaisesti, että se hyväksyy 8. kaupunginosan kortteleille 8156, 8157 ja 8201 sekä katu-, erityis- ja virkistysalueelle laaditun ja 17.11.2022 päivätyn asemakaavan muutosluonnoksen jatkokaavoituksen pohjaksi. Kaupunginhallitus päättää asettaa kaavaehdotuksen ehdotusvaiheen kuulemista varten julkisesti nähtäville. Kaava-asiasta pyydetään ehdotusvaiheessa tarvittavat lausunnot. Kaavoituskustannuksena hakijalta peritään vuoden 2020 hinnoitteluperiaatteiden mukaisesti 6000 € sekä kuulutuskustannuksena 300 €/kuulutus. Asemakaavan muutoksen osalta on kaupungin ja Senaatti kiinteistöjen välille laadittu myös sopimusluonnos (kaupunginhallitus 8.11.2021 § 438). Asemakaavan muutoksen hyväksyy kaupunginvaltuusto."

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan sijaisen muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Timo Hätönen, kaavasuunnittelija, timo.hatonen@rovaniemi.fi

Perustelut

Kaavoitus TH 6.11.2024

Ehdotusvaiheen kuuleminen

8. kaupunginosaan Isoaavalle Verstaantien varteen kaavailtu valtionhallinnon tarpeisiin tulevan viraston asemakaavan muutos on pidetty ehdotusvaiheen kuulemista varten julkisesti nähtävillä 7.2.-7.3.2024. Kuulutus nähtävilläpidosta ilmoitettiin 6.2.2024 Lapin Kansassa sekä kirjeellä osallisille. Asemakaavan muutokseen on voinut tutustua nähtävilläpidon aikana kaupungin kaavoituksessa, palvelupiste Osviitassa sekä kaupungin internet -sivuilla Kaavatorilla. Muistutuksia tai lausuntoja nähtävilläpidon aikana ei saapunut.

Tarkennuksia kaavaehdotukseen

Kaavaehdotuksen nähtävilläpidon jälkeen on hakija päivittänyt hankesuunnitelmaa, jonka osalta kaavaehdotusta on tarkistettu ja korjattu pieneltä osin. Kaavasta on poistettu itäpuoliselta korttelialueen osalta korttelin puolesta välistä rakennusalan raja, jolloin alue yhdistyy yhdeksi rakennusalaksi. Rakennusoikeutta osoittavat merkinnät 11500+ahar 5200 ja rl 7000 on yhdistetty yhdeksi merkinnäksi kaavakartalla. Lisäksi korttelialueen länsipuoliselle alueen osalle on lisätty kerroslukua osoittava kaavamerkintä 1/3k III. Kyseiset korjaukset kaavaehdotukseen ovat olleet lähinnä teknisiä tarkistuksia ja korjauksia, jotka eivät ole vaikuttaneet varsinaiseen kaavaan tai kaavan sisältöön olennaisesti, joten uutta kaavan nähtävilläpitämistä ei ole tarve suorittaa (MRA 32 §).

Kaavaehdotus

17.11.2022 päivätyssä ja 11.10.2024 korjatussa asemakaavan muutosehdotuksessa alueelle muodostuu hallinto- ja virastorakennusten korttelialue (YH-1), jolle voidaan sijoittaa myös rikosseuraamuslaitos (rl). Asemakaavan muutoksessa korttelialueen sisälle jäävä Verstaantien katualueen osa liitetään osaksi korttelialuetta johtorasitealueena. Korttelialueen pinta-ala on n. 7,4 ha ja kerrosala 26700 k-m2. Varsinainen kerrosluku on kolme (III), joka mahdollistaa lisäksi sijoittaa tarvittaessa maanalle 1/3:n yläpuolella olevan maanpäällisen kerroksen kerrosalasta pääkäyttötarkoituksen mukaista tilaa.

Esitys

Kaavoitus esittää kaupunginhallitukselle, että 8. kaupunginosan Verstaatien alueelle laadittu asemakaavan muutosehdotus esitetään kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi. Kaavoituskustannuksena hakijalta peritään vuoden 2020 hinnoitteluperiaatteen mukaisesti 6000 € sekä kuulutuskustannukset 300 €/kuulutus. Lisäksi aluevarauksen ja asemakaavan muutoksen osalta on kaupungin ja Senaatti kiinteistön välille laadittu ja kaupunginhallituksessa 8.11.2021 § 438 käsitelty sopimusluonnos aluevarauksen ja kaavamuutoksen ehdoista.

Lisätietoja:
kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärvi
etunimi.sukunimi(at)rovaniemi.fi
puh. 040 578 9283

kaavasuunnittelija Timo Hätönen
etunimi.sukunimi(at)rovaniemi.fi
puh. 0400 451 453
​​​​​

Päätösehdotus

Esittelijä

Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy 8. kaupunginosan kortteleita 8156, 8157 ja 8201 sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita koskevan asemakaavan muutoksen 17.11.2022 päivätyn ja 11.10.2024 korjatun kaavakartan mukaisesti.

Päätös

Reijo Jylhä saapui kokoukseen etäyhteydellä kello 13.06.

Kaupunginhallitus kuuli asiassa toimialajohtaja Pertti Onkaloa ja kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärveä.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti kaupunginjohtajan esityksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Timo Hätönen, kaavasuunnittelija, timo.hatonen@rovaniemi.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ulla-Kirsikka Vainio, kaupunginjohtaja, ulla-kirsikka.vainio@rovaniemi.fi

Kaupunginhallitus 18.11.2024 § 309 esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy 8. kaupunginosan kortteleita 8156, 8157 ja 8201 sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita koskevan asemakaavan muutoksen 17.11.2022 päivätyn ja 11.10.2024 korjatun kaavakartan mukaisesti.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

Kaavoitus

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUOHJEET YLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN HYVÄKSYMISTÄ KOSKEVAAN PÄÄTÖKSEEN

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusoikeus

Valituksen saa tehdä

  • se, jota päätös koskee,

  • se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

  • kunnan jäsen.

Sen lisäksi alueellisella ympäristökeskuksella ja muulla viranomaisella on toimialaansa kuuluvissa asioissa oikeus valittaa kaavan hyväksymistä koskevasta  päätöksestä. Valitusoikeus on myös maakunnan liitolla ja kunnalla, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia. Rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä on toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan oikeus valittaa kaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä.

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,

  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai

  • päätös on muuten lainvastainen.

 

Valitusosoituksen sisältö, liitteet ja toimittaminen

Valituskirjelmässä on ilmoitettava

  • valittajan tai valituksen laatijan yhteystiedot (nimi, ammatti, asuinkunta, postiosoite, puhelinnumero ja mikäli mahdollista sähköpostiosoite)

  • päätös, johon haetaan muutosta

  • miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi

  • muutosvaatimuksen perusteet

Valituskirjelmä on valittajan tai laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjelmän, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite, puhelinnumero ja mikäli mahdollista, sähköpostiosoite.

Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai (viran puolesta oikeaksi todistettuna) jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava.

Valituskirjelmä on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen voi toimittaa myös faksina tai sähköpostilla. Alkuperäinen valitus on kuitenkin lähetettävä, mikäli hallinto-oikeus sitä erikseen pyytää.

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet/#/.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015 https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki) säädetään.

Hallinto-oikeudessa valituksen käsittelystä perittävä oikeudenkäyntimaksu on 250 euroa. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään, mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmä kohtainen.

Valitusviranomainen

Viranomainen, jolle kunnallisvalitus tehdään, on Pohjois-Suomen hallinto-oikeus                        

Postiosoite: PL 189, 90101 Oulu                                             

Käyntiosoite: Torikatu 34-40, Oulu                                                     

Sähköpostiosoite: pohjois-suomi.hao(at)oikeus.fi

Faksinumero: 029 5642 841

Puhelinnumero: 029 5642 800 (vaihde)

Asiakaspalvelu avoinna: ma - pe kello 8.00 – 16.15

 

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa

https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Rovaniemen kaupungin kirjaamosta.

Postiosoite: PL 8216, 96101 Rovaniemi

Käyntiosoite: Osviitta asiointipiste, Koskikatu 19, Rovaniemi

Sähköpostiosoite: kirjaamo(at)rovaniemi.fi, 

henkilö- ja arkaluonteisia tietoja sisältävät sähköpostit osoitteesta: https://turvaposti.rovaniemi.fi osoitteeseen kirjaamo(at)rovaniemi.fi

Faksinumero: 016 322 6450

Puhelinnumero: 016 3221

 

Kaupunginkirjaamon aukioloaika: ma - pe kello 9 - 15.

Pöytäkirjan allekirjoitus- ja tarkastuspäivä sekä pöytäkirjan yleiseen tietoverkkoon nähtäväksi vientipäivämäärä on esitetty kunkin pöytäkirjan allekirjoitussivulla.

Asianosaiselle lähetettyyn otteeseen on merkitty päätöksen lähettämispäivä ja -tapa.