Tekninen lautakunta, kokous 10.12.2024

§ 193 Vastaus valtuustoaloiteeseen: Asuntoviranomaisen nimeäminen

ROIDno-2024-4045

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Riitta Liinamaa ym. jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Asunto-olojen kehittämislain 5§:ssä säädetään, että kunnan on luotava alueellaan yleiset edellytykset asunto-olojen kehittämiselle. Kuntien tehtävänä on ohjata, neuvoa ja auttaa asukkaitaan asunnon saamiseen liittyvissä asioissa. 

Sosiaalihuoltolain mukaan sosiaalitoimi järjestää tilapäistä asumista, esimerkiksi hätätilamajoitusta tulipalon jälkeen. 

Laphan kaakkoisen alueen sosiaalitoimen tänä vuonna valmistuneen selvityksen mukaan tällä hetkellä Laphan sosiaalitoimi yrittää järjestää asuntoja myös ihmisille, joilla ei ole sosiaalitoimen palvelujen tarvetta tai asunnottomuus on pitkäaikainen ongelma. 

Sosiaalitoimen olisi tärkeää tietää, kuka on nimetty Rovaniemen kaupungin asuntoviranomaiseksi."

 

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Henna Penttilä, vs. hallintopäällikkö, henna.penttila@rovaniemi.fi

Perustelut

Riitta Liinamaa ym. ovat jättäneet valtuustoaloitteen, jossa esitetään asuntoviranomaisen nimeämistä Rovaniemen kaupungille.

Teknisen toimialan hallinnon vastaus aloitteeseen

Tekninen toimiala on syksyllä 2024 selvittänyt kunnan velvollisuutta järjestää asuntoja alueellaan ja on ollut yhteydessä Kuntaliittoon asian selkeyttämiseksi. Kuntaliiton linjaus on yksiselitteinen: kunnilla ei ole lakivelvoitetta järjestää asuntoja alueellaan. Tämän vuoksi myöskään asuntoviranomaisen nimeäminen ei ole Rovaniemen kaupungilla ajankohtaista. 

Kaupungin rooli asuntokannan- ja olojen kehittämisessä pohjaa kaavoittamiseen. Kaavoittamisen kautta varmistetaan, että kunnassa on tarjolla riittävästi tontteja asuinrakentamista varten. Lisäksi tavoite kohtuuhintaisten asuntojen sijaitsemisesta kattavasti ympäri kaupunkia on kirjattu Rovaniemen kaupungin Maankäytön ja asumisen toteuttamisohjelmaan (kaupunginhallitus 18.3.2024 § 56). 

Kaupunkiorgnisaatiossa on tiedostettu kaupungin haastava tilanne asuntojen suhteen. Vaikka asuntoviranomaisen nimeämiselle ei tällä hetkellä ole tarvetta, on yhteystyötä tärkeää kehittää ja ylläpitää asiaan liittyvien toimijoiden välillä. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pertti Onkalo, toimialajohtaja, pertti.onkalo@rovaniemi.fi

Tekninen lautakunta merkitsee tiedokseen saapuneen aloitteen ja antaa edellä esitetyn vastauksen aloitteeseen.

Päätös

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti esittelijän esityksen mukaisesti.

Tiedoksi

aloitteen antaja

Muutoksenhaku

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee Kuntalain 410/2015, 136 §:n mukaan vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.