Perustelut
Hallintosäännön 75§:n mukaan toimielimet hyväksyvät talousarvioon perustuvan käyttösuunnitelmansa vähintään palvelualueittain. Kaupunginjohtaja tai toimialajohtaja voi hyväksyä tarkemman tason käyttösuunnitelman ja vuoden aikana tehtävät talousarviomuutokset valtuuston hyväksymän sitovuuden sisällä.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarvion vuodelle 2025 11.11.2024 § 89.
Kaupunginhallitus hyväksyi talousarvion täytäntöönpano-ohjeet 29.11.2024 § 324.
Valtuuston päättämä sitova toimintakate lautakunnalle on -4 milj. euroa ja investointien sitova nettomääräraha on -10,5 milj. euroa.
Käyttösuunnitelmassa talousarvion määrärahat on jaettu tarkemmalla tasolla yksikkökohtaisesti.
Liitteenä käyttösuunnitelma ja investointien työohjelma vuodelle 2025 (liitteet 1-3).
Hallintosäännön 48 §:n mukaisesti toimielin päättää erillishankinnasta, jonka arvo on yli 0,5 miljoonaa euroa. Toimielin päättää tehdäänkö yli 0,5 miljoonan euron erillishankinta kaupungin omana työnä, kilpailuttamalla, palvelusetelimallilla vai yhteishankintasopimukseen liittymällä. Sen jälkeen kun toimielin on ratkaissut hankinnat toteuttamistavan, päättää hankinnan suorittamisesta kaupunginjohtaja tai toimialajohtaja. Edellä mainittujen viranhaltijoiden toimivaltaan kuuluu koko hankintaprosessiin sisältyvä päätöksenteko (sisältäen mm. hankinta-asiakirjojen hyväksymisen sekä hankintasopimuksen tekemisen) sekä hankinnan keskeyttämisestä päättäminen. Alle 0,5 miljoonan euron erillishankinnasta päättää kaupunginjohtaja, toimialajohtaja tai määräämänsä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi
Tekninen lautakunta
1. hyväksyy käyttösuunnitelman ja investointien työohjelman vuodelle 2025 liitteiden mukaisesti ja
2. päättää, että yli 0,5 milj. euron hankinnat toteutetaan kilpailuttamalla.
Päätös
Tekninen lautakunta kuuli asiassa vt. konsernitalouspäällikkö Hannu Pessaa ja kaupungininsinööri Janne Alkkia.
Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.